Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipä. Näytä kaikki tekstit

Helpot valkosipulileivät tortillalätyistä

lauantai 11. tammikuuta 2025

 

Valkosipulileivät tortillalätyistä


Jäikö ärsyttävästi taas muutama tortillalätty käyttämättä? Jättääkö kaappiin kuivumaan Älä vai suoraan bioon?

Älä tee kumpaakaan. Voit hyödyntää yli jääneet tortillalätyt herkullisiksi valkosipulileiviksi helposti.

Itseasiassa nämä ovat niin hyviä, että todennäköisesti avaat toisenkin tortillalättypussiin vain siksi, että voit tehdä lisää näitä valkosipulileipiä.

Erityisen mainiosti nämä leivät sopivat erilaisen keittojen kaverina, mutta maistuu myös ihan sellaisenaan.

 

Helpot valkosipulileivät

 

Tarvitset:

tortillalättyjä

nokare voita

valkosipulia murskattuna

tuoreita yrttejä silputtuna (voit hyvin käyttää myös kuivattuja)

hieman chilihiutaleita, mustapippuria rouhittuna ja ripaus suolaa

hieman juustoraastetta

 

Tee näin:

 

Levitä tortillalätyt uunipellille.

Sulata voi ja lisää joukkoon valkosipuli, yrtit ja mausteet.

Sivele voimausteseosta tortillalättyjen päälle ja ripottele vielä hieman juustoraastetta.

Paista 200*C uunissa noin 7 min.

Leikkaa hieman jäähtyneet leivät saksilla noin kuudeksi kolmion malliseksi palaksi.

HUOM: Jos ajattelit tehdä nämä Airfryerissä - Trust me - Älä ajattele. Lentää taatusti lätty tuulettimeen. Nm. kokemusasiantuntija

Katso tästä teenäin video YouTube -kanavaltani 


Tinskun keittiön löydät myös IG:tä ja Tiktokista

 

Rapeat Cheddarjuustokierteet

torstai 15. helmikuuta 2018



Viikonlopuksi ja itseasiassa koko ensiviikoksi on luvattu tänne Etelä-Suomeenkin ihan kunnon pakkasia.
Jos tulevasta säätilasta jotain positiivista ihan väen vängälläkin pitäisi repiä niin pakastimen/pakastimien siivous.  
Tuo välttämätön paha ja inhokki, mikä vaan aika ajoin on tehtävä - on hyvä laittaa To Do -listalle nyt. Pakasteet säilyvät parvekkeella tai terassilla hyvin sen aikaa kun pakastimen saa sulatettua ja pestyä.

Niin minäkin ajattelin tehdä – Tai siis ainakin ajattelin laittaa To Do -listalle.

No niin tai näin, mutta jos pakastimessasi lymyää vielä jouluisia torttutaikinalevyjä niin niistä voi tehdä aivan ihania Cheddarjuustokierteitä.
Nämä rapsakat juustoiset leivonnaiset sopivat vallan mainiosti pakkaspäivän keiton- tai salaatin lisukkeeksi reippaan ja pirteän ulkoilun jälkeen.

Toisaalta nämä ovat myös aivan taivaallisia sohvan nurkassa valkosipulikermaviiliin dipattuna kera hyvän punaviinin ja leffan. Villasukkia ja paksua pörröistä filttiä tietenkään unohtamatta.


Cheddarjuustokierteet


(noin 20 isompaa tai 40-50 pienenpää kierrettä)

Tarvitset:
  • 4 torttutaikinalevyä
  • n. ½ palaa Jukolan Cheddarjuustoa esim. chili, valkosipuli tai mustapippuri
  • 1 kananmuna voiteluun

