Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Esikoiskeittokirjani on nyt julkaistu! Kirja on rakkaudella koottu kokoelma reseptejä, jotka ovat mutkattomia, täynnä makua, helppoja toteuttaa ja muunneltavissa – juuri sellaisia, joita jaksaa ja ehtii tehdä arjen keskellä. Hanki nyt itselle tai lahjaksi. Pääset kuvaa klikkaamalla suoraa verkkokauppaan. Stressittömiä kokkaushetkiä just sulle toivotellen -Tinsku
Menovinkki, Suomen suurimmat Lakritsi- ja Salmiakkifestivaalit 29.-30.10 2016
maanantai 24. lokakuuta 2016
Suomen vuotuisat Lakritsi- ja Salmiakkifestivaalit
starttaavat kolmatta kertaa Wanhalla Satamalla Helsingin Katajanokalla 29.-30
lokakuuta 2016.
Jos siis mietit minne mennä viikonloppuna niin tässä oiva
menovinkki ja samalla saa varmasti suut makiaksi.
Lakritsi- ja salmiakkifestivaalit ovat lähtöisin Tukholmasta
jossa niitä on järjestetty Tuija Räsäsen organisoimana jo vuodesta 2009.
Idean festivaaleihin Tuija sai kun hän huomasi kuinka
lakritsi herätti tunteita ja muistoja asiakkaiden keskuudessaan kun Tuija oli
alkanut myydä lakritsia suklaamyymälässään 2008.
Aluksi ajatuksena oli
järjestää pieni tapahtuma, mutta se herättikin paljon mielenkiintoa, ja
kävijämäärä nousi vuosi vuodelta. Vuonna 2016 Lakritsfestivaalien kävijämäärä
oli huikeat 11 000!
Suomen ensimmäiset lakritsifestivaalit järjestettiin 2014.
Ilmapiiri oli ihanan lakritsainen, ja tunnelma erittäin hyvä. Kävijämäärä oli
1500.
Vuonna 2015 festivaaleja pidennettiin kahdeksi päiväksi,
jolloin tapahtuma keräsi 3500 kävijää.
Festivaaleilla kävijät saavat kokea lakritsia monella eri
tavalla. Makeana, suolaisena, suklaan kera ja mausteena ruoanlaitossa ja
leipomisessa.
Festivaaleilla voi osallistua lakritsi- ja salmiakkiaiheisiin
työpajoihin tai kokeilla vaikka lakritsihierontaa.
Kannattaa käydä lukemassa
uusimmat tiedoitteet ja tunnelmat Lakritsi- Salmiakkifestivaalien Fb-sivuilla
Koko tapahtumakalenteri, näytteilleasettajat, reseptit ja muuta klikkaamalla tästä
Paikka: Wanha Satama,
Katajanokka, Helsinki
Aukioloajat:
lauantaina 29. lokakuuta klo 10-18,
sunnuntaina 30.
lokakuuta klo 11-17
Pääsymaksu: 12 euroa,
ennakkoliput 10 euroa. Tästä voit ostaa ennakkolippusi
Laitan tähän vielä kuvina tunnelmia 2016 vuoden
festivaaleita Tukholmasta.
Tervetuloa lakritsin ja salmiakin maailmaan!
Pääsponsorina toimii tänäkin vuonna Fazer.
Spagettikurpitsa on ollut aikaisemmin vähän hankala saatava jos ei sitä
ole sattunut itse viljelemään. Tänä syksynä ainakin isoimmissa K-liikkeen
kaupoissa sitä on ollut ilahduttavan hyvin tarjolla
.
.
Ensi keväänä kyllä pitää käydä siemenkaupoilla ja yrittää
itsekin viljellä tätä loistavaa herkkua.
Spagettikurpitsaa kutsutaan myös nyhtökurpitsaksi ja se eroaa
muista kurpitsoista niin, että sen malto on kypsennettynä spagettimaisen
rihmaista jota voi käyttää pastan tavoin.
Spagettikurpitsa käy myös loistavasti pata- ja laatikkoruokiin,
muhennoksiin ja keittoihin.
Tämä on myös kevyt herkku. 100 g
spagettikurpitsaa sisältää 31 kcal ja hiilihydraatteja kokonaiset 7.
Vaikka spagettikurpitsa tosiaan on hyvin monikäyttöinen niin
täytettynä ne ovat ihan parhautta. Täyteideat sitten taas ovat aivan
rajattomat.
Voit tehdä herkullisen täytteen jauhelihasta ja maustaa
perinteisen jauhelihakastikkeen tyyliin tai vaikkapa meksikolaisen
mausteiseksi.
Kokeile kanaa intialaiseen- tai kiinalaiseen tyyliin.
Vegeversio onnistuu helposti soijarouheesta tai vaikkapa
pavuista.
Itse käytin tällä kertaa broilerin jauhelihaa, mihin potkua
annoin valkosipulilla ja chilikastikkeella.
Täytetyt spagettikurpitsat
Tee näin:
Lämmitä uuni 180
asteeseen.
