Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastikkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kastikkeet. Näytä kaikki tekstit

Ruskean kastikkeen valmistus - Katso TeeNäin video

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Ruskea kastike taitaa nykypäivänä olla jokseenkin aliarvostettu ja monet pitävätkin sitä jäänteenä jostain tosi pula-ajoilta.

Itseasiassa monien kansainvälisten keittiöiden kastikepohjat perustuvat ihan samoihin tekniikoihin kuin ihan supi suomalaisen ruskean – ja valkokastikkeen valmistuksessa käytetään.

 

Ruskea kastike – Siitä on moneksi

Ruskea kastike on siitä niin mainio, että se maistuu hyvältä ihan sellaisenaan tai siitä voi jalostaa vaikka mitä. Perus kastikepohjaan lisää hieman tomaattipyreetä/sinappia ja kermaa - laittaa joukkoon kypsennettyä jauhelihaa tai vaikka kaupan valmislihapullat. Takuulla maistuu ja ihan koko perheelle.

Käytä kastikepohjassa lihaliemen sijasta kanalientä ja duunaa mieleisesi kastike erilaisille kanaruoille.

Nesteenä voi käyttää myös veden ja punaviinin seosta. Lisää vielä extra nokare voita, yrttejä ja tarjoile paistin kaverina.

Ideoita voisi jatkaa ihan loputtomiin.

Malta ruskistaa

…. Totta se on, mitä tummemmaksi jauhot ja voin - niitä polttamatta saat ruskistettua – Sitä parempi ja maukkaampi on lopputulos.

Paahdetusta voista ja jauhoista tulee ihan omanlaisensa maku, mitä ei todellakaan pussikastikkeet ja suurustejauhot korvaa.

Kuuluuko ruskea kastike sinun peruskastikkeisiin? Jos ei, niin ….. Kokeile! Saatat yllättyä!

Perus- ja perinteinen ruskea kastike

Tarvitset:

  • 50 g voita
  • 3  rkl vehnäjauhoja
  • 1 sipuli silputtuna –  Sipulinkammoiset voivat jättää myös pois
  • n. 6 - 7 dl vettä
  • 1 liemikuutio
  • musta- ja valkopippuria
  • (suolaa)

Tee näin:

Kuullota sipulit pannulla pienessä määrässä voita ja siirrä syrjään odottamaan.

Lisää loppu voi ja jauhot pannulle. Sekoita hyvin ja ruskista pikkuhiljaa suht miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen tumman ruskeaksi seokseksi. Jos seos ei meinaa ruskistua – Lisää lämpöä – Jos seos ruskistuu tosi vauhdilla niin vähennä. Pääasia, että et polta.

Kun seos on mielestäsi riittävästi paahtunut – lisää vesi tasaisena nauhana koko ajan sekoittaen (käytä mielellään vispilää) ja anna kypsyä hiljaa poreillen noin 10 min välillä sekoittaen.

Lisää liemikuutio ja pippurit.

Lisää lopuksi sipulit ja tarkista maku.

Vinkki: Tuunaa kastiketta lisäämällä sinappia, ketsuppia, kermaa, erilaisia pippureita, chilikastiketta, tomaattimurskaa/-pyrettä, yrttejä, mausteita, punaviiniä… mitä nyt mieleen juolahtaa.

Tämä on loistava kastikepohja lähes mille vaan.

 

Katso TeeNäin video YouTube -kanavaltani 


 Ps. Seuraa Tinskun keittiötä myös:

FB:ssä  https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/

YouTubessa Tinskunkeittiö

TikTokissa: @tinskuskitchen

 

Minuutissa valmis majoneesi - Ilman kananmunaa

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019




Tämä repsu on myös kategoriaa Marttojen vegeilta. Tässä on nyt kokeiltu vaikka mitä  ja tuota - ja tämä on yksi niistä iloisimmista oivalluksista.
Majoneesi ilman keltuaisia. Niin hyvää ja pehmeää. Mausta miten haluat!

