Dining 26 by Arto Rastas – Tampere

lauantai 16. syyskuuta 2017

Dining 26 by Arto Rastas tarjoilee Välimeren keittiön makuja Tampereella. 
Ei kuitenkaan pelkästään niitä perinteisesti Välimeren maihin miellettyjä vaan myös etelämmästä, kuten Marokosta ja aina Libanoniin asti.

Rastaan ravintola on ehdottomasti fine dining -paikka, mutta rennolla otteella. Rentoutta tukee myös avokeittiö, kotoinen ja mukavan rosoinen miljöö tiiliseinineen.

Eteläistä lämmintä tunnelmaa luo hieman hämyinen kellertävä valaistus, joka on kuin piste iin päälle vieden sinut tunnelmallaan ihan jonnekin muualle kuin kylmään pohjolaan.

Ruokalistalta löytyy tuhdimpaa kukkopataa, grillattuja lihavartaita, pihviä ja pienempiä kympin hintaisia kylmiä ja lämpimiä annoksia. Dining menu, tasting menu, lisukkeita ja jälkiruokia, joita listalta lukiessa alkaa varmasti tuntea kertakaikkista päättämisen vaikeutta.

Onneksi Dining 26 on paikka, jossa voit heittäytyä sananmukaisesti henkilökunnan vietäväksi ja antaa heidän miettiä annokset ja viinit puolestasi.

Näin toimimme myös seurueessamme ja kattaus oli kertakaikkisen ikimuistoinen.

Annokset olivat toinen toistaan herkullisempia ja henkilökunnan ammattitaidolla valitsemat viinit osuivat nappiinsa jokaiselle annokselle ja ruokailijalle.

Dining 26 by Arto Rastas ei ole paikka, jossa käydään vaan pikaisesti syömässä. Menitpä sitten yksin, kaksin tai isommalla porukalla niin ruokailuun kannattaa varata aikaa ja antaa Välimeren tuulien viedä.

Dining 26 on elämys!

Dining 26 by Arto Rastas:

Aleksanterinkatu 26, 33100 Tampere
Puh: 050 3304100

info@dining26.fi
Tarkemmat tiedot ravintolan web-sivuilta














*Illallinen sisältyi Bloggaajien Tampere -päivän iltaohjelmaan ja elämyksellistä iltaa Arto Rastaan ravintolassa viettivät myös:

Dioriina -blogin Marina (bloggaajien Tampere -päivän järjestäjä)





Valtavasti kiitoksia  ikimuistoisesta illasta Arto Rastas & Go!

Erityiskiitokset vielä Marinalle koko upean tapahtuman järjestämisestä ja organisoinnista.

Tampere -päivän päiväohjelmasta on tulossa menovinkkeliä erikseen myöhemmin postauksena Tampereen suuntaan suuntaaville tallaajille ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta.

Ps. Pahoittelut vielä kuvien niukkuudesta ja sävystä.
Illan hämärtyessä mukaan ottamani kameran linssi ei vaan yksinkeraisesti pärjännyt valo-ominaisuuksiltaan. Mybad!


Rentouttavaa viikonloppua itse kullekin.




Lähetä kommentti