Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Esikoiskeittokirjani on nyt julkaistu! Kirja on rakkaudella koottu kokoelma reseptejä, jotka ovat mutkattomia, täynnä makua, helppoja toteuttaa ja muunneltavissa – juuri sellaisia, joita jaksaa ja ehtii tehdä arjen keskellä. Hanki nyt itselle tai lahjaksi. Pääset kuvaa klikkaamalla suoraa verkkokauppaan. Stressittömiä kokkaushetkiä just sulle toivotellen -Tinsku
![]() |
| Italianpata |
Italianpata on monelle tuttu jo lapsuudesta, erityisesti 90-luvulta, jolloin "lisää vain jauheliha ja vesi" -pussipadat valtasivat kauppojen hyllyt. Vaikka valmisruoat helpottavat kiireistä arkea, kannattaa ehdottomasti kokeilla tehdä italianpata itse alusta asti. Se valmistuu helposti yhdellä pannulla tai kattilassa – ja maku on aivan eri luokkaa!
Miksi tehdä italianpata itse?
Itsetehty italianpata ei vaadi tuntien
keittiöurakkaa. Alle puolessa tunnissa saat pöytään maukkaan ja täyttävän
arkiruoan, joka maistuu koko perheelle. Lisäksi voit itse säädellä mausteita ja
raaka-aineita juuri omaan makuun sopiviksi.
Italianpata
Tarvitset:
- 400 g
jauhelihaa
- 2 rkl
öljyä tai voita
- 1 sipuli
- 2
valkosipulinkynttä
- 400 g
tomaattimurskaa
- 2 rkl
tomaattipyreetä
- 4 dl
vettä
- 1
lihaliemikuutio
- 1 rkl
kuivattua oreganoa tai pizzamaustetta
- 250 g
spagettia
- 200 g
pakaste herne-maissi-paprikaa
- mustapippuria
myllystä
- (parmesaanijuustoa
ja tuoretta basilikaa viimeistelyyn)
Näin
valmistat:
1. Ruskista
jauheliha
Kuumenna öljy tai voi korkeareunaisessa pannussa
tai kattilassa. Ruskista jauheliha ja rouhi joukkoon mustapippuria.
2. Lisää
sipulit
Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli. Lisää
ne pannulle ja kuullota, kunnes sipulit pehmenevät.
3. Kastike
pohjalle
Lisää tomaattimurska, tomaattipyree, vesi,
lihaliemikuutio ja oregano. Anna kiehahtaa.
4. Spagetti
mukaan
Pätki spagetti pienemmiksi paloiksi ja lisää
kastikkeeseen. Anna hautua hiljalleen, kunnes pasta on kypsää. Lisää
tarvittaessa hieman vettä.
5. Viimeistele
Sekoita joukkoon pakaste herne-maissi-paprika.
Tarkista maku ja viimeistele halutessasi raastetulla parmesaanilla ja tuoreella
basilikalla.
Vinkki Tinskun keittiöstä
- Mausteilla
voit leikitellä – kokeile chiliä, savupaprikaa tai vaikka
tuoreita yrttejä.
- Täysjyväspagetti
tuo lisää kuitua ja makua.
- Jos
haluat kasvisversion, korvaa jauheliha esimerkiksi soijarouheella tai
nyhtökauralla.
Uutuus: Tinskun
keittiössä – Helposti herkullista
Esikoiskeittokirjani Tinskun keittiössä – Helposti herkullista on nyt julkaistu!
Tämä kirja on rakkaudella koottu kokoelma reseptejä, jotka syntyvät arjen keskellä – liemikuutioita kaihtamatta, grillausmaustetta häpeämättä ja herne-maissi-paprikaa arvostaen.
Kirja ei ole tarkoitettu hienosteluun, vaan
rehelliseen kotikokkailuun. Reseptit ovat helppoja, maukkaita ja stressittömiä
– sopivia kaikille, olitpa kokenut kotikokki tai vasta-alkaja.
Mukana on myös tarinoita reseptien takaa, muistoja ja merkityksiä, jotka tekevät kirjasta enemmän kuin pelkän reseptikokoelman.
