Pumpkin pie - amerikkalainen kurpitsapiirakka

tiistai 26. syyskuuta 2017


Pumpkin pie eli amerikkalainen kurpitsapiirakka on varmasti tuttu ainakin kaikille Aku Ankkaa lukeneille Mummo Ankan keittiöstä.

Viime viikolla sitä leivottiin myös Tinskun keittiössä.
Kävin vierailemassa Vantaanjoen kulttuurimaisemissa sijaitsevalla pellolla, jossa kasvaa aitoja Halloween- kurpitsoja.

Tämä ei ole siis millään lailla kaupallinen postaus vaan kurpitsapelto ja -kauppa oli mielestäni niin mainio idea, että ilolla jaan tiedon kaikille lukijoilleni.

Varsinainen kurpitsakausi alkaa ihan näillä näppäimillä ja itseasiassa jo perjantaina 29.9.17 vietetään kyseisen pellon kurpitsakaupan avajaisia.

Lauantaina 30.9.17 vietetään sadonkorjuuviikonloppua ja kurpitsapäivää jolloin kurpitsoja voi poimia suoraan pellosta tai ostaa niitä tunnelmallisesta kaupasta navetan ylisiltä.

Tapahtumassa pääsee myös maistelemaan kurpitsakeittoa ja vaikka paistelemaan tikkupullaa nuotiolla. Kivaa koko perheelle tiedossa siis.

Jos viikonloppuna et ehdi mukaan rientoihin niin kurpitsaa myydään TI, TO ja PE iltaisin 3. – 13.10.17.
Tarkempia tietoja tapahtumista ja myynnistä kannattaa käydä katsomassa kurpitsakaupan FB-sivuilta: https://www.facebook.com/kurpitsakauppa/
Aion itsekin vierailla kurpitsakaupassa vielä uudelleen, jos vain suinkin ehdin.



Tunnelmalliset navetan yliset. Vieraillessani pellolla ennen sesonkia oli kurpitsakauppa tietenkin vielä tyhjänä.

No mutta itse kurpitsapiirakkaan siis


Kurpitsapiirakkahan on amerikkalaisille varmasti lähes kansallisruoka. Sitä syödään perinteisesti kiitospäivänä, jouluna ja tilanteen mukaan muulloinkin.
Rapakon takana ei tarvitse piirakkaa leipoessaan hankkia edes sitä kurpitsaa, vaan kaupoissa on myynnissä ihan valmista sosetta piirakkavärkeiksi – niin suosittua se siis on.

No, mutta täällä Suomessa kurpitsapiirakan tekoon tarvitset tietenkin sen oranssin muhkean kurpitsan ja jos haluat palan amerikkalaista juhlatunnelmaa kotiisikin niin kannattaa tuo komistus tietenkin kovertaa samalla hauskaksi lyhdyksi.
Leikkaa siis kurpitsasta ”hattu” pois. Poista pehmeä höttöinen keskusta ja kaavi kovempi malto jäätelökauhalla, tukevalla lusikalla tai muulla mahdollisella toimenpiteeseen soveltuvalla välineellä.
Lyhdyn naama kannattaa ensin luonnostella tussilla ja leikata sitten ääriviivoja pitkin terävällä juuresveitsellä.

Ennen tuumasta toimeen ryhtymistä selailin useita piirakkareseptejä, joista sitten muokkasin tarpeisiini sopivan. Sanotaanko vielä vinkiksi, että joissain ohjeissa neuvotaan käyttämään piirakan pohjana valmista voitaikinaa.
Itse sanoisin, että unohda tuo.

Kokeilin kaupan voitaikinaa pariinkin otteeseen ja vaikka kuinka yritin tuota kiskoa piirakkavuoan reunojenkin ylikin, niin aina se valahti esipaistovaiheessa vuoan pohjalle.
Kello alkoi sitten olla jo niin paljon ja Kätevä uteliaana kävi kurkkimassa keittiössä edesottamuksiani, joten tartuin itsetehdyn taikinan sijasta viimeiseen (ja tässä kohtaa järkevimpään) oljenkorteen eli perus pyöreään pakastettuun valmiiseen piirakkataikinaan. Tämä toimi! Suosittelen lämpimästi.

