Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Esikoiskeittokirjani on nyt julkaistu! Kirja on rakkaudella koottu kokoelma reseptejä, jotka ovat mutkattomia, täynnä makua, helppoja toteuttaa ja muunneltavissa – juuri sellaisia, joita jaksaa ja ehtii tehdä arjen keskellä. Hanki nyt itselle tai lahjaksi. Pääset kuvaa klikkaamalla suoraa verkkokauppaan. Stressittömiä kokkaushetkiä just sulle toivotellen -Tinsku
Tämän pastan tekoon menee lähestulkoon just sen aikaa, kun pastat kiehuu, ja pari minuuttia päälle.
Tarjoushaukkailua
Kätevä Isäntä on keksinyt uuden harrastuksen. Hän nimittäin
käy välillä bongailemassa punalappuisia tuotteita.
Ainakin S-ryhmän kaupoissa -30% muuttuu -60% klo: 21:00
jälkeen ja tuohan on sitten jo varsin halpaa ja halvan lisäksi erittäin
järkevää hävikin minimointia.
Kätevä haukkaili eilen paketillisen luonnonsuoleen tehtyjä
siskonmakkaroita ja ajattelin valmistaa niistä perinteisen keiton sijasta pastan.
Pasta sai raikkautta sinapista, tuoreista
kirsikkatomaateista, kevätsipulista ja limemehusta. Erittäin onnistunutta….
sanoisin. Suosittelen kokeileman.
Limellä ja sinapilla maustettu kermainen siskonmakkarapasta
- 400 g siskonmakkaraa (paloina/palleroina. Käytin luonnonsuoleen tehtyjä makkaroita ja pilkoin saksilla sopiviksi paloiksi)
- 400 g pennepastaa
- 250 g kirsikkatomaatteja halkaistuna
- 2 dl kermaa
- n. 100 g juustoraastetta
- puntti tuoretta kevätsipulia
- puntti tuoretta basilikaa
- ½ limen mehu
- 2 rkl sinappia
- 1-2 isohkoa valkosipulinkynttä
- mustapippuria myllystä
- hieman voita tai öljyä
Tee näin:
Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pastat pakkauksen
ohjeen mukaan.
Kuullota valkosipulit voissa tai öljyssä.
Lisää paloiksi saksitut luonnon suoleen tehdyt siskonmakkarat.
(jos käytät muovikuorisia, niin puristele peukalonpään kokoisia palleroita)
Ruskista kevyesti.
Lisää halkaistut kirsikkatomaatit.
Lisää kerma, sinappi ja limen mehu ja anna kiehua
hiljalleen muutama minuutti.
Lisää pilkottu kevätsipuli.
Mausta pippurilla.
Valuta pastat ja lisää kastikkeen joukkoon. Sekoita
hyvin.
Lisää juustoraaste ja basilika.
Ps. Seuraa Tinskunkeittiötä myös:
FB:ssä https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/
Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/
TikTokissa: @tinskuskitchen
Tinskunkeittiöllä on kanava myös YouTubessa <3
Ihanan helppoa viikonloppua!
//tiina