![]() |
10 min kermainen parsa-pestopasta |
Tämä pasta on hätäistäkin hätäisempi valmistaa. Aikaa
aloituksesta siihen, kun annos on lautasella – Menee noin 10 minuuttia.
Toki parsa on sesonkituote ja kun parsaa ei ole saatavilla,
voit käyttää varsiparsakaalia. Loistavasti toimii myös kukka- tai parsakaali pieninä
nuppuina.
Tässä reseptissä on käytetty tuorepastaa ja tarkemmin sanoen
valmiita tortelliineja mutta mikä tahansa tuorepasta käy.
Jos käytät kuivapastaa, toki myös valmistusaika hieman
pitenee.
Muista myös, että pasta kypsyy vielä pannulla – Älä keitä
sitä ihan kypsäksi.
10 minuutissa valmis kermainen parsa-pestopasta
3-4 annosta
Tarvitset
500 g tuorepastaa, esim. tortelliineja
½ punttia parsaa
1-2 valkosipulinkynttä murskattuna
1-2 dl kermaa
2-3 rkl pestoa
kourallinen kirsikkatomaatteja halkaistuna
hieman pippuria ja chiliä
hieman voita tai öljyä paistamiseen
Tarjoiluun
hieman parmesaanijuustoa raastettuna ja tuoretta basilikaa
silputtuna.
Valmistus
Laita pastojen keitinvesi kiehumaan.
Katkaise parsoista kuiva kanta pois ja pilko parsat
noin ½ cm palasiksi. Jätä parsan nuput kokonaiseksi.
Kuori ja murskaa valkosipuli.
Laita kuumalle paistinpannulle hieman voita tai öljyä
ja paista murskattua valkosipulia ja parsapaloja nuppuineen pari minuuttia.
Laita pasta kiehuvaan veteen ja keitä hieman vähemmän
aikaa kuin pastan pakkauksessa suositellaan. (Pasta kypsyy vielä pannulla)
Valuta pasta ja lisää paistinpannulle.
Lisää pesto, tomaatit, kerma, pippuri, chili ja anna kiehahtaa
varovasti sekoittaen.
Lisää raastettu parmesaanijuusto ja basilika.
Tarjoile heti.
Mitäs sanot. Meneekö testiin?
Tässä aivan loistavan ja hyvin kohoavan pannarin ohje - onnisuu takuulla.
Ei turvottamista - Ei rasvaa taikinaan ja kylmän uunin taktiikalla
Tätä pannaritaikinaa ei turvoteta ja kaikki rasva kaadetaan
pellille, jotta sitä jää vähän pohjaan ja pyörähtää sopivasti pannarin päälle antaen
hieman rapean ja todella maistuvan lopputuloksen. Tämä pannari laitetaan
myöskin kylmään uuniin ja säädetään lämpö vasta sitten. Pannarilla on aikaa
nousta kauniisti ja kypsyä tasaisesti.
Ihan takuulla paras lopputulos!
Täydellinen pannukakku – Kylmän uunin tekniikalla
- 1 l maitoa
- 5-6 kpl kananmunia
- 5 dl vehnäjauhoja tai muunto-ohjeen mukaan gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (jos käytät gluteenitonta jauhoseosta niin kannattaa valita mahdollisimman hienoksi jauhettu lähes ”puuterimainen jauho”)
- 2 rkl sokeria
- 2 tl vaniljasokeria tai hieman aitoa vaniljaa
- 1 tl suolaa
- n. 75 -100 g voita sulatettuna
Tee näin:
Vatkaa kevyesti kaikki muut aineet keskenään paitsi
voi sulatettu voi.
Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja kaada voi
pellille.
Kaada pannukakkutaikina pellille.
Laita kylmään uuniin ja säädä sitten lämpötilaksi 220
*C. Paista noin 30 -35 min. tai kunnes pannari on saanut kauniin tummahkon ruskean
värin.
Tarjoile hillon ja kermavaahdon kera.
Katso TeeNäin -video YouTube-kanavaltani
Ps. Seuraa Tinskun keittiötä myös:
FB:ssä https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/
Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/
YouTubessa Tinskunkeittiö
TikTokissa: @tinskuskitchen
//tiina
Ruskea kastike taitaa nykypäivänä olla jokseenkin aliarvostettu ja monet pitävätkin sitä jäänteenä jostain tosi pula-ajoilta.