Tee näin:
Laita torttutaikinalevyt leikkuulaudalle tai leivonta-alustalle sulamaan.
Voitele kananmunalla kaikki 4 taikinalevyä ensin ainoastaan toiselta puolelta.
Raasta juusto ja levitä se kahden taikinalevyn voidellulle puolelle.
Käännä 2 taikinalevyä edellisten päälle voideltupuoli juustoon päin.
Painele taikinalevyjä reilusti, jotta juusto tarttuu kunnolla taikinalevyihin. (Ei haittaa vaikka taikinalevyt vähän leviäisivät, kunhan levyt pysyvät suurin piirtein päällekkäin.)
Voitele kananmunalla nyt vielä taikinalevyn päälipuoli.
Leikkaa taikinalevyistä veitsellä noin 1 cm levyisiä suikaleita pitkittäin (isommat) tai noin 5 mm vahvuisia suikaleita poikittain (pienennät kierteet).
Ota suikaleesta molemista päistä kiinni ja kierrä vastakkaisiin suuntiin samalla kevyesti venyttäen, niin että taikina menee reilusti kierteelle.
Nosta kierteet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista keskitasolla 220*C noin 7 – 10 min väriltään kauniin vaaleanruskeiksi.


Vinkki: Rapea pekonimuru sopii myös juustokierteisiin cheddarin lisänä.
Näppärimmin pieni määrä pekonia kypsyy mikrossa.
Laita mikronkestävälle lautaselle 2 palaa talouspaperia. Laita 3-4 siivua paperin päälle vierekkäin ja laita 1-2 palaa talouspaperia päälle. Kypsennä mikrossa täydellä teholla 3-4 min. Tai niin kauan että pekonit ovat rapean kovia.
Jäähdytä ja pilko veitsellä pieneksi muruksi. Lisää taikinalevylle juustoraasteen päälle ja tee samoin kuin ylläolevassakin reseptissä.

Tsekkaa myös jäätelömunkkien resepti pakastimen perälle unohtuneista jäätelöpakettien jämistä ja muutenkin pakastamisen sietämättömästä keveydestä (ainakin meidän perheessä) blogistani klikkaamalla TÄSTÄ.

Idea Cheddarkierteisiin syntyi tuotenäytteiksi saamistani Jukolan Cheddarjuustoista ja todellakin pakastimen perältä bongaamastani avatusta torttutaikinapaketista.

Osa juustoista katosi lähes yhdellä istumalla vaan ”ihan vähän” maistellen.
Kätevän Isännän ehdoton suosikki perusjuustoista oli chili. Minun taas mustapippuri-  ja valkosipuli.

Pari ihan helmeä odottaa vielä jääkaapissa, nimittäin sahti ja viski. Ne lähtevät maaliskuussa Suomi-tuliaisiksi tädilleni Pariisiin.

Täältä tullaan Arja – minä, sekä Jukola!

*Jukolan Juuston Cheddarit saatu tuotenäytteinä

Tutustu paremmin Jukolan Juuston aitoihin Cheddareihin klikkaamalla Tästä



Perinteinen saaristolaisleipä ja syksyn mietteitä

lauantai 30. syyskuuta 2017


Mahdatteko jo ihan kyllästyä tämän saarihöpötyksiin? Jos näin, niin helpotusta on kyllä kohta luvassa. 
Tarvittaessa kuitenkin siis ummista silmäsi ja skrollaa kohtaan saaristolaisleipä (heh) jos olet saanut jo yliannostuksen.

Näin iltojen pimentyessä sitä taas ihmettelee mennyttä vuotta. Koko alkuvuoden odotti kevättä ja kesää. Tuli kevät ja tuli ”kesä”. Kesä meni ja nyt on syksy niin pitkällä, että parina aamuna täällä Nurmijärvellä on mittari huidellut siellä kahden asteen kieppeillä. Hrrrrrrrrrrrrrrrrr. 
Kohta on talvi ja kohta on joulu. Kiroillaan kylmää ja odotetaan taas kevättä.

Samoin menee viikot. Koko viikon odotat viikonloppua ja sitten kun se tulee, niin huomaatkin, että kas – siinä se sitten menikin ja maanantai odottaa.
Mihin ihmeeseen tämä aika katoaa?


Muistelin tässä samalla myös sitä, milloinkahan viimevuonna nostettiin vene talviteloille. Olikohan se lokakuun puoltaväliä vai marraskuun alkua? Milloinhan on se viimeinen viikonloppu tänä vuonna, kun saarelle sanotaan hyvästit. 
Aikamoista luopumisen tuskaa tulee olemaan ja varmaan se kyynelkin taas vierähtää. 

No kyllä se kevät sieltä taas tulee aikanaan. koskaan se ei ole jättänyt tulematta.