Leikkaa kurpitsa
pitkittäin kahtia ja poista siemenet lusikalla kaapimalla
Laita kurpitsan
puolikkaat leikkauspinta alaspäin uunipellille ja paista noin 35 min.
Kurpitsojen kypsyessä
tee mieleisesi täyte.
Anna kurpitsojen
jäähtyä hetki ja kaavi rihmainen malto pois lusikalla.
Mausta
kurpitsarihmat kevyesti suolalla ja pippurilla.
Laita puolet
kurpitsasta takaisin kuorien sisälle ja kaada päälle täytettä ja ripottele
päälle juustoraastetta.
Laita loput
kurpitsasta täyteen päälle ja lisää taas kunnon kerros täytettä ja ripotttele
juustoraastetta.
Paista uunissa 180
– 200 asteessa vielä noin 20 – 30 min.
Tarjoile esim.
salaatin kanssa.
Täytevinkki:
- 400 g broilerin jauhelihaa
- 1 keskikokoinen sipuli silputtuna
- 4 valkosipulinkynttä murskattuna
- Kunnon loraus chilikastiketta
- kourallinen tuoreita yrttejä silputtuna, esim. persilja, korianteri ja basilika
- paprikajauhetta, suolaa ja mustapippuria maun mukaan
- 2 dl kermaa.
Kuullota sipulit
tilkassa öljyä tai voita.
Lisää jauheliha
ja ruskista.
Lisää
chilikastike ja kerma.
Anna kiehua
hiljaa kuplien noin 10 min.
Lisää yrtit ja
mausteet.
| Halkaise kurpitsat pituussuuntaan ja poista siemenet. |
| Kaavi kypsä sisältö pois. |
| Täytä kerroksittain mieleiselläsi täytteellä ja paista kypsäksi. |
Kurpitsarikasta syksyä toivotellen:
Tinskun keittiön Tiina <3
ARVONTA vapaaliput Viini ja Ruoka 2016 -tapahtumaan ja Viinistä viiniin 2017 -kirja
lauantai 15. lokakuuta 2016
Ryhmä viinistä ja ruoasta kiinnostuneita bloggareita
kokoontui maistelemaan ennakkopaloja 27.10.2016 alkavasta Viini ja Ruoka
2016 –tapahtumasta Viini-lehden ja Helsingin Messukeskuksen kutsumina. Paikaksi
oli valittu juuri avattu BasBas Staff Wine Bar Helsingin Tehtaankadulla.
BasBas on ollut ehdottomalla käyntilistallani jo heti
avajaisista lähtien, mutta en ole saanut aikataulujani sovitettua
piipahtamiseen. Olinkin siis hyvin
iloinen tästä nerokkaasta paikkavalinnasta.
BasBas Staff Wine Bar oli juuri sitä mitä kuvittelinkin.
Viihtyisällä ja tyyliinsä sopivalla tavalla pelkistetty kellariravintola. Ravintolan viinilista on huikea ja
henkilökunta todella ammattitaitoista. Viinien lisäksi ravintolassa voit
maistella herkullisia pikkupurtavia. Suosittelen lämpimästi.
Suomen suurin ruokatapahtuma Viini ja Ruoka järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 27.-30.10
Tapahtuma on uudistunut monella tapaa: ilta-aukioloaikoja on
pidennetty, tapahtuman nimi lyhennetty tehokkaampaan muotoon ja ruoka- ja
viinialueiden raja-aidat on poistettu. Koko tapahtuma on yhtä anniskelualuetta,
joten voit luontevasti maistella viinejä ja herkullisia ruoka-annoksia
samanaikaisesti.
Viinit ja ruoka-annokset maksetaan erikseen ostettavilla
maistelulipukkeilla.
Huom. alaikäiset pääsevät messuille vain huoltajan seurassa.
Ruokarekkoja, vegeherkkuja ja viinejä ympäri maailman
Maisteltavana on lähes 60 erilaista annosta kymmenestä eri
ruokarekasta. Mukana ovat Kimchi Wagon, Fat Tomato, Thai Papaya, Il Carro, Fisu&Ranet,
Käpylän Majakka, Levant, Mielensäpahoittajan ruokarekka, Alexsanders ja Street
Gastro. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa on raakaruokaan erikoistunut vegezone.
Viinejä tapahtumassa on tänä vuonna huikeat 600!
Ruoka-annosten lisäksi tapahtumasta voi ostaa herkkuja
kotiin, pieniä kodinkoneita, astioita ja kattaustarvikkeita sekä muita
keittiötarvikkeita.
Viinitastingit
Ruoka ja Viini tapahtumassa on tänäkin vuonna
mielenkiintoisia viinitastingeja.