Vegaaninen majoneesi


Tarvitset:

  • 1 dl soijamaitoa (huom. ravista soijamaitopurkki ennen kaatamista)
  • 2,75 dl öljyä
  • 1-2 tl valkoviinietikkaa
  • 1 tl sinappia (tarkista vegeys)
  • hieman suolaa, pippuria
  • sauvasekoittimen
Tee näin
Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen yms. pitkään kapeaan astiaan.
Säädä sauvasekoitin täydelle teholle ja laita se ihan astian pohjaa vasten.
Pidä astiasta tukevasti kiinni (siis oikeasti).
Käynnistä sauvasekoitin ja pidä astian pohjaa vasten, kunnes seos emulgoituu paksuksi majoneesiksi.
Nosta sauvasekoitinta varovasti ylöspäin.
Majoneesi on valmis!
Mausta halutessasi esim. valkosipulilla, savupaprikalla, chilikastikkeella yms.

// tiina






Lämmin Aurajuustokastike - Sopii mille vaan

tiistai 10. huhtikuuta 2018



Aura- tai yleisesti sinihomejuustot ovat varmaankin sellaisia on/off -juustoja. Joko pidät aivan valtavasti tai et voi sietää edes hajua.

Itse kuulun tähän ensimmäiseen ryhmään. Voisin syödä sinihomejuustopaketin vaikka yhdeltä istumalta. Olen itseasiassa näin tehnytkin lukemattomia kertoja.

Sinihomejuustoa siis yleensä meillä löytyy jääkapista tai jos se on päässyt loppumaan niin sitä varmasti ostetaan heti seuraavalla kauppareissulla.

Sinihomejuusto sopii oikeastaan ihan minkä ruoan kanssa tahansa. Vaikka nyt kuinka koittaisin pinnistää ja miettiä niin en heti kyllä keksi oikein mitään epäsopivaa.

Jäätelö? No jos sopii pekonikin, niin kyllä varmasti sinihomejuustokin. Pitääpä muuten testata tuota joku kerta.
Ehkä joku kiisseli? Mansikkakiisseli ja sinihomejuusto? No tämä kieltämättä kuulostaa jo hyvin extremeltä.

Koska sinihomejuusto on oiva makupari niin monelle asialle on myös sinihomejuustokastike oikea päivänpelastaja.

Jos et keksi mitä kastiketta tekisit – Tee sinihomejuustokastike!
Sopii kasviksille, kalalle, äyriäisille, lihalle, broilerille, pastalle. 
Jos gratinoit kasviksia tai kalaa – Tee sinihomejuustokastike!

Jos jääkaapissa ei ole mitään muuta kuin sinihomejuusto ja valo niin tarkista onko kaapissa pastaa. Siinä sinulla onkin sitten jo päivän ruoka.

Oodi ja ylistys sinihomejuustolle!



Lämmin Aurajuustokastike


( 4.lle)
Tarvitset:
  • 1 paketti Aurajuustoa
  • 2 dl kermaa
  • 2 dl vettä
  • maun mukaan mustapippuria (laitoin 1 tl)
  • n. 1 tl kuivattua rakuunaa tai timjamia
  • (tilkka lihafondia tai soijakastiketta)
  • (ripaus suolaa)

Suurustamiseen: (jos suurustat)
  • n. 1 rkl maissi- tai vehnäjauhoja pieneen vesitilkkaan sekoitettuna

Tee näin:
Murustele kattilan pohjalle (mielellään teflon yms.) aurajuusto pieniksi palasiksi tai käytä Aura-murua. (voit jättää vähän murusia koristeeksi kastikkeen päälle)
Lisää kattilaan kerma, vesi, mustapippuri ja yrtit.
Anna kiehua hiljaa kuplien noin 10 min ja kunnes kaikki juusto on sulanut kastikkeen joukkoon.
Tarkista suola. Voit myös lisätä hieman esim. lihafondia, soijakastiketta.
Jos haluat kastikkeesta paksumman esim. pihvin päälle niin sekoita n. 1 rkl maissijauhoja tai vehnäjauhoja tilkkaan vettä ja kaada kastikkeen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Anna kastikkeen vielä kiehahtaa.
Koristele kastike juustomurulla ja tuoreilla yrteillä
Katso myös maustamisvinkit eri ruoille alta.

Kokeile myös

Lisää kastikkeen joukkoon hieman sitruunamehua. (kalat ja kasvikset)
Lisää kastikkeeseen reilusti rapeaksi paahdettua pekonimurua. (pasta)
Slaavilaisen version saat, kun kuullotat tilkassa öljyä valkosipulimurskaa. Kiehutat muut ainekset ja lisäät noin 1 rkl tomaattipyreetä. Voit valmiin kastikkeen joukkoon lisätä vielä kuutioitua maustekurkkua. (broileri, pasta)

Jos haluat jakaa oman sinihomejuustovinkkisi niin sana on vapaa kommenttikentässä.