Itseasiassa monien kansainvälisten keittiöiden kastikepohjat
perustuvat ihan samoihin tekniikoihin kuin ihan supi suomalaisen ruskean – ja valkokastikkeen
valmistuksessa käytetään.
Ruskea kastike – Siitä on moneksi
Ruskea kastike on siitä niin mainio, että se maistuu hyvältä
ihan sellaisenaan tai siitä voi jalostaa vaikka mitä. Perus kastikepohjaan
lisää hieman tomaattipyreetä/sinappia ja kermaa - laittaa joukkoon kypsennettyä
jauhelihaa tai vaikka kaupan valmislihapullat. Takuulla maistuu ja ihan koko
perheelle.
Käytä kastikepohjassa lihaliemen sijasta kanalientä ja
duunaa mieleisesi kastike erilaisille kanaruoille.
Nesteenä voi käyttää myös veden ja punaviinin seosta. Lisää
vielä extra nokare voita, yrttejä ja tarjoile paistin kaverina.
Ideoita voisi jatkaa ihan loputtomiin.
Malta ruskistaa
…. Totta se on, mitä tummemmaksi jauhot ja voin - niitä polttamatta
saat ruskistettua – Sitä parempi ja maukkaampi on lopputulos.
Paahdetusta voista ja jauhoista tulee ihan omanlaisensa maku,
mitä ei todellakaan pussikastikkeet ja suurustejauhot korvaa.
Kuuluuko ruskea kastike sinun peruskastikkeisiin? Jos ei,
niin ….. Kokeile! Saatat yllättyä!
Perus- ja perinteinen ruskea kastike
Tarvitset:
- 50 g voita
- 3 rkl vehnäjauhoja
- 1 sipuli silputtuna – Sipulinkammoiset voivat jättää myös pois
- n. 6 - 7 dl vettä
- 1 liemikuutio
- musta- ja valkopippuria
- (suolaa)
Tee näin:
Kuullota sipulit pannulla pienessä määrässä voita ja
siirrä syrjään odottamaan.
Lisää loppu voi ja jauhot pannulle. Sekoita hyvin ja
ruskista pikkuhiljaa suht miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen tumman
ruskeaksi seokseksi. Jos seos ei meinaa ruskistua – Lisää lämpöä – Jos seos
ruskistuu tosi vauhdilla niin vähennä. Pääasia, että et polta.
Kun seos on mielestäsi riittävästi paahtunut – lisää vesi
tasaisena nauhana koko ajan sekoittaen (käytä mielellään vispilää) ja anna
kypsyä hiljaa poreillen noin 10 min välillä sekoittaen.
Lisää liemikuutio ja pippurit.
Lisää lopuksi sipulit ja tarkista maku.
Vinkki: Tuunaa kastiketta lisäämällä sinappia,
ketsuppia, kermaa, erilaisia pippureita, chilikastiketta, tomaattimurskaa/-pyrettä,
yrttejä, mausteita, punaviiniä… mitä nyt mieleen juolahtaa.
Tämä on loistava kastikepohja lähes mille vaan.
Katso TeeNäin video YouTube -kanavaltani
FB:ssä https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/
Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/
YouTubessa Tinskunkeittiö
TikTokissa: @tinskuskitchen
Tässä takuulla maailman helpoin herkullisen omenapiirakan/paistoksen
ohje.
Ei vaivaamista ei vispaamista – onnistuu helposti myös gluteenittomana ja/tai vegaanisena
Tämän omenapiirakan idea on laittaa aineet kerroksittain.
Mitään ei siis vispata, vatkata eikä nostateta.
Vehnäjauhot voi korvata gluteenittomilla ja voin margariinilla.
Voin/margariinin sulaessa jauhojen läpi -tulee pinnasta
ihan lohkeavan rapea.
Yksinkertaisempaa ja nerokkaampaa reseptiä ei vaan voi olla….
Maailman helpoin omenapiirakka/paistos
Tarvitset:
- muutama omena
- kanelia
- kardemummaa
- sokeria
- mantelilastua tai pähkinärouhetta (ei pakollinen)
- vehnäjauhoja (gluteeniton käy myös mainiosti)
- voita (vegaaniseen versioon maidotonta margariinia)
- siirappia
Tee näin:
Lohko omenat neljään osaan, poista siemenkodat ja
pilko palasiksi. (katso tee näin video postauksen lopusta)
Laita omenapalat uunin kestävään vuokaan. Ripottele
päälle kanelia, kardemummaa ja maun mukaan sokeria.