Viinitastingeissa maistellaan Vuoden viinit -kilpailun
finalisteja, kuohuviinejä, reilun kaupan viinejä, tutustutaan lasin
vaikutukseen viininmaistamisessa sekä perehdytään eri alueiden tuottamiin
laatuviineihin: Mendoza, Saksan valkoviinit, Californian alueen viinit sekä
espanjalaiset Ruedan, Ribeira del Dueron ja Toron alueen viinit. Paikan
tastingeihin voi varata nettisivujen kautta www.viiniruoka.fi.
Kirjailijoita ja kakunkoristelua
Uutuuskeittokirjojen kirjoittajat kertovat kirjoistaan ja
kokkaavat yhdessä Teresa Välimäen kanssa Epoq-näytöskeittiössä. Sunnuntaina
tapahtumassa kilpaillaan Kakunkoristelun SM-kilpailu, jossa finaaliin päässeet
kuusi kotileipuria koristelevat kilpailuteoksensa yleisön ja tuomarin katseiden
edessä. Kriteereinä kilpailussa on koristelun monipuolisuus ja kakun
herkullisuus. Tuomariston puheenjohtajana toimii keittiömestari Kari Aihinen.
Ruoka ja Viini tapahtuman kanssa samaan aikaa
Messukeskuksessa järjestetään Kirjamessut joihin pääset samalla lipulla.
Aukioloajat ja liput
Viini ja Ruoka -tapahtuma, sekä Kirjamessut ovat avoinna to
27.10. klo 12–20 pe 28.10. ja la 29.10 klo 10–20, su 30.10. klo 10–18.
Viini ja Ruoka -tapahtuman ikäraja on 18 vuotta, alle
18-vuotiaat pääsevät tapahtumaan huoltajan seurassa.
Pääsyliput Messukeskuksen ovelta tai Messukeskuksen
verkkokaupasta, ruoka- ja viinimaistelulipukkeet tapahtuma-alueelta.
Tarkemman messuohjelman ja tärpit löydät sivustolta http://viiniruoka.fi/
Viiniruoka.fi sivustolta löydät myös kaikki messujen viinit kuvina ja voit merkata sinne suosikkisi, jotta löydät ne sitten maistettaviksi messupäivinä helposti.
Tarkemman messuohjelman ja tärpit löydät sivustolta http://viiniruoka.fi/
Viiniruoka.fi sivustolta löydät myös kaikki messujen viinit kuvina ja voit merkata sinne suosikkisi, jotta löydät ne sitten maistettaviksi messupäivinä helposti.
#viiniruoka #viiniruoka2016 | @viinijaruoka |
Arvonnan säännöt
Arvon siis kahden hengen pääsylippupaketin Viini ja Ruoka
2016 –tapahtumaan, sekä uunituoreen Viinistä Viiniin 2017 –kirjan. Samoilla
lipuilla pääsee myös Messukeskuksessa samaan aikaan järjestettäville
Kirjamessuille.
Olet arvonnassa mukana kun jätät blogin kommenttikenttään
viestin ja sähköpostiosoitteesi.
Sähköpostiosoitetta käytetään ainoastaan voittajan
tavoittamiseen.
Voittaja julkistetaan 23.10 Tinskun keittiön Fb-sivuilla ja
lisäksi voittajaan otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Kaikki viimeistään
23.10.16 klo: 18.00 mennessä jätetyt kommentit ovat arvonnassa
mukana.
Herkullista syksyä ja onnea arvontaan.
Ps. Itse tutustun Viini ja Ruoka –tapahtuman antiin
näillänäkymin perjantaina ja lauantaina joten jos tunnistat minut niin tule
rohkeasti sanomaan moi. Nähdään Messukeskuksessa!
*Kaupallinen yhteistyö Lock & Lock
|
Sain
testattavaksi lajitelman erilaisia Lock & Lock -säilytysrasioita ja
uuninkestäviä lasisia kannellisia astioita.
Tuotteet
saapuivat heti juhannuksen jälkeisellä viikolla. Olen siis ehtinyt testata
niitä päivittäin nyt useamman kuukauden ja voin vilpittömästi todeta olevani niihin edelleenkin erittäin tyytyväinen.
Osan
rasioista vein saareen kesäkeittiööni, koska juurikin siellä sääolosuhteiden
vaihdellessa täydellinen ilma/kosteustiiviys on ehdoton A ja O.
*Vink
vink siis myös veneilijät ja karavaanarit.
Osalla
järjestelin kotona kuiva-ainekaappini ja nyt kaikki siemenet ja pähkinät ym.
ovat siististi purkeissa järjestyksessä. Hyvästi entinen sekalaisten avattujen
pussien hässäkkä.
Ps.
Löysin kuiva-ainekaappia siivotessani esim. 5 avattua mantelilastupussia….
Kyllä! Ihan oikeasti :/
Jääkaapissa
rasiat ovat mainioita ruuantähteiden ja erityisesti juustojen säilytykseen.