Toivon, että joku kirjan resepteistä jää elämään myös sinun
keittiössäsi, kuten ne ovat jääneet minulle.
Kirja
myynnissä nyt osoitteessa kirja.fi – käy kurkkaamassa ja nappaa omasi!
Tässä suora linkki kirjaan à https://kirja.fi/products/tinskun-keittiossa-9789524160780
🎁 Kirja on
aina myös loistava lahjaidea!
🖤 Kuvan kattaus
https://olpakhome.fi/
Käy ihmeessä tutustumassa heidän upeaan valikoimaan.
Olpak inspiraatioita myös Instassa -> @olpak.fi
![]() |
| Butter Chicken - Intialainen voikana |
Butter chicken, eli voikana, on yksi tunnetuimmista
intialaisista klassikoista – eikä suotta. Sen salaisuus piilee täyteläisessä
kastikkeessa, miedossa mausteisuudessa ja mureassa broilerissa. Tässä
reseptissä valmistus on yksinkertaistettu niin, että se onnistuu helposti
kiireisessäkin arjessa ilman pitkiä marinointiaikoja tai erikoisia
raaka-aineita.
Kuvan astiat kuvauslainassa: https://olpakhome.fi/
Mikä tekee tästä reseptistä erityisen?
- Ei
marinointia: Broileri kypsennetään suoraan mausteiden ja
tomaattimurskan kanssa.
- Täyteläinen
kastike: Kerma ja voi tuovat pehmeyttä ja syvyyttä makuun.
- Nopea
valmistus: Koko ateria on pöydässä noin puolessa tunnissa.
- Monikäyttöinen
lisuke: Raita toimii butter chickenin rinnalla, mutta sopii myös
muiden mausteisten ruokien kylkeen.
Butter Chicken - Intialainen voikana
- 600
g broilerin rintafileetä tai paistileikkeitä
- 400
g tomaattimurskaa
- 2 dl
kuohukermaa tai kookoskermaa
- 4
rkl voita
- 3
valkosipulinkynttä, murskattuna
- 1
rkl raastettua tuoretta inkivääriä
- 3 tl
garam masalaa tai intialaista mausteseosta
- 1 tl
juustokuminaa (jeeraa)
- 1 tl
paprikajauhetta
- ½ tl
chilijauhetta tai maun mukaan
- 1 tl
suolaa
- Ripaus
sokeria tai hunajaa pyöristämään makua
Raita-kastike
- 2 dl
maustamatonta jogurttia
- ½
kurkku, raastettuna
- ½ tl
suolaa
- ½ tl
juustokuminaa (jeeraa)
- 1
rkl sitruunamehua
- (1
rkl tuoretta minttua tai korianteria, silputtuna)
Valmistusohjeet
Raita ensin jääkaappiin maustumaan
- Raasta
kurkku ja valuta siitä ylimääräinen neste siivilässä, puristele kevyesti
käsin.
- Sekoita
kaikki raitan ainekset keskenään.
- Siirrä
kastike jääkaappiin maustumaan, kun valmistat pääruoan.
Butter Chicken pannulla
- Leikkaa
broileri suupaloiksi.
- Sulata
noin 2 rkl voita pannulla ja kuullota valkosipuli ja inkivääri.
- Lisää
mausteet ja sekoita nopeasti.
- Lisää
broileripalat ja ruskista kevyesti.
- Lisää
tomaattimurska ja hauduta noin 10 minuuttia.
- Lisää
kerma ja lopuksi vielä noin 2 rkl voita.
- Anna
hautua 5–10 minuuttia.
- Tarkista
maku ja lisää halutessasi ripaus sokeria tai hunajaa.
Tarjoiluvinkki
Tarjoile butter chicken keitetyn basmatiriisin kanssa.
Naanleivät sopivat erinomaisesti kastikkeen pyyhkimiseen – ja raita tuo
raikkaan tasapainon mausteisuuteen.