Levitä päälle vehnäjauhoja (gluteeniton vaalea jauho
käy myös hyvin) suht reilusti, niin että pinta peittyy kunnolla.
Ripottele päälle mantelilastuja tai pähkinärouhetta.
Veistele juustohöylällä voista ohuita siivuja ja peitä
niillä kauttaaltaan koko vuoka (teet siis piirakalle/paistokselle ”kannen”
Valuta päälle vielä siirappia.
Paista uunissa 220* C noin 20 -30 min tai niin kauan,
että pinta on kauniin ruskea ja lohkeavan rapea.
Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.
Ps. Seuraa Tinskunkeittiötä myös:
Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/
YouTubessa Tinskunkeittiö
TikTokissa: @tinskuskitchen
No nyt on sitten niin herkullinen juttu, ettei mitään
määrää!!!
Vegaanillegin sopivat ”ribsit”
Jep, eli tämä jos mikä on parhaassa tapauksessa niin vege
kuin olla ja voi, mutta takuulla räjäyttää sekaaninkin makunystyrät kaakkoon.
Joo tää ja tiedän – tää on ”vaan” ”grillattua” maissia, mutta oikeesti -Iihan
next level…
Jos et usko, niin kokeile!
Järjettömän hyvät maissiribsit
Tarvitset:
- esikypsennettyjä maissintähkiä
- BBQ kastiketta tai kastike öljystä/voista, valkosipulista, yrteistä, suolasta ja pippurista. You Name It!
- maun mukaan suolaa, pippuria, yrttejä
Tee näin:
Halkaise maissintähkät pituussuunnassa ainakin neljään osaan
(joo, on vähän hankalaa, mutta onnistuu kyllä. Ps. varo sormia!
Voitele maissit BBQ kastikkeella tai öljyn/voin ja
mausteiden seoksella. tyyli on vapaa.
Laita maissit Air Fryeriin 200*C 10 min tai uunissa (miel.
kiertoilma) 200 -230 *C 10-15 min. tai niin kauan, että maissit käpristyvät
hieman possunluunmaisesti ja saavat kauniin värin.
Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria….. dibbaa johonkin
ylihyvään kastikkeeseen ja nauti nakerrellen.
Tää oli tässä..
Ai niin. Minuutissa valmiin vegemajon ohjeen löydät
klikkaamalla --à TÄSTÄ
Niin ja sit vielä… varovasti niiden maissintähkien sisusten
kanssa. Muista laittaa ne niin hyvin jemmaan roskikseen/bioon/kompostiin, että
lemmikit ei niihin pääse … tukkii vatsan ja tulee eläinlääkärireissu.
Jos sinappi on loppu, niin se on katastrofi! Onneksi sitä
voi pienellä vaivalla tehdä myös itse – Siis jos sattuu olemaan sinappijauhoa
kaapissa.
Noh. Varmasti suurin osa meistä lukeutuu niihin ihmisiin,
jotka normaalisti ostamme sinappimme kaupasta, vaikka sitä tosiaan voisi tehdä
ihan itse ympäri vuoden.
Jotenkin sitä mieltää, että itsetehty sinappi on joulun
juttu, ja onhan se niin. Kyllä siinä joulupöydässä pitää olla se itse- tai jonkun
läheisen tekemä sinappi.
Joulu ei tule ilman sinappia. Piste.
Ruokalahja on lämmöllä annettu
Itse tehty ruokalahja on ihan parhaita lahjoja. Sille on
käyttöä ja se ei jää pölyttymään kaapinnurkkaan. Lahjan tekijä antaa lahjan
saajalle aina myös osan itseään – Aikaa, vaivaa ja rakkautta, jonka hän nähnyt
lahjaa valmistaessaan ja tavallaan hän on sen myös lahjaan mukaan paketoinut.
Ruokalahjoja useasti pystyy valmistamaan suht pienelläkin budjetilla, mutta ne antavat sitäkin enemmän iloa.