Käsilaukkuunkaan ei tule ikävää ylläriä vaikka lounaskeittoastia olisi
kääntynyt nurinpäin, koska Lock & Lock rasiat ja astiat ovat todellakin
täysin tiiviitä.
| Nyt kaappi on siisti ja kaikki helposti löydettävissä. Koska rasiat ja purkit ovat läpinäkyviä, voi sisällön pakkauksesta leikata tuotetta kuvaavan lapun purkkin sisälle. |
Osa sitten
kulkee randomina saaren ja kodin väliä ja näistä ehkä eniten juurikin Glass-sarjan lasinen 2.9 litrainen uuniastia kantokahvaisella kannella. Tähän olen
erityisen ihastunut.
| Ehdoton suosikki! |
Syksyisin lähdetään saareen työviikon jälkeen todellakin pika-pikaa tyyliin valmiiksi pakatut kamat autoon ja menoksi. Siinä
ei sitten kovasti mitään järkevää ennen matkaa ehdi syödä ja saaressa ei enää
iltaa vasten kauheasti viitsi ruuan eteen nähdä vaivaa.
Valmistelenkin
siis monesti perjantai-illan ruuan puolivalmiiksi torstaina kotona ja lämmitän
sitten uunissa perillä.
(Vaikka
nuotiolla paistettu makkara onkin hyvää ja nopeaa on kuitenkin toisinaan kiva
syödä vähän järkevämpää ja hieman juhlavampaakin ruokaa ;)
Yksi
meidän perheen suosikeista on kreikkalainen lihapullavuoka ja tuon juurikin voi
ja oikeastaan kannattaa tehdä puolivalmiiksi jo päivää aikaisemmin, koska maut
senkun vaan paranevat.
Perillä
sitten keittelen sopivat lisukkeet samalla kun vuoka hautuu uunissa meheväksi.
Jos kiinnostuit Lock & Lock tuotteista niin niin ilokseni kerronkin, että
Lock & Lock verkkokauppa on juuri uudistunut ja siellä on nyt todella hyvät tarjoukset ja tilaajalahjat!
Älä siis missaa tilaisuutta vaan hanki vaikkapa pukinkonttiin täytettä jo nyt hyvissä ajoin.
Tarjouksista ja tilaajalahjoista tarkemmin sivun lopussa.
Lock & Lock verkkokauppa on juuri uudistunut ja siellä on nyt todella hyvät tarjoukset ja tilaajalahjat!
Älä siis missaa tilaisuutta vaan hanki vaikkapa pukinkonttiin täytettä jo nyt hyvissä ajoin.
Tarjouksista ja tilaajalahjoista tarkemmin sivun lopussa.
Kreikkalainen lihapullavuoka ainakin 4. lle
Tomaattikastike:
- 2 prk tomaattimurskaa
- 1 sipuli hienonnettuna
- 4 valkosipulinkynttä murskattuna
- 2 dl vettä
- 2 tl hunajaa tai sokeria
- 1 dl punaviiniä
- ½ dl oliiviöljyä
- ½ tl kuivattua timjamia
- ½ tl mustapippuria rouhittuna
- kourallinen tuoreita mintun- tai basilikan lehtiä hienonnettuna
Lisäksi:
- 1 kevätsipuli varsineen silputtuna
- kourallinen kirsikkatomaatteja halkaistuna
- kourallinen fetajuustoa kuutioituna
- kourallinen kivettömiä oliiveja
Lihapullat:
- n. 500g naudan- tai karitsan jauhelihaa
- 1 keltasipuli hienonnettuna
- 3 kpl valkosipulinkynttä murskattuna
- 1 kananmuna
- n. 100g fetajuustoa murusteltuna
- kourallinen tuoreita mintun- tai basilikan lehtiä hienonnettuna
- 1 pieni chili hienonnettuna tai maun mukaan chilijauhetta
- ½ tl mustapippurirouhetta
- (suolaa)
Tee näin:
Aloita
kastikkeen teosta ja sen hautuessa voit samalla valmistaa lihapullat.
Kastike.
Kuullota
sipulit tilkassa öljyä.
Lisää tomaattimurska,
vesi, hunaja ja kuivattu timjami ja anna kiehua hiljalleen välillä sekoitellen
noin 15 min.
Lisää punaviini,
mustapippuri ja anna poreilla vielä noin 10 min.
Kun kastike on selvästi
sakeampaa ota kattila pois liedeltä ja lisää oliiviöljy ja tuoreet yrtit hyvin
sekoittaen.
Tarkista
maku.
Lihapullat.
Sekoita
kaikki aineet hyvin keskenään.
Paista pieni nokare
lihapullataikinaa pannulla ja tarkista maku.
Huomaa, että kastikkeesta
tulee myös lisää makua lihapulliin.
Tee mieleisesi kokoisia
lihapullia vedellä kostutetuin käsin ja laita lihapullat uunipellille.
Paista 200*C noin 10
minuuttia.
Asettele lihapullat
uuniastiaan.
Lisää lihapullien päälle
fetajuustokuutioita, oliiveja ja kaada tomaattikastike näiden päälle.
Koristele
kirsikkatomaateilla ja silputulla kevätsipulilla.
Laita lihapullavuoka 180*C
uuniin ja paista noin 15 min.