Naan leipien ohjeen löydät blogistani täältä:
https://www.tinskunkeittiossa.fi/2016/01/gluteeniton-naanleipa.html
![]() |
| Butter Chicken - Intialainen voikana. Astiat: https://olpakhome.fi/ |
Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Tinskun keittiössä – Helposti herkullista on nyt
julkaistu!
Esikoiskeittokirjani on vihdoin valmis – ja voin sanoa, että
sydän on tässä mukana. Kirja on rakkaudella koottu kokoelma reseptejä, jotka
syntyvät arjen keskellä – liemikuutioita kaihtamatta, grillausmaustetta
häpeämättä ja herne-maissi-paprikaa arvostaen.
Ei fine diningia – vaan rehellistä kotiruokaa
Tämä kirja ei ole tarkoitettu hienosteluun, vaan ihan
tavalliseen kotikokkailuun. Reseptit ovat helppoja, maukkaita ja stressittömiä.
Ne sopivat kaikille – kokeneille kotikokeille, vasta-alkajille ja vaikka
nuorille, jotka muuttavat ensimmäistä kertaa omaan kotiin.
Kotikokin tarina ja tunnelma
En ole ammattikokki, vaan ICT-alan ammattilainen, joka
laittaa aivot narikkaan kotikeittiössä. Ruoanlaitto on minulle tapa osoittaa
välittämistä, luoda tunnelmaa ja jakaa hyvää mieltä. Se on myös vastapaino
arjen kiireille – hetki, jolloin voi keskittyä makuihin, väreihin ja siihen
iloon, joka syntyy, kun ruoka kokoaa ihmiset yhteen.
Reseptien takana on muistoja ja merkityksiä
Kirjan erityispiirre on sen tarinallinen ote. Kerron
reseptien yhteydessä, jos niihin liittyy jokin muisto tai henkilökohtainen
merkitys. Lukija saa reseptien kautta kurkistaa myös elämääni – arjen
oivalluksiin ja hetkiin, jotka ovat jättäneet jäljen.
"Hyvä ruoka on enemmän kuin vain ravintoa – se on osa
elämää. Toivon, että joku kirjan resepteistä jää elämään myös sinun
keittiössäsi, kuten ne ovat jääneet minulle."
Tuunaa, sovella ja tee omannäköistä ruokaa
Kirjassa on paljon vinkkejä reseptien muokkaukseen ja
tuunaukseen. Mukana on hitiksi nousseita suosikkireseptejä Tinskun keittiö
-somekanavista, makuja maailmalta ja trendaavia ideoita, mutta myös nostalgisia
ruokia ysäriltä ja isoäidin reseptivihosta.
Kirja myynnissä nyt!
Tinskun keittiössä – Helposti herkullista on nyt
myynnissä osoitteessa kirja.fi – käy kurkkaamassa ja nappaa omasi!
Tässä vielä suora linkki kirjaan: https://kirja.fi/products/tinskun-keittiossa-9789524160780
🎁 Kirja on aina myös loistava lahjaidea!
![]() |
| Tinskun keittiössä kirja |
![]() |
| Tinskun keittiössä - Helposti herkullista |
224 sivuinen keittokirjani Tinskun keittiössä – Helposti
herkullista on nyt tilattavissa osoitteessa kirja.fi sekä lukuisissa muissa
verkko- ja kirjakaupoissa
Tässä vielä suora linkki kirjaan: https://kirja.fi/products/tinskun-keittiossa-9789524160780
Tinskun keittiössä – Helposti herkullista on nyt julkaistu!
Esikoiskeittokirjani on vihdoin valmis – ja voin sanoa, että
sydän on tässä mukana.
Tinskun keittiössä – Helposti herkullista on rakkaudella koottu
kokoelma reseptejä, jotka syntyvät arjen keskellä – liemikuutioita kaihtamatta,
grillausmaustetta häpeämättä ja herne-maissi-paprikaa arvostaen.
Ei fine diningia – vaan rehellistä kotiruokaa
Tämä kirja ei ole tarkoitettu hienosteluun, vaan ihan
tavalliseen kotikokkailuun. Reseptit ovat helppoja, maukkaita ja stressittömiä.