Parhaat sinappireseptit
Tosiaan joulu ei tule ilman sinappia ja mikä olisikaan
perinteikkäämpää kuin tehdä se itse omaan joulupöytään ja samalla ilahduttaa
myös ystäviä ja läheisiä. Jos sitä omaa perinteistä luottoreseptiä ei ole, niin
Googlehan kertoo kaiken. Jep, no kyllä varmasti, mutta sinappireseptejä
Googlesta löytyy kuin tähtiä taivaalta, niin päätin helpottaa etsimistä vähän
ja koota tähän postaukseen omiani ja bloggaaja ystävieni parhaita sinappireseptejä.
Oleppa hyvä. Joulu saa tulla <3
Hedelmäinen Mangosinappi
Tämä sinappi ei sisällä kermaa, eikä kananmunaa, joten se
sopii moneen ruokavalioon, mutta on silti todella herkullinen. Tulisen ystävä tuunaa
mangosinappia chilillä. Hedelmäisen Mangosinapin reseptin löydät klikkaamalla
TÄSTÄ
![]() |
Hedelmäinen Mangosinappi |
Tinskun keittiön sen seitsemän helppoa sinappia
Tästä postauksesta löydät paljon vinkkejä sinapin tekoon. Miten esim vähentää sokerin määrää, miten keittää jne. Vinkkien lisäksi 7 erilaista helppoa sinappia, jotka valmistuvat käden käänteessä. Etsitpä sitten todellä stydiä tai mietoa konjakkisinappia kinkun kylkeen niin löydät ne TÄÄLTÄ
![]() |
Seitsemän helppoa sinappia Tinskun keittöstä |
Kulinaari -blogin parhaat sinapit.
Täältä löydät Omenaisen sinappikastikkeen reseptin. Hunajaisen sinapin ja ihan mielettömän hyvän Lemon Curd sinapin.
Kulinaarin sinappiresepteihin TÄSTÄ
![]() |
Kulinaari -blogin Lemon Curd -sinappi |
Dioriina -blogissa sinappia tehdään porkkana- ja punajuurisoseesta
Dioriinan mainion porkkanasinapin löydät TÄSTÄ
Ja punajuurisinapin TÄSTÄ Punajuurisinappia pitää kokeilla itsekin. Väri on huikea.
![]() |
Dioriina -blogin punajuurisinappi |
Sillä Sipulin Olut- ja mustaherukkasinapit
Olutsinapin omenasoseella ja myös Mustaherukkasinapin ohjeen löydät TÄSTÄ
Miten juuri aloinkaan miettimään, että vieläkö löytyisi mustaherukoita pakkasesta?
![]() |
Sillä Sipulin Mustaherukkasinappi |
Kulinaari -blogin kesäiset grillisinapit toimii myös jouluun
Vielä kerran Kulinaari. TÄÄLTÄ löytyy vielä muutama grillattujen ruokien ja kinkunkin kaveriksi.
Mukaanlukien humussinappi. Tätä on myös pakko kokeilla itsekin.
Ai niin ja kermainen mieto sinappi. Sen löydät TÄSTÄ
![]() |
Lisää Kulinaari -blogin sinappeja |
Cebicin Jallusinappi
TÄLLÄ ohjeella saat 2-3 pientä purnukkaa Jallusinappia.
Tätä on kommenttien perusteella tituleerattu myös perkeleen hyväksi sinapiksi.
![]() |
Cebicin keittiön perkeleen hyvä jallusinappi |
Hannan sopan Bourbon-sinappi
Hannan sopassa sinappi on aina DIY- joululahja. Perinteisesti Hannan sinappi maustetaan Bourbonilla. Resepti on vuosimallia 2013. Voisimme kutsua tätä siis jopa perinteikkääksi, mutta vielä enemmän vuosikerraksi. Hannan Bourbon-sinappiin TÄSTÄ
![]() |
Vuosikerralla on väliä. Hannan keittiön Bourbon-sinappi |
Kokit ja Potit - Paras joulusinappi
Kokit ja Potit -blogin joulusinappi ryyditetään reilusti kermalla ja omenaviinietikalla. Tässä postauksessa myös vinkkejä muihin jouluisiin resepteihin,
Kokit ja Potit joulusinappiin TÄSTÄ
![]() |
Kokit ja Potit - Paras joulusinappi |
Kaikki Äitini reseptit - Joulusinappi
Ihastelen aina livenä Kaikki Äitini reseptit - Nannan murretta. Nyt kun sosiaaliset kontaktit ovat oleet vähän vähissä, niin silti kuulen aina Nannan murteen kun luen hänen blogia <3
TÄSSÄ Nannan joulusinappi. Mitenkäs muutenkaan kuin murteella.