Tarjoile
mieleisesi lisukkeen kanssa.
Huom. Jos teet
lihapullavuuan puolivalmiiksi edellisenä päivänä kuten minä niin paista uunissa
180*C noin puolisen tuntia tai niin kauan että kastike selvästi poreilee.
| Glass-sarjan 2.9 litraisessa uuniastiassa on kätevä kantokahva. |
| Koristeet päälle ja uuniin :) |
| SYOMÄÄN !!! |
| Kaikissa Lock & Lock -tuotteissa on takuuvarma ilma- ja vesitiivis kansi. |
Tietoa Lock & Lock -tuotteista
Lock
& Lock on maailman johtava brändi, joka perustettiin vuonna 1978
tarkoituksenaan tarjota aivan uudenlainen säilyvyystaso erilaisille
elintarvikkeille.
Lock & Lock –tuotteet ovat täysin ilmatiiviitä uniikin
tiivistemateriaalinsa sekä kansien 4-sivuisen lukitusjärjestelmänsä vuoksi.
Kansien lukitussalvat on testattu kestävän yli 3 miljoonaa kääntöä 80 asteen
kulmassa ilman hajoamista ja ovat siten käytännössä elinikäisiä. Tästä johtuen
myös valmistajan kansille antama takuu on elinikäinen.
Laatutasoltaan Lock
& Lock kilpailee mm. Tupperwaren ja Rubbermaidin kanssa.
Kaikki
Lock & Lock muoviastiat ovat BPA-vapaita ja kestävät sekä pakastamisen että
konepesun.
Lasisissa
uunivuoissa (GLASS-sarja) Lock & Lock käyttää ainoana valmistajana
borosilikaattia sisältävää lasia, joka antaa tuotteelle erityisen korkean
lämmönkeston (-100...+400 C) sekä suuren kestävyyden nopeita lämmönvaihteluita
vastaan.
Myös
uunivuoissa käytetään ilmatiiviitä muovikansia, jolloin uunissa valmistettu
ruoka on helppo säilyttää omassa astiassaan joko jääkaapissa tai pakastimessa.
Lock
& Lock –tuotteiden laadusta kertoo mm. se, että ne kuuluvat Lontoon
suurimman tavaratalon Harrod’s:n valikoimaan. Kolme tärkeintä tuotesarjaa ovat
CLASSIC, TWIST ja GLASS.
CLASSIC-sarjaan
kuuluvat 4-sivuisella lukitusjärjestelmällä olevat suorakaiteen muotoiset
säilytysastiat, joiden lämpötilankesto on -40...+100C astetta. Astioiden koot
vaihtelevat 180ml:sta yli 10 litran laatikoihin. Useimmat tuotteet sisältävät
jonkin kätevän lisäominaisuuden, kuten jakajalaatikon, välipohjan tai erikseen
avattavan kansiluukun.
TWIST-sarjassa
kaikki säilytysastiat ovat pyöreällä kierrekannella, astiakoot ovat 150ml:sta
1,9 litraan. Neste- ja ilmatiiveys sekä lämmönkesto ovat kuten
CLASSIC-sarjassa. TWIST-sarjan tuotteet sopivat erinomaisesti esimerkiksi
keittojen tai dippien säilyttämiseen ja tarjoiluun!
GLASS-sarjan
tuotteet ovat nimensä mukaisesti lasia ja kaikki astiat tulevat 4-sivuisella
lukitusjärjestelmällä olevan muovikannen kanssa. Suurimmissa astioissa (2,1,
2,9 ja 4,0 litraa) kannessa on kätevä kantokahva. Borosilikaattia sisältävästä
erikoislasista valmistetut tuotteet ovat erittäin kestäviä ja sopivat
sellaisinaan myös tarjoiluastioiksi.
Uusi verkkokauppa on juuri avattu !
Avajaisten kunniaksi saat kaikista tilaamistasi tuotteista 20% alennusta kamppanjakoodilla "newhomepage" 23.10.2016 asti. Ole siis nopea!
Alennuksen lisäksi, mikäli tilauksesi arvo ylittää 50€ saat tilaajalahjana pienen eväsrasiasetin. Jos tilauksen arvo on yli 100€ lähtee mukaan iso eväsrasiasetti.
Ja vielä lisäksi yli 150€ tilaukset täysin ilman toimituskuluja.
Nopein reitti Lock & Lock verkkokauppaan on tästä: http://www.locknlockshop.eu/
Alennuksen lisäksi, mikäli tilauksesi arvo ylittää 50€ saat tilaajalahjana pienen eväsrasiasetin. Jos tilauksen arvo on yli 100€ lähtee mukaan iso eväsrasiasetti.
Ja vielä lisäksi yli 150€ tilaukset täysin ilman toimituskuluja.
Nopein reitti Lock & Lock verkkokauppaan on tästä: http://www.locknlockshop.eu/
Kannattaa käydä tykkäämässä Lock & Lock tuoteista
Fb-sivulla http://www.facebook.com/hakatradeoy/
niin pysyt ajanhermoilla uusista tuotteista ja tarjouksista.