Pitää nyt kuitenkin ottaa näistä vuoden viimeisistä hetkistä kaikki irti.
Viime viikolla onneksi onnistuin järjestämään työkalenterin siihen malliin, että pystyin ottamaan muutaman päivän vapaaksi. 
Starttasimme saarta kohti torstaiaamuna ja kotiin tulimme vasta maanantai-iltana. Kaiken lisäksi Suomeenhan rantautui kumma lämmin sääilmiö. Lämpötilat ajoittain huitelivat ihan siellä 19 asteessa. Ihan mahtavaa.

Nopsastihan se viisikin päivää taas meni, mutta paljon saatiin taas puuhasteltuakin ja ihan vaan myös oleiltiin ja nautittiin luonnon rauhasta ja tietenkin hyvästä ruoasta.


Saaristolaisleipä (3 leipää)


Tarvitset:
  • 1 l piimää
  • 75 g hiivaa
  • 3 dl tummaa siirappia
  • 3 dl neljän viljan- tai kauraleseitä
  • 3 dl ruisjauhoja
  • 3 dl kaljamaltaita
  • n. 10 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl suolaa

Tee näin:
Murenna hiiva kädenlämpöisen piimän joukkoon.
Lisää siirappi, suola, kaljamaltaat, leseet ja ruisjauho hyvin sekoitellen.
Lisää vehnäjauho ja sekoita taikina tasaiseksi.
Voitele 3 leipävuokaa ja nostele taikina kauhalla suoraan leipävuokiin.
Anna kohota peitettynä reilun tunnin.
Paista leipiä uunin alatasolla 175*C noin 2 tuntia. Kiertoilmauunissa 160*C.
Voit paiston loppuvaiheessa voidella leipien pinnan siirappivedellä ja jatkaa paistamista vielä hetki.
Anna leipien jäähtyä hetki vuoissa ennen kumoamista.

Saaristolaisleipä on parhaimmillaan muutaman päivän päästä paistamisesta ja säilyvät hyvin huoneen lämmössä. Viileässä jopa viikkoja. Leivät voi myös pakastaa.

Saaristolaisleipä on ihanan maukasta, ihan voin ja juustosiivun kera, mutta aivan taivaallista graavin tai erilaisten suolaisten liha ja -kalatahnojen kanssa.


Savukalatahna


Tarvitset:
  • 300 g ruodottomaksi putsattua savukalaa
  • 200 g tuorejuustoa (esim. katkarapu)
  • 100 ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia
  • 1 kesäsipulin varsi silputtuna tai kourallinen tuoretta ruohosipulia
  • 2 rkl tuoretta tilliä silputtuna
  • 1 rkl sitruunamehua
  • suolaa, mustapippuria ja valkopippuria myllystä rouhittuna maun mukaan.

Tee näin:
Nypi savukala pieniksi paloiksi ja sekoita kaikki aineet hyvin keskenään.
Mausta suolalla, musta- ja valkopippurilla.
Anna makujen tasaantua kylmässä peitettynä ainakin puolisen tuntia.


kylmäsavuporo-/ naudanlihatahna


Tarvitset:
  • 200 g kylmäsavuporoa tai naudanlihaleikettä (maukasta tulee myös normi kinkusta)
  • 200 g tuorejuustoa (esim. ruohosipuli tai yrtti)
  • ½ keltasipulia silputtuna
  • (ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia)
  • hieman yrttejä kuten rosmariini tai timjami
  • mustapippuria ja roseepippuria maun mukaan
  • (suolaa)

Tee näin:
Kuullota sipulisilppua hetki tilkassa öljyä tai voita ja nosta jäähtymään.
Pilko liha pieneksi silpuksi ja sekoita kaikki aineet keskenään.
Mausta yrteillä, mustapippurilla, roseepippurilla.
Tarkista suola.
Laita peitettynä kylmään maustumaan ainakin puoleksi tunniksi

Vinkki: Koristele kylmäsavuporo- tai naudanlihatahnaleivät pikkelöidyllä punasipulilla.
pikkelöidyn punasipulin ohjeen löydän toisen reseptini yhteydestä klikkaamalla Tästä






Kaunista syksyä kaikille <3




Pähkinäinen siemenpataleipä - herkullista helposti ja vaivattomasti

torstai 31. elokuuta 2017


*Yhteistyössä Mauste-Sallinen

Pähkinäinen siemenpataleipä on ollut ehdottomasti meillä tämän kesän ja syksyn hittileipä, ja sitä on todellakin tullut tehtyä useampia kertoja viikossa. Välillä enemmän ja vähemmän pähkinöillä – Välillä ihan ilman, mutta siemeniä on leivässä aina ollut reilusti.