![]() |
Kaikki Äitini reseptit ja murteella <3 |
Sauvanjyväsen Chilisiappi
Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä nostan tähän Sauvanjyväsen Chilisinapin.
Jos tykkäät jostain tietystä chilistä kuten Aji.Cristalista niin sun sinappi on TÄSSÄ
![]() |
Huh huh. Sauvanjyväsessä sinapitkin nimetään chilien mukaan. |
Porisevia sinappipatoja ja ihanaa joulunodotusta toivotellen <3
//tiina
Jokunen vuosi sitten karppaajan ”valkosipuliperunoita” tuli tehtyä useastikin, mutta sitten ne jäivät minulta vähän unholaan. Miksikö? Jaa-a. No mutta onneksi löysin mainion retikan taas uudelleen ja nyt retikkapaistosta = karppaajan ”valkosipuliperunoita” syötiin viimeksi eilen.
Terveellistä ja vähillä hiilareilla
Retikassa on paljon ravinteita, mutta vain vähän hiilareita.
100g retikkaa sisältää 14 kcal ja hh 2,3g, joten se sopii mainiosti painonpudottajan
ja karpinkin ruokavalioon.
Retikassa on aavistuksen retiisimäinen kirpeähkö maku, mutta
mietonee kypsentäessä. Tässä versiossa retikkasiivut myös keitetään ennen
uuniin laittoa, joten sekin vie kirpeyttä pois entisestään.
Itse pidän retikan mausta myös ihan sellaisenaan ja se sopiikin
hienosti vaikkapa raastesalaattiin. Raasteena myös kaikki retikan vitamiinit ja
hivenaineet varmasti säilyvät. Retikan sanotaan puhdistavan maksaa ja
nestettäkin se poistaa. Mainio juures siis.
Retikan saatavuus
Alkuperäisen reseptinikin aikaan tuskailin retikan
saatavuutta. Tilanne ei kovinkaan paljon ole ilmeisesti muuttunut. Retikkaa
kyllä saa mutta pieninä paloina kovaan hintaan, kun taas esimerkiksi Järvenpään
K-Citymarketissa retikkaa on halvimmillaan myyty euron kilo.
Kannattaa siis kysyä kauppiaalta voisiko retikan ottaa
valikoimiin ihan kokonaisena. Itse käyn myös silloin tällöin tukussa ja ainakin
Heinolla retikkaa on aina ollut hyvin saatavilla ja edullisesti.
Karpin ”valkosipuliperunat” retikasta Vol 2.
Tarvitset:
- n. 800 g tuoretta retikkaa
- suolalla tai kasvisliemikuutiolla maustettua vettä keittämiseen
- n 2 dl kermaa
- juustoraastetta tai tuorejuustoa
- maun mukaan valkosipulia murskattuna
- suolaa ja pippuria
- hieman timjamia tai rakuunaa
Tee näin:
Kuori ja viipaloi retikat ohuiksi siivuiksi.
(mandoliinilla siivutus käy näppärän nopeasti)
Keitä retikkasiivuja kiehuvassa kasvisliemellä tai
suolalla (n. 1 tl) maustetussa vedessä noin 15 min.
Kaada vesi pois ja lado sopivaan uunivuokaan retikkasiivuja,
valkosipulia, juustoraastetta tai tuorejuustoa nokareina pariin-kolmeen
kerrokseen. Mausta jokainen kerros myös maun mukaan suolalla, pippurilla ja timjamilla
tai rakuunalla.
Laita päälle vielä hieman juustoraastetta ja kaada
vuokaan kerma.
Paista uunissa 180-200*C noin 40 min. Kun pinta on
saanut kauniin värin niin voit laittaa paistoksen päälle palan foliota.
(minulla tämä jäi tällä kertaa tekemättä ja kuvan paistos saikin vähän liikaa
väriä)
Alkuperäisen reseptini löydät täältä
Persimonit ovat nyt sesongissa ja ovat siis nyt
parhaimmillaan, sekä edullisia.
Persimonia onkin meillä käytetty nyt ahkeraan – Niin maun,
kuin sen erinomaisen käytettävyyden takia. Tämä hedelmä sopii mainiosti suolaiselle
ja makealle ruoalle. Salaattiin, kastikkeisiin, juustotarjottimelle, hilloksi,
jälkiruokiin ja tietenkin ihan sellaisenaan.