Fb-sivulla http://www.facebook.com/hakatradeoy/
niin pysyt ajanhermoilla uusista tuotteista ja tarjouksista.
Ps. Lock & Lock tuotteiden hinta-laatusuhde on mielestäni vähintäänkin erinomainen ja Lock & Lock rasioissa voi säilyttää muutakin kuin elintarvikkeita. CLASSIC-sarjan
rasiat tilanjakajien ja välipohjien ansiosta soveltuvat varmasti loistavasti
vaikka perhonsidontatarvikkeiden säilytykseen.
*Kaupallinen yhteistyö Haka-Trade Oy/ Lock & Lock kanssa
Syötäviä vietäviä. Lahjoja keittiöstä
Itsetehdyssä lahjassa on ajatusta - ja se maistuu hyvältä!
”Syntymäpäivät, häät, illanistujaiset, tupaantuliaiset.
Ruoka sopii lahjaksi tilanteeseen kuin tilanteeseen – Sillä voi onnitella,
lohduttaa, ottaa osaa ja ilahduttaa. Itsetehty ruokalahja on persoonallinen ja
aina tervetullut”
Syötäviä Vietäviä
on Jotain Maukasta –blogista tutun Mari Moilasen kolmas teos. Kirja innostaa
ruokalahjojen tekemiseen. Mukana on suussa sulavia leivottavia herkkuja
suolaisesta makeaan. Makeisia, hilloja ja mausteita.
Mari antaa vinkkejä myös kauniiseen pakkaamiseen ja
lahjakokonaisuuksien suunnitteluun.
Syötaviä Vietäviä
–kirja on täynnä toinen toistaan ihanampia Marimaisen taidokkaita ja herkullisia kuvia.
Vietin leppoisan
illan sohvan nurkassa rentoutuen ja yritin päättää mitä kirjan reseptiä
testaisin ensimmäisenä. Vaikean valinnan jälkeen ykköseksi päätyi Punaviinisuola
kohdasta mausteiset vietävät.
Punaviinisuola
Punaviinisuola
- 3 dl punaviiniä
- 6 dl karkeaa merisuolaa
Keitä punaviiniä kunnes
sitä on jäljellä 3 ruokalusikallista.
Sekoita merisuola
punaviiniin ja levitä punainen suola pellille ohueksi kerrokseksi.
Anna kuivua yön
yli.
Pakkasin suolan pieniin lasipurkkeihin. Osan säästän
itselläni mehevien pihvien maustamiseen ja osan annan syötävinä vietävinä
ystävilleni <3
Vietkö sinä ruokalahjoja ystävillesi? Entä ilahtuisitko niistä itse?
*Kirja saatu arvostelukappaleena
Pikantit pihlajanmarjat maistuvat mainioilta liha ja
riistaruokien lisukkeena. Erityisen hyvin pihlajanmarjat pääsevät oikeuksiinsa
maksapateen kaverina. Välttämättä kaveriksi ei tarvita yhtään mitään vaan
huomaat popsivasi näitä suolaisen makeita vitamiinipommeja ihan sellaisenaan
suoraan purkista. Varoituksen sananen siis. Pikantteihin pihlajanmarjoihin
tulee himo!
Pihlajanmarjat maustaa Urtekramin jauhettu maustepippuri ja
kokonaiset kardemummat.
Vinkki: Tee isompi satsi kerralla. Säilö marjat pieniin
purkkeihin. Tee kangastilkusta hauska kannenpäällinen ja suunnittele oma
etiketti. Anna ystäville persoonallisina joulukukkasina.
Osallistun tällä reseptillä Ruoka.fi:n ja Urtekramin maustehaasteeseen. Äänestämällä pikantteja pihlajanmarjoja tai muuta suosikkireseptiäsi 20.10.2016 mennessä osallistut 99 euron tuotepaketin arvontaan.
Äänestämään pääset klikkaamalla TÄSTÄ tai klikkaamalla reseptin alla olevaan Urtekram bannerikuvaa.
Pirteää syksyä ja onnea arvontaan!
Pikantit pihlajanmarjat
Tarvitset:
- ½ l pihlajanmarjoja
Suolaliemi:
- 4 dl vettä
- 3 rkl merisuolaa
- 2 dl väkiviinietikkaa
- 4 dl vettä
- ½ dl hunajaa tai ruokosokeria
- ½ tl jauhettua maustepippuria
- 1 tl kokonaista kardemummaa
Kiehauta eli
ryöppää marjoja kiehuvassa vedessä noin 2 min.
Kaada vesi pois
ja kaada marjat reilun puolenlitran vetoiseen puhtaaseen desinfioituun
lasipurkkiin.
Keitä suolalientä
niin kauan, että kaikki suola on liuennut veteen ja kaada se kuumana
pihlajanmarjojen päälle.
