Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista

Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Esikoiskeittokirjani on nyt julkaistu! Kirja on rakkaudella koottu kokoelma reseptejä, jotka ovat mutkattomia, täynnä makua, helppoja toteuttaa ja muunneltavissa – juuri sellaisia, joita jaksaa ja ehtii tehdä arjen keskellä. Hanki nyt itselle tai lahjaksi. Pääset kuvaa klikkaamalla suoraa verkkokauppaan. Stressittömiä kokkaushetkiä just sulle toivotellen -Tinsku
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sieniruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sieniruoat. Näytä kaikki tekstit

Metsästäjänleivät - Retroresepti joka toimii aina

perjantai 8. marraskuuta 2024

Metsästäjänleivät
 

Klassiset metsästäjänleivät syntyvät näin


Tee ensin paksu sienikastike mieleisistäsi sienistä. Käytin kantarellia ja jauhettua kuivattua suppilovahveroa.

Painele jauheliha noin 100 g pihveiksi ja pintamausta molemmin puolin. Käytin grillausmaustetta ja pippuria.

Paista pihvit pannulla. 

Paahda leivät ja voitele ne. Koska käytin ohutta paahtoleipää, laitoin 2 leipää hieman vinosti päällekkäin.

Nosta pihvit leiville ja laita päälle reilusti sienikastiketta.

Lisää vielä juustoraastetta leipien päälle.

Gratinoi leipiä n. 224*C niin kauan, että juusto sulaa ja saa vähän väriä.

Laita leipien päälle maustekurkkua ja paistettuja tai pikkelöityjä sieniä.

Löydät tarvittaessa ohjeen pikkelöidyille sienille ja sienikastikkeelle aikaisemmista videoistani.


Tässä vielä perus- sienikastikkeen ohje

Tarvitset: 

n 1 l puhdistettuja ja pilkottuja sieniä

1 keskikokoinen sipuli silputtuna

1 pieni valkosipulinkynsi silputtuna

3-4 dl kermaa

hieman suolaa ja mustapippuria myllystä

hieman yrttejä kuten timjamia, rakuunaa tai rosmariinia

voita paistamiseen


Tee näin:

Kääntele sienisilppua kuivalla kuumalla pannulla hetki jotta ylimääräinen neste haihtuu.

Lisää sekaan nokare voita ja sipulit.

Anna sipuleiden kuullotua ja sienten hieman ruskistua.

Lisää kerma ja keittele kasaan muutama minuutti.

Mausta pippurilla ja suolalla. Lisää maun mukaan yrttejä


Pikkelöityjen sienten ohjeen löydät TÄÄLTÄ

Tässä vielä ohjevideo. Ohjevideon löydät myös Youtube -kanavaltani @tinskunkeittiossa



//tiina

Herkullinen Tatticarpaccio ja muita sienireseptivinkkejä

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

 


Koimme viikonloppuna saaressa iloisen yllätyksen. Ensimmäiset pienet herkkutatit olivat vihdoinkin nostaneet lakkinsa esiin muutamien runsaiden sateiden jälkeen. Vaikka emme löytäneet kuin 3 tattia, niin riemu oli sitäkin suurempi.

Vähän isompi pitkäjalkainen tatti paistettiin rapeaksi ”tattipekoniksi” ja pari pientä suloisuutta pääsi toimittamaan italialaistyyppistä antipaston virkaa tatticarpacciona.

 

Kuiva kesä vei marjatkin metsästä


Ehdin jo melkein heittää tattihaaveet nurkkaan, koska kulunut kesä saaressa ennenkuulumattoman kuiva ja kuuma. Lupaavalta näyttänyt mustikkasatokin meni aivan mönkään. Puolikypsät mustikat kuivuivat jo heti juhannuksen jälkeen ja varisivat maahan. Sitten kuivuivat vielä varvutkin, paikoin jopa ihan mustan ruskeiksi risuiksi. Kovin paljon siis en odotellut riemunkiljahduksia syksyn sienisadon suhteenkaan.

Toivotaan, että säät jatkuvat sopivan lämpöisinä ja saadaan vettäkin kohtuudella, niin päästään edes vähän vielä nauttimaan metsän antimista tänä syksynä.

 

Herkkutatticarpaccio 


Tarvitset:

  • pieniä ja kiinteitä herkkutatteja
  • oliiviöljyä
  • viinietikkaa tai sitruunaa (voi käyttää myös vähän molempia)
  • tuotetta timjamia
  • mustapippuria rouhittuna
  • sormisuolaa tai rouhittua merisuolaa myllystä
  • parmesaanilastuja (vegaaniseen versioon ravintohiivahiutaleita)
  • (roseepippuria)

Tee näin:

Puhdista herkkutatit mullasta ja mahdollisista roskista. Jos tatin pillistö on vaalea ja kiinteä niin sitä ei tarvitse poistaa.

Leikkaa tatit ohuiksi siivuiksi ja asettele tarjoiluastiaan kauniisti.

Pirskottele päälle hieman sitruunamehua tai viinietikkaa. (käytin vähän molempia)

Rouhi hieman mustapippuria ja ripottele sormisuolaa (vaihtoehtoisesti merisuolaa myllystä)

Valuttele tattien päälle vähän oliiviöljyä ja viimeistele tuoreilla timjaminlehdillä sekä Parmesaanilastuilla.

Koristele halutessasi vielä muutamalla kevyesti murskatulla roseepippurilla.