Ne sopivat kaikille – kokeneille kotikokeille, vasta-alkajille ja vaikka
nuorille, jotka muuttavat ensimmäistä kertaa omaan kotiin.
Kaikki tarvittavat raaka-aineet löytyvät tavallisesta
marketista, eikä resepteissä tarvitse kikkailla tai metsästää erikoisuuksia.
Tämä on kirja sinulle, joka haluat tehdä hyvää ruokaa ilman paineita.
Kotikokin tarina ja tunnelma
En ole ammattikokki, vaan ICT-alan ammattilainen, joka
laittaa aivot narikkaan kotikeittiössä. Ruoanlaitto on minulle tapa osoittaa
välittämistä, luoda tunnelmaa ja jakaa hyvää mieltä. Se on myös vastapaino
arjen kiireille – hetki, jolloin voi keskittyä makuihin, väreihin ja siihen
iloon, joka syntyy, kun ruoka kokoaa ihmiset yhteen.
Reseptien takana on muistoja ja merkityksiä
Kirjan erityispiirre on sen tarinallinen ote. Kerron
reseptien yhteydessä, jos niihin liittyy jokin muisto tai henkilökohtainen
merkitys. Lukija saa reseptien kautta kurkistaa myös elämääni – arjen
oivalluksiin ja hetkiin, jotka ovat jättäneet jäljen.
"Hyvä ruoka on enemmän kuin vain ravintoa – se on osa
elämää. Toivon, että joku kirjan resepteistä jää elämään myös sinun
keittiössäsi, kuten ne ovat jääneet minulle."
Tuunaa, sovella ja tee omannäköistä ruokaa
Kirjassa on paljon vinkkejä reseptien muokkaukseen ja
tuunaukseen. Miten yhdestä perusreseptistä voi tehdä monta versiota? Miten
pienillä muutoksilla saa ruoasta juuri omaan makuun sopivaa? Haluan kannustaa
kokeilemaan, soveltamaan ja tekemään ruoanlaitosta omannäköistä.
Mukana on hitiksi nousseita suosikkireseptejä Tinskun
keittiö -somekanavista, makuja maailmalta ja trendaavia ideoita, mutta myös
nostalgisia ruokia ysäriltä ja isoäidin reseptivihosta. Löydät ohjeita
kiireiseen arkeen, juhlahetkiin, illanistujaisiin ja grillailuun – sekä
rauhallisiin hetkiin, jolloin ruoanlaittoon voi uppoutua ajan kanssa.
Kirja myynnissä nyt!
Tinskun keittiössä – Helposti herkullista on
nyt myynnissä osoitteessa kirja.fi – käy
Tässä vielä suora linkki -> kirja.fi/products/tinskun-keittiossa-9789524160780
kurkkaamassa ja nappaa omasi!
Kirja on myös loistava lahjaidea!
- Tinsku
![]() |
| Tinskun keittiössä - Helposti herkullista |
![]() |
| Tinskun keittiössä - Helposti herkullista |
![]() |
| Tinskun keittiössä - Helposti herkullista |
![]() |
| Tinskun keittiössä - Helposti herkullista |
![]() |
| Tinskun keittiössä - Helposti herkullista |
![]() |
| Tinskun keittiössä - Helposti herkullista |
![]() |
| Pistaasi-suklaacroissantit |
Kun haluat hemmotella itseäsi tai yllättää vieraat jollain todella
herkullisella, nämä pistaasi-suklaacroissantit ovat juuri se resepti, jota et
tiennyt tarvitsevasi. Valmiista taikinasta syntyy lehtevä ja rapea kuori, jonka
sisään kätkeytyy kermaisen pistaasinen sydän ja suklainen yllätys.
Koristelu pistaasirouheella ja tomusokerilla tekee näistä
leivonnaisista sekä kauniita että koukuttavan hyviä – ja halutessasi voit vielä
halkaista croissantin ja pursottaa väliin kermavaahtoa. Täydellinen brunssille,
kahvipöytään tai vaikka viikonlopun herkkuhetkeen.