Toki piirakkapohjan voi tehdä itsekin ja googlettamalla niitä löytyy monen moisia variaatioita.

Postauksen lopusta löydät linkkejä vielä muihinkin kurpitsaherkkuihin. Yhdestä kurpitsasta saa piirakan lisäksi monenmoista muutakin hyvää.



Pumpkin pie eli amerikkalainen kurpitsapiirakka


Tarvitset:
  • Pyöreän valmiin pakastepiirakkataikinan. (käytin Myllyn paras makea versio. Gluteeniton piirakkapohja löytyy esim. Vuohelan Herkulta.
  • 400 – 500 g keltaista kurpitsaa raastettuna tai pieneksi pilkottuna. (noin 6 dl)
  • 3 kanamunaa
  • 1 ½ dl fariinisokeria
  • 1 tl kanelia
  • 2 tl piparkakkumaustetta
  • 200 g ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia
Tee näin:
Kauli piirakkataikinaa niin, että se ylettyy reilusti vuoan reunoille.
Pistele piirakan pohja reilusti haarukalla ja laita vuoka kylmään ja tee sillä aikaa täyte.

Keitä kurpitsaraastetta/kuutioita pienessä tilkassa vettä hiljalleen noin 20 min tai niin kauan, että kurpitsat ovat pehmeitä.
Valuta ylimääräinen vesi pois siivilän avulla ja soseuta tarvittaessa.
Jäähdytä haaleaksi.
Vatkaa kananmunat kevyeksi vaahdoksi.
Lisää kurpitsasose, sokeri, mausteet ja ranskankerma.

Esipaista pohjaa 200*C uunin alatasolla 10 min.
Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja siisti tarvittaessa reunat täytteen tasolle.
Paista 175*C uunin alatasolla noin 40 min.
Anna piirakan vetäytyä ja jähmettyä rauhassa uunista oton jälkeen. Mielellään seuraavaan päivään niin mautkin ehtivät tasaantua.
Koristele tomusokerilla ja tarjoile kanelilla maustetun kermavaahdon kera.

Vinkki: Näyttävämmän piirakan saat käyttämällä irtopohjaista piirakkavuokaa.

Viljattomaan piirakkapohjaan voit soveltaa esim. blogistani löytyvää peruspohjaa. Löydät sen helpoimmin klikkaamalla Tästä

Kurkkaa myös nämä kurpitsareseptit blogistani:

Paahdettu myskikurpitsakeitto (onnistuu myös keltaisesta kurpitsasta)

Ihania kurpitsareseptejä muualla:

Täytetty kurpitsa blogissa Saaran lautasella

10 kommenttia

  1. Toi kurpitsapiirakka on itselläni vielä kokonaan kokeilematta. Näyttää niin herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa itsekkin tein amerikkalaista versiota. Muita kurpitsakakkuja kyllä monestikin.

      Poista
  2. Waukke Tinsku kurpitsapellolla, ihana kuva <3. Herkulliselta näyttää ja vaikuttaa tuo piirakkasi, nam! Tätä on pakko kokeilla. Ihan mahtavaa kurpitsa-aikaa sinulle ja meille kaikille.

    VastaaPoista
  3. Wau mikä kuva tuolta kurpitsapellolta :) Ihanan näköinen punapää siellä. Olen maistanut kurpitsapiirakkaan ja on todella herkullista mutta itse en ole koskaan tehnyt sitä. Kiitos hyvästä reseptistä. Menee kokeiluun!

    VastaaPoista
  4. Enpä ole minäkään koskaan tehnyt kurpitsapiirakkaa. Näyttää hyvältä kyllä.
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle Tinsku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsapiirakka on itseasiassa aika vaatimattoman ja harmaan näköinen. Tomusokerilla ja kermavaahdolla saa näyttävyyttä. Taisi olla hyvä kuvakulma ;)

      Poista
  5. Ihana tuo kuva susta! Ja pitää varmaan tämäkin testata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun tarttis asua vähän lähempänä. Veikkaan, että viihtyisimme toistemme ruokapöydissä puolin ja toisin <3

      Poista