Helppo Feta-Persimonsalaatti
Tarvitset:
- pussi rapeaa salaattia kuten jääsalaatti
- 1 iso persimon
- n. 200 g fetajuustoa
Vinaigrette-kastike
Tarvitset:
- 2 rkl vaaleaa viinietikkaa
- 1 dl oliiviöljyä
- 1 tl sinappia
- 1 tl hunajaa, siirappia tai sokeria
- hieman pippuria ja suolaa
Tee näin:
Revi salaatti tarjoilukulhon pohjalle
Pese ja kuori persimon. Kuutioi ja lisää salaatin
päälle.
Kuutioi feta ja lisää salaatin ja persimonikuutioiden
päälle.
Laita kaikki vinaigreten ainekset pieneen kanneliseen
purkkiin ja ravista voimakkaasti. Kaada kastike tasaisesti salaatin päälle tai
tarjoile erikseen.
Omena-kaurapaistos toimii aina vuodenajasta riippumatta.
Tuunasin omani kanelilla, kardemummalla ja vaniljasokerilla. Lisää makua ja vuodenaikojen vaihtelua saat käyttämällä omenoiden lisäksi hieman puolukoita, rusinoita tai kuivattuja hedelmiä/marjoja.
Voit maustaa paistoksen myös vaikkapa piparkakkumausteella.
Kardemummalla maustettu kaneli-omena-kaurapaistos
6-8 annosta
Tarvitset:
- 5 -6 kpl reilun kokoista omenaa
- 1 rkl kanelia
- 1 tl kardemummaa
- 2 tl vaniljasokeria
- 2 rkl sokeria
Tarvitset lisäksi:
- 4 dl kaurahiutaleita (ei mielellään pikahiutaleita) Jos haluat paistokset gluteenittoman, niin käytä gluteenittomia kaurahiutaleita.
- 150 g voita (vegaanisen paistoksen saat korvaamalla voin kasvimargariinilla)
- n. 1 dl sokeria
Tee näin:
Pese omenat hyvin, puolita, ota siemenet pois ja
viipaloi.
Levitä omenaviipaleet leivinpaperilla päällystetylle
pellille tai isoon uunivuokaan.
Sekoita kaneli, kardemumma, vaniljasokeri ja 2 rkl sokeria
sekaisin ja ripottele omenoiden päälle.
Sekoita kaurahiutaleet ja 1 dl sokeria keskenään.
Sulata voi ja sekoita kaurahiutaleiden joukkoon.
Levitä kaurahiutaleseos omenoiden päälle.
Paista 200 *C uunissa keskitasolla noin 20 min tai
niin kauan, että pinta saa kauniin värin ja omenat ovat haarukalla pistettäessä
pehmeitä.
Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.
Vinkki: Korvaa osa tai kaikki sokeri tummalla
ruokosokerilla tai fariinisokerilla.
Vinkki 2: Ripottele omenalohkojen päälle hieman
puolukoita, rusinoita tai kuivattuja hedelmiä/marjoja pieninä paloina. Jouluisan
paistoksen saat käyttämällä omenoiden maustamiseen 1 tl kanelia ja 2 tl
piparkakkumaustetta.
Tunnetko köyhän miehen parsaksikin parjatun mustajuuren? Mustajuuresta valmistuu helposti miedon aromaattinen keitto, joka sopii loistavasti aloittelemaan juhlavampaakin ateriaa. Itse tarjoilin tätä tällä kertaa poronpaistin edellä.
Täyteläinen mustajuurikeitto
alkuruoaksi noin 6. lle
Tarvitset:
- 500 g mustajuurta
- 5 dl vettä
- 1 dl valkoviiniä (käytin Espíritu de Chile Reserva Riesling)
- 1 isohko jauhoinen peruna
- 1 sipuli pieneksi silputtuna
- 200 g Creme Fraicea
- ½ sitruunan kuori raastettuna
- 1 kana- tai kasvisliemikuutio
- ½ tl mustapippuria rouhittuna
- 1 tl lakritsijauhetta (ei pakollinen)
- maun mukaan suolaa
Lisäksi:
- ½ sitruunan mehu liotusveteen ja nokare voita sipulien kuullotukseen.
- sauva- tai tehosekoitin keiton soseutukseen
Tee näin:
Pese ja kuori mustajuuret juoksevan veden alla.