Valmistus vie vain hetken, mutta maku jää taatusti mieleen
pitkäksi aikaa.
Pistaasi-suklaacroissantit (valmistaikinasta)
Tarvitset
- 1
purkki croissant-taikinaa (esim. Danerolles)
- n.
1,5 dl pistaasipähkinälevitettä (2–3 tl per croissant)
- n. 3 rkl suklaa-hasselpähkinälevitettä (esim. Nutella)
- 1
kananmuna voiteluun
- n. 2
rkl kuorittuja pistaasipähkinöitä rouhittuna
- tomusokeria
koristeluun
Valmistus
Esilämmitä uuni 200 °C
(tai taikinapakkauksen ohjeen mukaan).
Avaa taikinapurkki ja
erottele croissanttaikina kolmioiksi.
Levitä pistaasipähkinälevite
melkein koko taikinakolmion pinnalle – jätä noin 1 cm tilaa reunoille, jotta
täyte ei pursu paiston aikana.
Lisää nokare
suklaa-hasselpähkinälevitettä taikinan leveimpään päähän (n. 1 tl).
Kääri croissantit leveästä
päästä kohti kärkeä, jotta täytteet jäävät sisään.
Aseta pellille leivinpaperin
päälle.
Voitele kananmunalla ja
ripottele päälle pistaasipähkinärouhetta.
Paista uunissa noin 12–15
minuuttia tai kunnes croissantit ovat kauniin kullanruskeita.
Anna jäähtyä ja siivilöi
päälle tomusokeria.
Vinkki tarjoiluun
Croissantit voi halkaista jäähtyneenä ja pursottaa väliin
kermavaahtoa – täydellinen lisä juhlapöytään, brunssille tai makeaksi
iltapäivän kahvihetkeksi.
![]() |
| Tinskun keittiössä kirja |
Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Esikoiskirjani Tinskun keittiössä – Helposti
herkullista ilmestyy lokakuun alussa!
Kirja on tilattavissa 👉 kirja.fi/products/tinskun-keittiossa-9789524160780
Lisäksi tulet löytämään sen kirjakaupoista laajasti kautta
maan.
Helposti herkullista sopii ihan kaikille:
kokeneista kotikokeista vasta-alkajille ja vaikka kotoa pois muuttaville
nuorille aikuisille.
Reseptit on suunniteltu niin, että kaikki tarvittava löytyy
tavallisesta marketista – helposti ja vaivattomasti. Ennen kaikkea ilman pitkiä
aineosaluetteloita.
Kirja tarjoaa runsaasti vinkkejä reseptien muokkaukseen ja
tuunaukseen – miten voit yhdestä perusreseptistä varioida useita erilaisia
versioita, ja miten pienillä muutoksilla saat ruoasta juuri omaan makuusi
sopivan. Nämä reseptit kannustavat kokeilemaan, soveltamaan ja tekemään
ruoanlaitosta omannäköistä.
Mukana on hitiksi nousseita suosikkireseptejä Tinskun
keittiö -somekanavista, makuja maailmalta ja trendaavia ideoita, mutta myös
nostalgisia ruokia ysäriltä ja isoäidin reseptivihosta. Löydät ohjeita
kiireiseen arkeen, juhlahetkiin, illanistujaisiin ja grillailuun – sekä
rauhallisiin hetkiin, jolloin ruoanlaittoon voi uppoutua ajan kanssa.
Loistava lahjaidea!
//tiina
![]() |
| 7 minuutin sitruunakakku |
Joskus yksinkertaisuus on avain herkullisuuteen. Tämä sitruunakakku on täydellinen esimerkki siitä, miten suoraviivainen valmistus voi tuottaa mehevän ja raikkaan lopputuloksen.
Kaikki
ainekset mitataan suoraan kulhoon, ja taikina vatkataan seitsemän minuutin ajan
– ei erillistä vaahdotusta, ei monimutkaisia vaiheita.
