Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista

Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Esikoiskeittokirjani on nyt julkaistu! Kirja on rakkaudella koottu kokoelma reseptejä, jotka ovat mutkattomia, täynnä makua, helppoja toteuttaa ja muunneltavissa – juuri sellaisia, joita jaksaa ja ehtii tehdä arjen keskellä. Hanki nyt itselle tai lahjaksi. Pääset kuvaa klikkaamalla suoraa verkkokauppaan. Stressittömiä kokkaushetkiä just sulle toivotellen -Tinsku
Näytetään tekstit, joissa on tunniste munakas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste munakas. Näytä kaikki tekstit

Maailman paras munakas ja Alekoodi verkkokauppaan

sunnuntai 13. lokakuuta 2019



*kaupallinen yhteistyö Opa & Muurikka

Muutamat ruoat ovat sellaisia kolmen H:oon ruokia: Hyviä, halpoja ja helppoja. Ehdottomasti munakas on juuri tällainen.
Munakasta meillä tehdään itseasiassa tosi usein. 
Välillä myöhäiseksi aamiaiseksi, välillä lounaaksi, päivälliseksi tai muuten vaan kun jääkaappiin on kertynyt vähän sitä sun tätä ruoantähdettä ja ei oikeastaan keksi niistä mitään järkevää muutakaan ruokaa.
Munakas toimii aina ja siihen voi upottaa lähes kaiken keitetyistä perunoista kastikejämiin.
Munakkaan kylkeen kun tekee vielä salaatin niin se on siinä.

Pari sanaa paistinpannusta:


Paras paistinpannu on ehdottomasti kulutusta ja kovaa kuumuutta kestävä ja sellainen minkä voi laittaa myös uuniin.
Testailin tässä aikaisemmin huoltovapaata Opan Kenno -pannua ja nuo loistavat paistinpannut ovat edelleenkin jokapäiväisessä käytössä. Postauksen Opa Kennosta voit lukea klikkaamalla TÄSTÄ.
Jos halutaan mennä VIELÄ astetta kestävämpään ja lämpöarvoiltaan parempaan – niin ja varsinkin jos perheessä on joku joka aina käy sorkkimassa paistinpannua haarukalla – vastaus on valurautapannu.
Valurautapannu on muuten juurikin se ja ainoa joita esim. ravintoloissa käytetään. Oikealla huollolla valurautapannu kestää vaativissakin ympäristöissä eliniän ja vähän ylikin.
Opa & Muurikan Arki –tuoteperheessä löytyy myös valurautapannuja ja –patoja. Erona ihan niihin mummolta perinnöksi saatuihin - Opan pannuissa ja padoissa on pohjat ja ulkopinnat emaloitu. Emalointi helpottaa puhtaanapitoa ja on ehdottomasti ystävällisempi esim. keraamiselle liedelle.

 Ja muutama oikea väittämä valuraudasta



  • Ehdottomasti valurauta on pannuista ja padoista kestävin. Kuten ylempänä viittasinkin henkilöihin jotka pakonomaisesti käyvät sörkkimässä pannua ensimmäisellä välineellä jonka käteensä saavat eli yleensä siis metallilla (Kätevä isäntä mukaan lukien)  - Valurautainen ei naarmuunnu.
  • Valurauta on turvallinen. Koska pannussa ei ole pinnoitetta joka kuluessaan voi päätyä ruokaan.
  • Valuraudan lämpöarvot ovat loistavat. Kyllä! Voit esim. ruskistaa isommankin määrän kerralla. Valurauta ei jäähdy kuin esim. teflonpannut.
  • Paras pihvi paistuu valurautaisella. Jep, totta tämäkin. Pihvi paistuu meheväksi ja mureaksi, koska saat pannun lämmitettyä todella kuumaksi. Jos pihvi on kovin paksu niin sen voi laittaa vaikka vielä pannuineen päivineen uuniin jälkikypsymään.
  • Valurautapannussa voi myös liekittää. Joo, just näin. Valurautapannu ei pelkää liekkiä. Miten hyvää onkin liekitetty pippuripihvi tai hedelmät.
  • Valurauta on tarttumaton. Valurautaa pitää huoltaa. Oikealla huollolla ja käsittelyllä (rasvapoltolla) saadaan pinnasta tarttumaton. Linkki helppoon rasvapolttoon postauksen lopussa.
  • Valurauta on ikuinen. Oikealla hoidolla kyllä ja vaikka valurautaista pataa tai pannua olisi kohdeltu kaltoinkin – sen saa putsattua ja huollettua vielä kuin uudeksi. (ainakin siis jotain perintöä rakas tyttärelleni sinulle tulossa)

 Maailman paras munakas valurautapannussa valmistaen


Tällä ohjeella tulee ruokaisa munakas kahdelle tai kevyempi ateria salaatin kera noin 3-4 lle.

Tarvitset munakaspohjaan:
  • 6 kananmunaa
  • n. 2 dl juustoraastetta (muista myös kaivaa ne jääkaapin perälle unohtuneet ja kuivahtaneet)
  • ( 1 dl kermaa tai maitoa ) Kuvan munakkaan tein ilman.
  • ½ tl kuivattua timjamia
  • maun mukaan suolaa ja pippuria
  • voita paistamiseen
Täytteeksi esim.
  • 1 iso sipuli silputtuna tai renkaina (pilkoin sekä/että)
  • n. 100 g kinkkua suikaleina
  • n. 2 dl silputtuja tuoreita sieniä kuten suppilovahvero tai kantarelli (säilöttyjä ja pakastettuja n. 1dl)
  • Tai:
  • Ihan mitä tahansa mitä jääkaapista löytyy kuten:
  • makkaraa
  • lihapullia
  • savukalaa, tonnikalaa yms.
  • jauhelihakastikkeen jämät
  • keitetyt perunat paistettuna

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 220 *C
Pilko sipuli, kinkku ja sienet
Vatkaa munien rakenne rikki.
Lisää mausteet ja halutessasi kerma tai maito. Sekoita.
Laita valurautapannu kuumenemaan hellalle.
Lisää nokare voita ja ruskista sipulit, sienet ja kinkku ja nosta hetkeksi syrjään.
Laita kuumalle pannulle hieman lisää voita ja kaada munakasseos kypsymään. (älä sekoita)
Kypsennä pari minuuttia, lisää, juustoraaste ja päälle muut täytteet.
Nosta valurautapannu uuniin 220 *C ja paista noin 10 min.