Sulje lasipurkki
ja jätä marjat kolmeksi päiväksi huoneenlämpöön.
Siivilöi
suolavesi pois mutta älä huuhtele marjoja.
Jaa marjat
halutessasi useampaan pieneen desinfioituun lasipurkkiin tai käytä samaa missä
suolasit marjat.
Tee etikkaliemi
ja anna sen keittyä kasaan noin 10 min.
Kaada kuuma liemi
marjojen päälle. Sulje purkit. Jäähdytä huoneenlämmössä ja säilytä viileässä.
Pikantit pihlajanmarjat säilyvät avaamattomina kylmässä
useita kuukausia.
Kurpitsaa pukkaa vieläkin ihan valtavasti. Toin saaresta
taas lastin valtavia kesäkurpitsoja ja kotikasvimaallakin möllöttää muutama
upea jättikurpitsa.
Kurpitsaa syödään siis tänäkin syksynä muodossa jos
toisessa. Osa säilötään pikkelsiksi, osasta teen ehkä hilloa ja loput menee
kuutioina pakastimeen talven keittovärkeiksi.
Kurpitsakeitto maistuu vuodenajasta riippumatta ja chili
antaa keittoon mukavasti lämpöä ja potkua..
Tällä kertaa laitoin keittoon chilin lisäksi savuista BBQ
tuorejuustoa ja se toimi vallan mainiosti.
Kurpitsana käytin kesäkurpitsaa, mutta ihan mikä tahansa
kurpitsa käy yhtä hyvin.
Savuinen kurpitsakeitto 4.lle
Tarvitset:
- noin 1 kilo kuorittua ja kuutioitua kurpitsaa
- 1 keskikokoinen sipuli silputtuna
- 2 valkosipulinkynttä murskattuna
- n. 6-8 dl vettä ( sen verran, että kurpitsakuutiot juuri ja juuri peittyvät)
- 1 kasvis fondi tai kuutio
- maun mukaan tuoretta chiliä silputtuna tai chilikastiketta
- 200 g savuinen BBQ tuorejuustoa ( Greme Bonjour)
- mustapippuria ja suolaa myllystä
- tilkka voita tai öljyä sipuleiden kuullotukseen.
Koristeeksi:
- tuoretta persiljaa silputtuna
Kuullota sipuleita
hetki kattilassa tilkassa öljyä tai voita. Jos käytät tuoretta chiliä niin
lisää se sipuleiden kanssa.
Lisää fondi,
kurpitsakuutiot ja sen verran vettä, että kurpitsat juuri ja juuri peittyvät.
Anna kiehua
hiljalleen niin kauan, että kurpitsat pehmenevät.
Ota kattila
liedeltä ja soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.
Lisää tuorejuusto
nokareina ja kiehauta keitto vielä kertaalleen kokoajan sekoitellen.
Mausta
chilikastikkeella, mustapippurilla ja suolalla.
Lisää
tarvittaessa aavistus makeutta hunajalla tai kookossokerilla.
Koristele valmis
keitto silputulla tuoreella persiljalla.
Vinkki:
Pelkästä kesäkurpitsasta tulee erinomainen, mutta vähän
tylsän harmahtava keitto. Käytin sipuleiden kuullotukseen punaista palmuöljyä
ja lisäsin sitä vielä lorauksen valmiiseen keittoon antamaan lisää ravinteita
ja kaunista keltaista väriä.
Pekoni, pekoni ja kolmannen kerran pekoni! Tarjoile keitto rapeiksi
paistettujen pekonilastujen kanssa.
*Yhteistyössä BonRed palm oil
|
Tervehdys kaikille. Nyt on ihan mahtava juttu!
Nimittäin todella herkullisen tapenade reseptin lisäksi julkaisen vielä
herkullisemman arvonnan.
Sain kunnian arpoa kaikkien lukijoideni kesken laatikollisen
Bonred punaista palmuöljyä!
Bonredin punainen palmuöljy on ihan yksi ykkössuosikkini
ruuanlaitossa ja sitä on resepteissäni näkynyt aikaisemminkin.
Arvonnan säännöt löydät postauksen lopusta.
Miksi punainen palmuöljy?
- Se maistuu hyvältä.
- Sen lämmönsietokyky (savuamispiste) on todella korkea. Korkeampi kuin esimerkiksi oliivi- tai suomessa paljon käytetyn rypsiöljyn, eli paistettaessa haitallisia yhdisteitä ei synny.
- Upea väri! Sipaise BonRedin palmuöljyä pihvien, grillivartaiden yms. päälle ja paistopinta on oikeasti todella kaunis. Myös savulohi saa astetta kauniimman värin kun voitelet kalan pinnan kevyesti palmuöljyllä ennen savustusuuniin laittoa.
- Ravintoarvot ovat korkeat. Tässä muutamia.
- Beettakaroteenia on enemmän kuin esimerkiksi porkkanassa.
- E-vitamiinin muodot ovat jopa 50 kertaa voimakkaampia antioksidantteja kuin tavalliset E-vitamiiniyhdistelmät.
