Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Esikoiskeittokirjani on nyt julkaistu! Kirja on rakkaudella koottu kokoelma reseptejä, jotka ovat mutkattomia, täynnä makua, helppoja toteuttaa ja muunneltavissa – juuri sellaisia, joita jaksaa ja ehtii tehdä arjen keskellä. Hanki nyt itselle tai lahjaksi. Pääset kuvaa klikkaamalla suoraa verkkokauppaan. Stressittömiä kokkaushetkiä just sulle toivotellen -Tinsku
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvimaidot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvimaidot. Näytä kaikki tekstit
Asiaa aamupalasta.
Sanotaan, että aamupala on päivän tärkein ateria. Varmasti
totta, mutta veikkaan hyvinkin monen kuittaavan tämän mukillisella kahvia ja
lähtevän tyhjin vatsoin töihin. Tunnustan kuuluvani juurikin tähän ryhmään.
Aamupala heti herättyäni ei vaan yksinkertaisesti maistu ja sitten kun alkaisi
maistumaan ei enää ehdi.
Olenkin ratkaissut tämän ongelman ottamalla aamupalan töihin
mukaan ja nautin sen samalla kun käyn läpi aamun sähköpostit ja
kalenterimerkinnät.
Koska pähkinät ja siemenet ovat erittäin terveellisiä ja
hyväksi elimistöllemme olenkin kerännyt alle vielä vinkkejä niiden käytöstä
aamupalatarpeina.
Kasvimaidot
Kasvimaitoja on helppo tehdä itse.
Perussääntö on käyttää 2 dl
pähkinöitä tai siemeniä ja 6-10dl vettä halutusta täyteläisyydestä riippuen.
Liota siemeniä ja
pähkinöitä kylmässä vedessä vuorokausi tai ainakin yön yli.
Kaada vesi pois
ja huuhtele.
Laita siemenet
tai pähkinät blenderiin.
Lisää vettä sen
verran, että ne reilusti peittyvät.
Laita blenderi
käyntiin ja käytä niin kauan että seos on sileää.
Siivilöi sattumat
pois ja tarvittaessa purista loppu massa vielä harsokankaan läpi.
Lisää vettä
halutun täyteläisyyden mukaan.
Jäljelle jäänyttä massaa ei kannata heittää pois vaan käytä
se esim. smoothien tai tuorepuuron raaka-aineena. Massan voi myös pakastaa ja
käyttää myöhemmin vaikka leivontaan.
Mielestäni paras ja täyteläisin maito tulee
cashewpähkinöistä. Manteli on tietenkin erinomainen raaka-aine ja sekoittamalla
auringonkukan- sekä kurpitsansiemeniä tuli myös oikein hyvän makuinen maito.
Rohkeasti vaan kokeilemaan.
Tuorepuurot
Tuorepuuroissakin oikeastaan on vain mielikuvitus rajana.
Kuten nimikin jo kertoo niin tuorepuuro on keittämättä valmis.
Helppo pähkinäinen tuorepuuro (1 annos)
- 2 dl jogurttia
- kourallinen pähkinöitä ja siemeniä ( kurpitsa, auringonkukka) kevyesti rouhittuna
- 2 tl pellavansiemeniä
- (hieman leseitä)
- (hieman aitoa vaniljaa, kanelia yms.)
- (kuivattuja marjoja tai hedelmiä)
- marjoja tai mehukeittoa
Sekoita kuivat aineet
(paitsi tuoreet tai pakastetut marjat) jogurtin joukkoon ja laita kanneliseen
astiaan.
Anna turvota ja
pehmentyä yön yli jääkaapissa.
Lisää marjat tai
mehukeitto juuri ennen tarjoilua ja makeuta tarvittaessa vaikka hunajalla.
Vinkki: Jos aamulla
ei ehdi syödä edes tuorepuuroa tai muuten vaan ei ole aamupalaihminen kuten
minä niin tuorepuuro kannattaa illalla laittaa turpoamaan esim. kannelliseen
lasipurkkiin ja ottaa töihin mukaan.
Smoothiet
Smoothieitakin voi tehdä kaikenlaisia maan ja taivaan
väliltä. Tässä teeman mukaan pähkinäinen versio.
Marjainen cashewsmoothie aamuksi 1 annos
- 2 dl jogurttia
- pieni kourallinen cashewpähkinöitä
- 1 rkl kurpitsansiemeniä
- kourallinen marjoja tai 1 rkl kuivattua marjajauhetta
- hieman aitoa vaniljaa
Liota pähkinät ja
kurpitsansiemenet kylmässä vedessä yön yli.
Siivilöi vesi
pois. Laita kaikki ainekset blenderiin ja surauttele tasaiseksi.
Notkista tarvittaessa vaikka kasvimaidolla
Notkista tarvittaessa vaikka kasvimaidolla
Makeuta
tarvittaessa hunajalla.
Tiesitkö, että pähkinät sisältävät myös paljon e-vitamiinia
jota muistivitamiiniksi kutsutaan.
Ei siis ollenkaan huono juttu varsinkaan kaltaiselleni
lahopäälle.
Mukavaa lauantaita. Syödään terveellinen aamupala ja
opetellaan ottamaan pähkinät ja siemenet osaksi monipuolista ruokavaliota ihan
päivittäin <3
*Kaupallinen yhteistyö Meira/40+ blogit
Ps. lisää
pähkinäisiä reseptejä löydät ihanasta Beach house kitchen -blogista
Jos mielesi tekee leipää niin mahtavan ja täysin viljattoman pähkinä- siemenleivän ohjeen löydät klikkaamalla tästä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)