Tarjoile esim. vihreän salaatin kera

Kaada munakasmassa kuumalle pannulle. Älä sekoita. Kypsennä pari minuuttia ja lisää täytteet.


Alekoodi Opa & Muurikan –verkkokauppaan


Tinksun keittiön lukijat saavat  20% alennuksen Opa & Muurikan –vekkokaupasta Arki Valurautapadoista 2,5 L ja 3,8 L (punainen ja/tai musta), sekä Arki Valurautapannusta 24 cm. käyttämällä Alekoodia TINSKU20VALU. 

TINSKU20VALU Alekoodi on voimassa 3.11.2019 asti.

Suorin ja nopein reitti Opa & Muurikan –verkkokauppaan on klikkaamalla TÄSTÄ.

Käy ihmeessä kurkkaamassa myös ohjeet videon muodossa, miten teet nopean rasvapolton valurautaisille pannuille ja padoille. Videoon TÄSTÄ.

Ps. Tein muuten Opa & Muurikan valurautaisessa Arki –sarjan padassa ihan mielettömän hyvää hirvi-punajuuripataa. Reseptin löydät klikkaamalla TÄSTÄ 

P.p s. Valurautapannussa tulee myös aivan ihanan rapeapohjainen pannupizza. Tästäkin varmasti postausta tulossa myöhemmin.
Hirvenmetsästyskausi on alkanut. Hirvi-punajuuripadan resepti tulossa ensiviikolla. Kuvan pata Opa & Muurikka Arki -valurautapata.

Valurautapannussa tulee ihan paras rapea ja mehevä pannupizza.

Mukavaa ja aurinkoista syksyistä sunnuntaita <3

//tiina

Pekoni-lehtikaalimunakas

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Nopeasti jotain ruokaa? Ainahan voi tunkea tarjousmaksalaatikon mikroon tai hoitaan homman Mäkkärin drivein-luukulla. No jaa, parempi ja usein halvempi vaihtoehto on kuitenkin vaikkapa munakas. Kaikilla yleensä löytyy kaapeista kaikkea mahdollista mitä munakkaaseen voi täytteeksi laittaa. Jos ei ole, niin tee ihan pelkkä munakas ilman mitään härpäkkeitä.
Maailmalla on ravintoloita joista saa vaan ja ainoastaan munakkaita. Pieniä, isoja, suolaisia, makeita. whatewer. Suomessa joskus mainostettiin, että Pertti menee munalla töihin. Kunnes taas laitettiin lautasmallia uuteen uskoon ja päätettiin myös kananmunan olevan kaiken kansan surma ja verisuonien tukkija. Kaupassa ostostapakyttääjä hiljaa mielessään mietti, että voi voi, kyllä siinä nyt rouvan kolesteroliarvoja koetellaan kun sujautit kananmunapaketin ostoskärryysi.
Onneksi taas ollaan viisastuttu ja todettu, että suurimmassa osassa eläinperäisten tuotteiden saantisuosituksissa ollaan menty aivan metsään.
Muistetaan vielä luomu. Jos sanotaan, että olet mitä syöt, eiköhän tuo sama päde silloin tuotantoeläimiinkin.
Kananmuna on loistava rasvahappojen, vitamiinien ja proteiinien lähde kompaktissa pakkauksessa joka pitää sinut kylläisenä pitkään. Munakkaat kunniaan!



Tarvitset:

4 luomumunaa
1 dl maitoa tai vettä
Pekonia ( noin 8 viivun paketillinen )
Sipulia
Vähän juustoraastetta ( käytä se jääkaapin perällä oleva kuivunut juustokikkare tähän)
Lehtikaalia 2-3 lehteä
Kirsikkatomaatteja
Yrttejä ja mieleisiäsi mausteita



Pilko pekonit pieniksi paloiksi ja laita ne pannulle ruskistumaan. Silppua sipuli ja nakkaa myös pannulle.
Ota lehtikaalista paksu keskellä oleva lehtiruoti pois ja pilko kaalit silpuksi. Lisää myös lehtikaali pannulle hetkeksi hautumaan. Lisää tarvittaessa tilkka öljyä tai voita.



Sekoita kananmunat ja maito sekaisin. Mausta pippurilla. Jos käytät kuivattuja yrttej,ä niin lisää ne munamaitoon.
Kaada munakasmassa paistettujen pekonien ja lehtikaalin päälle. Hauduttele jonkin aikaa miedolla lämmöllä kannen alla. Huom älä sekoitota.
Kun munakas on vähän hyytynyt niin lisää juustoraaste, kirsikkatomaatit ja yrtit.
Jatka hauduttelua miedolla lämmöllä kannen alla niin kauan, että munakas on täysin hyytynyt ja pohja näyttää kauniin ruskealta.
Jos sinulla ei ole paistinpannuun sopivaa kantta niin taittele sellainen foliosta.