- Lykopeeni. Runsaan lykopeenin saannin on useissa tutkimuksissa todettu suojaavan syöpä- sydän- ja verisuonitaudeilta.
- Q10. Kaikkien keski ja + ikäisten supersankari.
- Bonred'n punainen palmuöljy on vastuullisesti tuotettua. Lisää BonRedin vastuullisuudesta ja etiikasta voi lukea täältä: http://bonred.fi/vastuullinen-tuotanto/ymparistoystavallisyys/
Tapenade
Tarvitset:
- 200 g tummia kivettömiä oliiveja pilkottuna esim. kalamata
- 2 rkl kapriksia
- 2 valkosipulinkynttä murskattuna
- 1 iso kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
- (4 sardelli- tai anjovisfileetä)
- 2 tl sitruunamehua
- ½ dl BonRed punaista palmuöljyä (tai oliiviöljyä)
- hieman rouhittua mustapippuria
Mittaa kaikki
aineet tehosekoittimeen ja soseuta karkeaksi tahnaksi.
Voit valmistaa
tapenaden myös isossa morttelissa hienontaen.
Tarjoile tapenade vaalean leivän kera.
Vähähiilihydraattisia ja viljattomia leipäreseptejä löydät alla olevista linkeistä.
Lähes hiilariton leipä: http://tinskunkeittiossa.blogspot.fi/2015/03/lahes-hiilariton-leipa.html
Karpin porkkanaleipä: http://tinskunkeittiossa.blogspot.fi/2015/03/karpin-porkkanaleipa-vhh.html
| Tapenaadeen makua tuo myös sardelli, mutta voit sen halutessasi jättää poiskin. |
| Tapenaden voit valmistaa myös morttelissa. |
| Tarjoile tapenade vaalean leivän kera. |
Arvonta
Arvontaan pääset mukaan kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään vaikkapa onko BonRed punainen palmuöljy sinulle entuudestaan tuttu? Miten sitä käyttäisit/käytät, tai mikä punaisen palmuöljyn ominaisuus sinua erityisesti kiinnostaa. ( Minun top listan näet heti tuolta postauksen alusta)
Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan laatikollinen BonRed punaista palmuöljyä (9*500ml pulloja) eli tästä riittää siis vaikka kavereillekin!
Arvonta suoritetaan 4.10.16 klo: 21.00 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla.
Muista siis jättää kommenttiin sähköpostiosoitteesi, jotta tarvittaessa saan sinuun yhteyden. S.postiosoitetta ei käytetä mihinkään muuhun kuin voittajalle ilmoittamiseen.
Onnea arvontaan!
Ai niin, jos liikut Turussa 30.9-2.10.16 niin Bonred öljy on mukana Turun Ruoka- ja Viinimessuilla osastolla D 12C.
Pikkelöidyt kantarellit ovat ihanan makean happamia
kuitenkaan kantarellin hienoa makua jyräämättä.
Kun säilöt sienet puhtaisiin lasipurkkeihin ne säilyvät
kylmässä useita kuukausia. Parhaita säilöntään ovat pienet napakat sienet,
mutta voit myös pilkkoa isompia sopiviksi suupaloiksi.
Pikkelöidyt sienet ovat mitä mainioin ruokalahja tai
vaikkapa hieman erilainen joulukukkanen.
Tässäpä siis mainio kierrätyskohde
pilttipurkeille. Askartele kannen koriste tilkkupalasesta ja suunnittele oma
persoonallinen etiketti. Saaja on varmasti mielissään <3
Reseptin liemi sopii mainiosti myös suppilovahveroiden ja
miksei myös ryöpättyjen rouskujen säilöntään.
Pikkelöidyt kantarellit
Tarvitset:
- n. 1 l pieniä kantarelleja
Liemeen:
- 1 dl viinietikkaa tai ½ dl väkiviinaetikkaa
- 3 dl vettä
- 1 ½ dl sokeria
- 2 tl sinapinsiemeniä
- 2 laakerinlehteä
- muutama kokonainen neilikka
- muutama kokonainen mauste- tai mustapippuri
Desinfioi lasipurkit
pitämällä niitä n. 125*C uunissa vähintään 15 min ja käytä kannet kiehuvassa
vedessä.
Puhdista sienet
huolellisesti.
Ryöppää eli keitä
sieniä kiehuvassa vedessä pari minuuttia.
Jaa sienet
lasipurkkeihin.
Keitä
liemiaineksia noin 10 min. ja kaada liemi sienten päälle purkkeihin.
Sulje kannet ja
anna jäähtyä huoneenlämmössä.
Siirrä purkit
kylmään ja sienet ovat valmiita herkuteltaviksi noin viikon kuluttua.
Vinkki:
Kokeile lisätä mausteliemeen hieman valkosipulia, tuoretta salviaa
tai muita yrttejä.
Laita jokaiseen purkkiin koristeeksi tähtianis tai pieni
pala kanelitankoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