Sitruunan mehu ja kuori lisätään
lopuksi, tuoden kakkuun ihanaa kirpeyttä ja raikkautta. Perunajauhot ja
huolellinen vatkaus takaavat pehmeän, ilmavan rakenteen, joka suorastaan sulaa
suussa.
Tarjoile kakku sellaisenaan tai siivilöi
päälle hieman tomusokeria – yksinkertaisesti kaunista ja hyvää.
7 minuutin sitruunakakku
Ainekset:
- 4
kananmunaa
- 2
dl sokeria
- 200
g sulatettua, jäähtynyttä voita
- 3
tl leivinjauhetta
- 2
tl vaniljasokeria
- 1½
dl vehnäjauhoja
- 2
dl perunajauhoja
- 1
luomusitruunan raastettu kuori ja mehu
Valmistus:
- Pese
sitruuna huolellisesti ja raasta keltainen kuoriosa. Purista mehu talteen.
(Käytä mieluiten luomusitruunaa, kun käytät kuorta ruoanlaitossa.)
- Mittaa
kaikki muut ainekset kulhoon – jätä sitruunan mehu ja kuori vielä
odottamaan.
- Vatkaa
taikinaa sähkövatkaimella tai yleiskoneella tasaiseksi ja kuohkeaksi noin
7 minuutin ajan.
- Lisää
lopuksi sitruunan mehu ja kuori, ja sekoita ne kevyesti taikinan joukkoon.
- Kaada
taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (n. 2 litraa tai kahteen
pienempään noin 1 litran vuokaan).
- Paista
175 °C uunin alatasolla noin 40–45 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla.
- Anna
kakun jäähtyä hetki vuoassa ennen kumoamista.
Tiesitkö?
Esikoiskirjani Tinskun keittiössä
– Helposti herkullista ilmestyy lokakuun alussa!
Kirja on tilattavissa jo nyt 👉
kirja.fi/products/tinskun-keittiossa-9789524160780
Tinskun keittiössä – Helposti herkullista sopii ihan kaikille: kokeneista kotikokeista vasta-alkajille ja vaikka kotoa pois muuttaville nuorille aikuisille.
Reseptit on suunniteltu niin, että kaikki tarvittava löytyy tavallisesta marketista – helposti ja vaivattomasti.
Loistava lahjaidea!
![]() |
| Tinskun keittiössä kirja |
![]() |
| Tinskun keittiössä kirja |
![]() |
| Helppo ja nopea nuudelipannu |
Tämä pikainen nuudelipannu on täydellinen arkiruoka. Nopea,
maukas ja helposti muunneltavissa moneen makuun.
Broilerinjauheliha saa seurakseen runsaasti kasviksia –
kaalia, porkkanaa, paprikaa – sekä mausteista potkua soijasta, valkosipulista
ja chilistä. Nuudelit sitovat maut yhteen ja tekevät annoksesta täyttävän ja
herkullisen.
Parasta tässä ruoassa on sen joustavuus. Broilerinjauhelihan
voi vaihtaa mihin tahansa suikalelihaan tai vaikka naudan tai possun
jauhelihaan.
Kasvisversioon sopivat erinomaisesti esimerkiksi säilötyt
pavut – huuhtele ne nopeasti ja lisää pannulle samaan aikaan nuudelien kanssa.
Mausteita voi säätää oman maun mukaan, ja kasviksia voi
vaihdella sen mukaan, mitä jääkaapista löytyy.
Valmistus onnistuu yhdellä pannulla noin alle puolessa
tunnissa, ja lopputulos on täynnä väriä, makua ja hyvää fiilistä.
Pikainen nuudelipannu
Tarvitset:
400 g broilerinjauhelihaa
3 rkl öljyä tai voita
4 valkosipulinkynttä
1 sipuli
300 g kaalia
3 porkkanaa
1 punainen paprika
3 rkl soijakastiketta
1 rkl chilikastiketta tai maun mukaan
3 pussia kananmakuisia nuudeleita
kiehuvaa vettä
mustapippuria myllystä
Valmistus:
Valmistele ensin kasvikset: Kuori ja silppua sipuli
ja murskaa valkosipulinkynnet. Suikaloi kaali ja porkkanat ohuiksi suikaleiksi.