Mutkatonta ja helppoa arkea toivotellen:

//tiina




Kehnäsienikastike

sunnuntai 1. lokakuuta 2017


Kehnäsieni on loistava ruokasieni, vaikka ilmeisen vähän kerätty. Liekö syy sienen hieman seitikkimäisessä ulkonäössä vai missä.

Kehnäsieni on kuitenkin helppo tunnistaa oljenkeltaisesta lakista, jonka päällä on helmiäismäistä ”kehnää”. Ihan kuin joku olisi käynyt ripottelemassa tomusokeria sienten päälle.

Jalassa lakin alla on sormusmainen rengas ja renkaan yläpuolella vaaleita aaltomaisia kuvioita.

Sienen maku on mieto, sekä hienon pähkinäinen. Parhaimmillaan heti poimimisen jälkeen valmistettuna.

Yleisin kasvuaika on elo- syyskuu. Mutta ainakin tänä vuonna kehnäsientä tuntuu olevan metsissä vielä kohtuullisesti.

Koppa kouraan ja mars metsään siis!

Lisää tunnistusohjeita löytyy esim. Luontoportin sivuilta. 




Kehnäsienikastike



Tarvitset: 
  • n ½ l puhdistettuja ja pilkottuja kehnäsieniä
  • 1 keskikokoinen sipuli silputtuna
  • 1 pieni valkosipulinkynsi silputtuna
  • 3-4 dl kermaa
  • hieman suolaa ja mustapippuria myllystä
  • hieman yrttejä kuten timjamia, rakuunaa tai rosmariinia
  • voita paistamiseen

Tee näin:
Kääntele sienisilppua kuivalla kuumalla pannulla hetki jotta ylimääräinen neste haihtuu.
Lisää sekaan nokare voita ja sipulit.
Anna sipuleiden kuullotua ja sienten hieman ruskistua.
Lisää kerma ja keittele kasaan muutama minuutti.
Mausta pippurilla ja suolalla. Lisää maun mukaan yrttejä

Vinkki:
Kehnäsienen mietoon pähkinäiseen makuun sopivat loistavasti myös miedot itämaiset mausteet. Kokeile myös maustettuja kermoja kuten juusto- tai paahdettu sipuli.

Pekoni ja sienet ovat aina toimiva yhdistelmä. Paista pannulla pari siivua pekonia pilkottuna, kun sienistä on vesi haihtunut.
Jo pieni määrä pekonia antaa sienikastikkeelle makua ja ryhtiä.

Tunnistatko sinä kehnäsienen?



 *resepti tuotu poistuvasta blogistani tyynenkaa.com



Kermakastike ja sen lukuisat muunnokset – Kastikkeita For Dummies

sunnuntai 26. helmikuuta 2017


Sanotaan että kastike tekee ruoan. No onhan se monesti niin. Kastikkeen puuttuminen on kuin näkkileipä ilman voita.

Katselin tässä hiljattain tilastoja hakusanoista, joilla blogiini tullaan googlen kautta. Useita reseptejä haetaan sanalla helppo, nopea, yksinkertainen, itsetehty jne.

Erilaisia kastikkeita haetaan myös paljon. Helppoa ja nopeaa on totta toki turvautua pussiversioon, mutta esim. kermakastikkeet ovat niin yksinkertaisia ja vaivattomia tehdä, että tuskin loppuviimeksi pussikastikkeessa aikaa säästää ja itsetehty on kaksin verroin parempi.

Ajattelinkin siis tehdä sarjan blogi-postauksia kastikkeista ja aloitetaan nyt siitä perinteisestä ja helpoimmasta eli kermakastikkeesta ja sen lukuisista muunnoksista.

Samalla lisään tunnisteen For Dummies. Tällä tunnisteella tulet jatkossa löytämään ne ylihelpot reseptit sitä mukaan kun uusia tulee ja vanhoja ehdin tägäämään.
Vaikka joskus voi ja pitääkin vähän oikoa mutkia niin mausta ei silti tarvitse tinkiä.

Kaikissa näissä kastikkeissa on sama peruspohja, joihin makua tuodaan erilaisilla pippureilla, yrteillä, mausteilla ja vaikkapa chilikastikkeilla. Muunnoksia voi tehdä lukemattomasti.

Alla muutama vinkki maustamisesta. Mausteiden määrä on noin määrä. Maistele ja löydä itsellesi sopiva.