Helpolla ja vaivattomalla pataleipätyylillä

Leipä tehdään helppoon pataleipätyyliin, mutta tarvittaessa perus pataleipäohjeesta poiketen tunnin-kahden kohotuskin riittää. 
Monesti olen myös kohottanut pidempään, esim. sekoittanut taikinan illalla valmiiksi ja paistanut aamulla ja vastaavasti myös sekoittanut taikinan aamulla ja paistanut kun tulen töistä kotiin. Toimii.

Saaressa tätä leipää on nyt tehty valehtelematta joka viikonloppu ja leipä menee aina niin hujauksessa, että saankin sitten laittaa heti perään toisen leivän alulle.

Padassa tulee paras, mutta kattilassakin onnistuu hienosti

Ihanteellista olisi paistaa leipä kannellisessa valurautapadassa. Valurautapadan saa uunissa niin kuumaksi, että leipätaikina suorastaan sihahtaa kun sen laittaa pataan. Tällöin myös kuoresta tulee paksumpi ja rapeampi, mutta valurautapadan puutteessa mikä tahansa uuninkestävä kannellinen pata tai kattila käy.

Olen itseasiassa ensimmäisen koeleivän saaressa paistanut ihan perus lasivuoassa folion alla ja oikein hyvä tuli niinkin.

Helposti ja vaivattomasti

Saariolosuhteissa myös arvostaa mutkattomuutta ja helppoutta, joten olen siemensekoituksena käyttänyt valmista Sallisen Sallaattimixiä, jossa on auringonkukan- kurpitsan ja pinjansiemenet samassa pussissa. 
Lisäksi Sallisen Salaattimix sisältää kuivattua karpalorouhetta mistä tulee leivän makuun kiva pieni happo ja makeus. 

Pähkinöinä olen käyttänyt tilanteen mukaan vähän sitä sun tätä mitä kaapista on löytynyt, mutta ehdoton suosikkini on saksanpähkinä.

Taikinan kääntelen leivänmalliin aina leivinpaperin päällä ja nostan sen myös samalla leivinpaperilla pataan paistumaan.
Sotkua tulee vähemmän ja löysää leipätaikinaa on helpompi käsitellä.

Mitä löysempi taikina – sitä kuohkeampi leipä.

Onnistuu myös gluteenittomasti

Olen muutamia kertoja tehnyt leivän myös gluteenittomista jauhoista ja kuten varmasti kaikki gluteenittomista jauhoista leiponeet tietääkin, että jokaisen valmistajan jauhoseos käyttäytyy vähän eri tavalla. 
Joissakin suhde perus vehnäjauhoihin on 1/1 ja joitain saa laittaa enemmän ja toisia taas vähemmän. Hieman ehkä hankalaa, mutta kokeilemalla oppii.

Taikinan on tarkoitus olla löysää ja sitä ei jauhojen kanssa vaivata vaan ainoastaan pyöräytetään jauhotetulla leivinpaperilla pari kertaa itsensä yli ja nostetaan leivinpaperin avulla pataan paistumaan.
Näin muuten siivottavaakin tulee vähemmän.

Ongelmana onkin, että toisista gluteenittomista jauhoista taikina on ensi löysää ja paksunee sitten pikkuhiljaa.
Suosittelenkin siis laittamaan ohjeesta poiketen ensin 6 dl jauhoja ja lisäämään tarvittaessa pikkuhiljaa  sitten kun taikina on saanut kohota noin puolisen tuntia.

Olen myös jauhoihin lisännyt 2 tl psylliumia, jos sitä ei valmistajan jauhoseoksessa ole jo valmiiksi ollut.

Muutoin gluteenittoman leivän leipominen menee kuin perusohjeessakin.