Pilko mustajuuret välittömästi ja laita sitruunaveteen
odottelemaan keittämistä.
Kuori ja pilko peruna kuutioiksi.
Laita kattilan pohjalle nokare voita, kuumenna ja kuullota
sipulisilppua niin, että se pehmenee, mutta ei ruskistu.
Lisää vesi, liemikuutio, mustajuuret ja perunat.
Keitä kypsiksi – Noin 15 min.
Soseuta keitto sauvasekoittimella tai
tehosekoittimessa tasaiseksi.
Siirrä keitto takaisin liedelle, lisää viini,
mustapippuri, sitruunan kuori, lakritsijauhe ja anna kiehahtaa.
Sekoita keiton joukkoon Creme Fraice ja tarkista
suola. Lisää tarvittaessa.
Tarjoile esim. kevyesti oliiviöljyssä paahdettujen lämpimien
patonkiviipaleiden kera.
(Kaada paistinpannun pohjalle reilu loraus öljyä. Paahda
patonkisiivuja molemmin puolin ja ripottele pinnalle hieman laadukasta suolaa)
Kurkkaa myös toinen mustajuurikeittoreseptini, missä täyteläisyyttä
antaa tuorejuusto, mutta ilman perunaa. Tämä keitto sopii hyvin myös vhh-ruokavaliota
noudattavalle. Reseptiin klikkaamalla TÄSTÄ
Viinisuositus
Espíritu de Chile Reserva Riesling 2019
Chileläinen Espiritun risukka on takuuvarma raikkas
sitruksinen ja aavistuksen kukkainen valkkari
Viinissä on suht paljon happoja, jota sitten taas sokeri
(9g/l) tasapainottaa. (makeusasteeltaan kuitenkin kuiva) happojen ja sokerin
suhde tekeekin tästä viinistä erinomaisen monikäyttöisen.
Kasvikset, kala, äyriäiset, vaalea liha. Kantaa kivasti myös ravaisempia ruokia. Sopii varmasti myös mausteisemmille ja kuin myös aasialaisille hieman
makeimmille mauille.
Täsmävalinta esim. noutopöytään tai seurustelujuomaksi. On
myös kukkaroystävällinen. Hinta Alkossa noin 11€
*Viini saatu tuotenäytteenä
Kaikkea hyvää raparperista
Raparperi-vadelmakiisseli
- n. 4 paksua raparperin vartta pilkottuna (n. 6-8 dl)
- n. 200 g vadelmia (käytin pakaste)
- 6 dl vettä
- 1 dl sokeria (tai maun mukaan)
- 2 rkl perunajauhoja + n. ½ dl vettä
![]() |
Kuva: Kimmo Ollilla - Kulinaari -blogi |
![]() |
Kuva: Kimmo Ollilla - Kulinaali -blogi |
Tortilla- ja leffailta tulossa?
Tein jo Guacamolen valmiiksi jääkaappiin maustumaan ja ensi maistolla voin kertoa, että en osta enää koskaan purkkiversiota.
Tämän kyllä siis jo arvasinkin, mutta jotenkin vaan yrittänyt tämän suhteen mennä sieltä missä aita on matalin.
Ilokseni totesin, että aitahan on hyvinkin matala ihan itsekin tehden.
Itsetehty Guacamole
- 2-3 kypsää avokadoa
- 1 tomaatti
- 1 pieni sipuli silputtuna
- 1 limetin mehu
- n 2-3 rkl tuoretta korianteria silputtuna
- ¼ tl rouhittua mustapippuria
- hieman chiliä tuoreena silppuna tai purkista jauheena
- (hieman valkosipulia murskattuna)
- hieman suolaa
- n. 1,2 l vehnäjauhoja tai gluteenittomia vaaleita jauhoja käyttämäsi tuotteen muunto-ohjeen mukaan.
- 2 ½ dl mangososetta (Käytin Bonne)
- 2 ½ dl kasvimaitoa, vettä tai tavallista maitoa
- 2 limen puristettua mehua ja kuorta raastettuna
- ½ dl kasviöljyä tai sulatettua voita
- 1 dl sokeria
- 50 g tuorehiivaa tai 2 pussia kuivahiivaa
- 2 tl kardemummaa
- 1 tl suolaa
Vinkki: Voit käyttää munkkien nesteenä myös mehua tai vaikkapa simaa.