Laitan kastikeisiin ja keittoihin aina ripauksen makeutta. Aavistus makeutta tuo maut paremmin esiin.

Maidottoman version saat luonnollisesti korvaamalla maidon ja kerman sopivilla kasvituotteilla.


Perus kermakastike 4.lle

  • 1 dl maitoa
  • 2 dl kermaa
  • ½ liha/kana/kasvis tai kalaliemikuutiota kyseessä olevan pääruoka-aineen mukaan
  • 1 tl soijakastiketta ja/tai maun mukaan suolaa myllystä.
  • mustapippuria maun mukaan myllystä
  • ½ tl kuivattuja yrttejä ruoan mukaan timjami, basilika, rakuuna, persilja, tilli yms.
  • hieman hunajaa, kookossokeria, tavallista sokeria tai tippa kuuman kestävää makeutusainetta
  • (1-2 tl maissijauhoja vesitilkkaan sekoitettuna)
  • (nokare voita antamaan kiiltoa)

Tee näin:
Laita kattilaan maito, kerma, liemikuutio ja mausteet ja anna keittyä kasaan hiljaa poreillen viitisen minuuttia.
Lisää makeus.
Tarkista maistamalla pippuri ja suola. Lisää tarvittaessa.
Suurusta tarvittaessa. Sekoita maissijauho tilkkaan vettä ja kaada kuuman kastikkeen joukkoon koko ajan sekoittaen.
lisää voinokare
Anna kastikkeen vielä kiehahtaa.


Pippurikastike

  • perus kermakastiketta
  • 3 tl tai maun mukaan pippurisekoitusta rouheena
  • 1 tl sinappia


Yrttikastike

  • perus kermakastiketta kasvisliemikuutiolla
  • kourallinen tuoreita yrttejä silputtuna kuten, basilika, persilja tai timjami.
  • (ripaus sitruunan raastettua kuorta)


Hunajainen sinappi-pippurikastike

  • perus kermakastiketta
  • ½ rkl hunajaa
  • 1 rkl sinappia
  • 3 tl pippurisekoitusta
  • tarkista suola


Roseepippurikastike

  • perus kermakastiketta
  • 3 tl murskattuja roseepippureita
  • (hieman raastettua sitruunankuorta)


Valkosipulinen kastike

  • perus kermakastiketta
  • 3 isoa valkosipulinkynttä murskattuna
  • yrttejä maun mukaan


Chili- mangokastike

  • perus kermakastiketta ilman hunajaa ja lihaliemi vaihdettuna kanaliemeen
  • 1 dl mangososetta
  • 1 tl curryjauhetta
  • 1 rkl tai maun mukaan chilikastiketta
  • (½ tl savupaprikajauhetta)
  • (syvempää väriä saat vaihtamalla voi nokareen loraukseen punaista palmuöljyä)


Hedelmäinen currykastike

  • perus kermakastiketta
  • 2-3 tl curryjauhetta
  • 1 dl mango, omena tai banaanisosetta
  • (keltaista väriä saat vaihtamalla voinokareen loraukseen punaista palmuöljyä tai lisäämällä 1 tl kurkumaa)


Kermainen sitruunakastike kalalle

  • perus kermakastiketta lihaliemi vaihdettuna kalaliemeen
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1/4 sitruunan raastettu kuori
  • ½ tl sitruunapippuria
  • maun mukaan tuoretta silputtua tilliä
  • (voit kokeilla myös tuoretta korianteria)
  • (keltaista väriä saat vaihtamalla voinokareen loraukseen punaista palmuöljyä tai lisäämällä 1 tl kurkumaa)



Pinaattikastike kalalle

  • perus kermakastiketta, jossa kalaliemikuutio
  • kourallinen pakastettua pinaattia
  • (annoksen päälle kuutioitua kanamunaa)

  

Kastike riistalle

  • perus kermakastiketta ilman hunajaa
  • 6 kuivattua katajanmarjaa murskattuna
  • 1 tl kuivattua rosmariinia
  • 2 tl mustaherukka- minttu tai pihlajanmarjahyytelöä
  • roseepippuria murskattuna
  • (tarkista suola ja pippuri)
  •  



Ehkäpä näillä pääsee alkuun J

Seuraavassa kastike-postauksessa tehdään ehkäpä erilaisia punaviinikastikkeita.

Lumisin terveisin:

//tiina