Pähkinäinen siemenpataleipä


Tarvitset:
  • 7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja (ohjeet gluteenittomaan kohdassa onnistuu myös gluteenittomasti)
  • 2 dl Sallisen Salaattimixiä (valmis siemen- ja karpalosekoitus)
  • 1 dl pähkinöitä
  • 4 dl reilusti kädenlämpöistä vettä
  • 2 tl kuivahiivaa
  • 2 tl suolaa

Tee näin:
Rouhi veitsellä pähkinöitä pienemmiksi palasiksi.
Sekoita jauhot, Salaattimix, pähkinät, suola ja kuivahiiva hyvin sekaisin.
Lisää reilusti kädenlämpöinen vesi (n. 42*C) ja sekoita taikina tasaiseksi.
Peitä taikinakulho ja nosta lämpimään ja vedottomaan paikkaan kohoamaan ainakin 1 ½ tunniksi. (taikina voi kohota rauhassa myös, vaikka yön yli.)

Laita pata tai uuninkestävä (esim. teräs) kattila uuniin lämpiämään 225*c.
Kun uuni on saavuttanut 225*C, levitä leivinpaperiarkille noin ½ dl jauhoja ja kaada taikina päälle.
Pyöräytä taikina muutaman kerran itsensä ympäri jauhoissa ja muotoile hieman leivän muotoon, mutta älä vaivaa.

Viillä leipään muutama viilto ja ripottele Salaattimixiä myös leivän päälle koristeeksi.
Nosta leipä leivinpaperin kanssa kuumaan pataan tai kattilaan ja laita kansi päälle.
Paista leipää 225*C n. 35 – 40 min.
Ota kansi pois ja paista leipää samassa lämmössä 15-20 min, jotta kuoresta tulee rapea ja se saa kauniin värin.

Älä suotta peitä valmista leipää liinalla tai säilytä sitä pussissa. Käännä vain leikattu pinta leikkuulautaa yms. kohti niin leipä säilyy sisältä pehmeänä ja päältä rapeana.

*Yhteistyössä Mauste-Sallinen
Mauste-Salliselta löydät myös siementen ja pähkinöiden lisäksi hinta-laatu-suhteeltaan loistavat mausteet ja leivontatuotteet. Katso koko valikoima ja muita reseptejä Mauste- Sallisen sivuilta klikkaamalla Tästä










Täysin viljaton pähkinä- siemenleipä. Parempaa kuin palaveripulla

tiistai 8. maaliskuuta 2016


Pähkinät ja siemenet lisättiin pari vuotta sitten virallisiin ravitsemussuosituksiin. Pähkinöitä ja siemeniä suositellaan syötäväksi noin 2 rkl päivässä. Tutkimusten mukaan vain joka kymmenennen suomalaisen kohdalla suositukset täyttyvät.

Itse taidan ylittää suositukset kirkkaasti. Päivätyöni on usein melko hektistä ja palavereita on palavereiden perään. Monesti myös lounastaukokin on buukattu etäpalaverilla jos kalenterissa ei enää muuta vapaata aikaa löydy.

Pöytälaatikossani onkin siis aina pähkinöitä. Pähkinöistä saa kätevästi terveellistä energiaa palavereiden välissä.

Pähkinät ja siemenet ovat kaiken lisäksi niin mainioita raaka-aineita ja niistä syntyy vaikka millaisia reseptejä. Reseptejä missä pähkinät ja siemenet ovat pääosassa ja reseptejä joissa niillä on sivuosa, mutta tärkeä sellainen. Vähän niin kuin Oscar-gaalassa J

Näitä pää- ja sivuosia tulette varmasti nyt lähiviikkoina näkemään, sillä Meira haastoi 40+ Blogit bloggaajia keksimään 3 reseptiä siemenistä ja pähkinöistä juurikin ihan siksi, että saataisiin yhä useampi suomalainen lisäämään näitä luonnon omia vitamiini- ja antioksidanttipommeja ruokavalioonsa ja voimaan paremmin.

Haaste oli erittäin mieluinen ja kuten monesti monessa muussakin asiassa – tällä lähti vähän ”mopo keulimaan” ja reseptejä syntyi 6. Itseasiassa niitä olisi syntynyt paljon, paljon enemmänkin.
Tinskun keittiössä vietetään siis nyt pähkinäviikkoja ja julkaisen kaikki reseptit putkeen… jos en nyt ihan päivittäin niin melkein.