Katso myös nämä Tinskun keittiön sienireseptit:

Sienisalaatti suppilovahveroista

Pekoninen kantarelliruukku

Kehnäsienikastike

Mustatorvisienikastike

Pikkelöidyt kantarellit

Juhlava kantarellikeitto

 

Ja vielä lisää mainioita sienireseptejä Kulinaari -blogista

Helppo sienitapenade

Nopea ja helppo sienikaviaari

Se paras perinteinen sienisalaatti

Pikkelöidyt suppilovahverot

Syksyn herkullisimmat kantarelliraviolit

 



 Ihanaa syksyä toivotellen:




 

Pekoninen kantarelliruukku vie kielen mennessään

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Paikoin tänä vuonna on kuulemma ollut ihan järjettömän hyvä sienivuosi ???

Meillä saaressa on tullut jonkin verran kantarellia, mutta kehnäsienet ja herkkutatit suorastaan huutavat poissaolollaan. 

Olen ollut suorastaan ymmälläni. Useampana vuonna olemme saaneet kantaa Ikea-kasseittain herkkutatteja saaresta kotiin ja kehnäsientäkin suht mukavasti.  Tämän vuoden saldona 2 madonsyömää herkkutattia ja 1 nuupahtanut kehnäsieni. Toivottavasti ensi vuosi on parempi.

Pekoninen kantarelliruukku

(Uuniperunan ja patongin kanssa pääruoaksi 4:lle)

Tarvitset:

  • n. 1 ½ l tuoreita kantarelleja
  • 1 sipuli silputtuna
  • 1 pieni valkosipulinkynsi murskattuna
  • 8 siivua pekonia
  • 100 g kantarellituorejuustoa
  • 2 purkkia Creme Fraicea (a’ 200 g)
  • 150 g juustoa raastettuna ( käytin Cheddarjuustoa)
  • ½ ruukkua persiljaa silputtuna
  • ½ rkl soijakastiketta
  • ½ liha- tai kasvisliemikuutio tai tilkka fondia
  • n. 1/3 tl mustapippurirouhetta
  • suolaa maun mukaan

Tee näin:

Pilko pekonisiivut pieniksi paloiksi, laita paistinpannulle ja paista rapeiksi. Nosta talouspaperin päälle kuivumaan.

Putsaa ja pilko kantarellit. Laita kuivalle, kuumalle pannulle ja paista niitä, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut.

Lisää voi ja sipulit kantarellien joukkoon ja sekoittele pari minuuttia.

Lisää liemikuutio murennettuna. Lisää pippuri ja soijakastike.

Lisää Creme Fraice ja tuorejuusto. Sekoita hyvin ja anna kiehahtaa.

Lisää pekonit, mutta jätä hieman koristeluun. Lisää noin 1/3 osa juustoraasteesta ja jätä loput kuorrutukseen. Lisää persilja, mutta jätä myös hieman koristeluun. sekoita ja anna seoksen vielä kiehahtaa ja tarkista suola.

Kaada seos yhteen uuninkestävään astiaan tai jaa pieniin annosastioihin. 

Ripottele päälle loppu juustoraaste ja paista sieniruukkua uunissa niin kauan että juusto on sulanut ja saa hieman väriä.

Koristele lopulla pekonilla ja persiljalla.

Tarjoile patongin ja/tai uuniperunoiden kanssa.

Viinivinkit:

Tällä kertaa vähän hifistelimme ja maistelimme Pekonista kantarelliruukkua useamman viinin kera.

Sanotaan että samppanja sopii ruoalle kuin ruoalle. Tämä on totta … samoin on yleensä kuohuviinin laita.

Hapokkuus kantaa hienosti rasvaista ruokaa. Valitse rasvaiselle ja suolaiselle ruoalle kuiva hapokas kuohuviini tai samppanja. Etikkaiselle ruoalle toimii hapokas, mutta makeus voi olla jo puolikuiva tai puoli makea suhteutettuna ruoan makeuteen… 

Kuohuviini:

Bestheim Grand Prestige Crémant d'Alsace Brut jaksoi mainiosti kantaa ruoan tuhdin rasvaisuuden. Viinin omenaisuus ja paahteisuus toimi loistavasti kantarellin maun kanssa.

Kuoharin ja ruoan yhdistäminen tuo myös ruokailuun aina erityistä juhlallisuutta. Suosittelen.

Ruokailijoista 4/4 piti valintaa loistavana.

Valkoviini:

Valkkariksi hain ryhdikästä ja mineraalista Rieslingia ja ruokaviiniksi valikoitui saksalainen Ruppertsberger Imperial.

Ruppertsberger on Alkon makutyypin mukaan vivahteikas ja ryhdikäs, eli ei ole valkkari sieltä kevyemmästä päästä. Mainio ruokaviini ja näin syksyä/talvea kohti mennessä toimii hienosti myös ihan sellaisenaan seurusteluviininä, Viinissä maistaa omenaisuutta ja hieman kukkaisuutta. Viini on sopivan hapokas vähän tuhdimmallekin ruoalle. Kokeilisin tätä myös sushin kanssa.

Punaviini:

Punaviininä mukana oli täyteläinen ja hilloisen marjainen, aavistuksen mokkainen Susumaniello.

Susumaniello on kerrassaan upea ja mielestäni hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen punaviini. Toimii varmasti myös mausteisempien ruokien makuparina. Nostan tämän myös omaan oloilu/villasukkaviini-kategoriaani. Pullo on kaunis ja kiva viedä vaikka lahjaksi.

*postauksen viinit saatu tuotenäytteenä