Ensimmäinen resepti lähti ajatuksesta, millä korvata se hätäpäin nälkään ahmittu palaveripulla.

Se on esimerkiksi siivu pähkinä- siemenleipää, jonka nappaat aamulla mukaan käsilaukkuun.

Pähkinä- siemenleipä


Tarvitset:
  • 2 dl pellavansiemeniä
  • 2 annospussia siemensekoitusta (80g)
  • 1 annospussi saksanpähkinöitä (70g)
  • 1 annospussi hasselpähkinöitä (100g)
  • 1 annospussi kuorimattomia manteleita (100g)
  • 1 annospussi manteli-rusinasekoitusta (120g)
  • 5 kananmunaa
  • ½ dl öljyä
  • ½ dl vettä
  • 1 tl suolaa
  • hieman voita leipävuuan voiteluun


Rouhi mantelit, rusinat ja pähkinät veitsellä tai pyöräytä muutaman kerran blenderissä. Pähkinöistä saa jäädä osittain rouheampiakin palasia.
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää vesi hyvin sekoittaen
Vatkaa munia ja öljyä keskenään niin, että niistä tulee paksuhko seos. Tämäkin onnistuu hienosti blenderissä.
Sekoita muna- öljyseos kuivien aineiden joukkoon hyvin ja anna turvota muuta minuutti.
Kaada taikina hyvin voideltuun noin reilun litran vetoiseen leipävuokaan ja paista 160*C uunin alatasolla noin 70 min.
Anna leivän jäähtyä kylmäksi vuuassaan ennen kumoamista.
Säilytä leipä jääkaapissa.

Vinkki: Leipä kannattaa siivuttaa, pakata valmiisiin annospusseihin ja pakastaa. Pakkasesta on kätevää ottaa vaikka leipäpala kerrallaan töihin evääksi.


*Kaupallinen yhteistyö Meira/40+ blogit

Ps. lisää pähkinäisiä reseptejä löydät ihanasta Beach house kitchen -blogista




Gluteeniton naanleipä

sunnuntai 10. tammikuuta 2016


Intialaisesta keittiöstä tuttu naanleipä onnistuu varsin hyvin myös gluteenittomasti. Voitele uunista otetut leivät valkosipullilla maustetulla voilla ja oi, ne ovat niin hyviä !

Voit korvata gluteenittomat jauhot myös tavallisilla vehnäjauhoilla jos gluteenittomuudelle ei ole tarvetta. Älä silloin lisää myöskään psylliumia. Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja tunnustele koska taikina on sopivan paksua kuten gluteenittomillakin tehtäessä. Muutoin ohje sama kuin gluteenittomissakin.

Gluteeniton naanleipä 8 pienehköä leipää


Tarvitset:
  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • 1 dl maitoa
  • 25 g hiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • n. 4 dl vaaleita gluteenittomia jauhoja ( käytin Sunnuntai)
  • 2 tl psylliumia
  • 3 rkl öljyä
Leipien voiteluun:
  • n. 20g pehmeää voita
  • 2 valkosipulin kynttä murskattuna
  • 1 rkl tuoretta korianteri silppua
  • ripaus suolaa

Lämmitä maito ja jogurtti kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoita hyvin.
Lisää suola, sokeri ja öljy.
Sekoita psyllium jauhojen sekaan ja lisäile jauhoja taikinaan kokoajan alustaen.
Anna taikinan kohota peitettynä noin kaksinkertaiseksi.

Laita uuni lämpenemään 230*C ja lämmitä samalla uunissä myös uunipellit kuumiksi.
Jaa taikina 8 osaan ja pyörittele palloiksi.
Litistä taikinapallot ja kauli soikeiksi ohuiksi leiviksi.
Nosta leivät kuumille uunipelleille leivinpaperin päälle ja paista 230*C n. 8 minuuttia.
Osa leivistäni nousi ihan palloiksi ja osa vähän hillitymmin.

Sekoita voin joukkoon, valkosipuli ja korianterisilppu ja suola.
Voitele kuumat leivät ja tarjoile heti.
Kääräise ylijääneet leivät leivinpaperiin ja laita paketti pussiin etteivät kuivu.

Aivan taivaallisia myös kylminä.