Paloittele paprika.
Ruskista broilerinjauheliha öljyssä tai voissa
korkeareunaisella pannulla tai kattilassa. Lisää joukkoon sipulit ja kuullota
hetki.
Lisää sitten kaali, porkkanat, chili- ja
soijakastike. Sekoittele ja anna kasvisten hieman pehmetä.
Lohko käsin nuudelilevyt pienemmiksi. Laita nuudelit
sekä mukana tulleet mausteet kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin että
nuudelit peittyvät. Anna kypsyä noin 3 minuuttia.
Valuta nuudelit lävikössä ja lisää pannulle. Lisää
myös pilkottu paprika ja sekoittele hetki kovalla lämmöllä.
Kun kaali ja porkkanat ovat mielestäsi sopivan kypsiä
– Rouhi päälle vielä vähän mustapippuria myllystä.
Koristele halutessasi tuoreilla yrteillä kuten
persiljalla tai korianterilla.
Tämän ja paljon muita helppoja ja herkullisia arkeen ja
juhlaan sopivaa reseptejä löydät lokakuun 2025 alussa ilmestyvästä
esikoiskirjastani:
Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Kirja on jo ennakkomyynnissä ja ennakkotilaajalle se
toimitetaan heti ensimmäisenä.
Kirjan esittely ja tilaus -> https://kirja.fi/products/tinskun-keittiossa-9789524160780
-Tinsku
![]() |
| Bang Bang potatoes |
Nämä perunat ovat ehkä parhaita mitä koskaan olen syönyt.
Rapeita ja sopivan mausteisia.
Teitpä sitten kanansiipiä - grillaat pihvejä, vartaita ….
Tai noh, oikeastaan mitä vaan.
Nämä perunat ja tämä kastike –
En oikeastaan tiedä miten kuvailisin, muuten kuin
täydellistä.
Säädä kastikkeen mausteisuutta omien ja syöjien mieltymysten
mukaan.
Ps. kun kokeilet tätä reseptiä kerran … Tulet tekemään tätä
uudestaan ja uudestaan …
Rapeat Bang Bang perunat
Tarvitset perunoihin:
1 kg ohutkuorisia perunoita
4 rkl öljyä
1 ½ rkl maissitärkkelystä
1 tl suolaa
2 tl sipulijauhetta
2 tl valkosipulijauhetta
2 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria rouhittuna
Bang Bang -kastikkeeseen:
1 dl majoneesia
1 dl kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia
3 rkl srirachaa
3 rkl makeaa chilikastiketta
1 rkl vaaleaa viinietikkaa
½ tl suolaa
Tee näin:
Viipaloi perunat noin 1 cm paksuisiksi siivuiksi ja
kuivaa siivut talouspapeilla.
Sekoita perunoiden joukkoon öljy.
Sekoita mausteseos maissitärkkelyksestä, suolasta,
sipuli- ja valkosipulijauheesta, paprikajauheesta, mustapippurista ja sekoita
hyvin perunoiden joukkoon.
Levitä perunat uunipellille leivinpaperin päälle (jaa
perunat tarvittaessa kahdelle pellille) ja paista 220*C noin 20 min tai niin kauan,
että perunat ovat saaneet paahteisen värin ja ovat pinnaltaan rapeita.
Kun perunat ovat uunissa – Valmista kastike
sekoittamalla kaikki kastikkeen aineset hyvin yhteen. Tarkista haluttu
tulisuus.
Nosta perunat tarjoiluastiaan ja valuta osa
kastikkeesta perunoiden päälle. Jätä osa kastikkeesta perunoiden ja muiden
ruokien kanssa tarjoiltavaksi.
Koristele perunat tuoreella persiljalla tai
sipulinvarsilla.
![]() |
| Bang Bang potatoes - Lautanen: shop.olpak.fi/ |
![]() |
| Unkarilainen nakkikeitto |
*mainos. Olpak.fi/ Tiedätkö sen tunteen, kun ulkona tuulee ja sade piiskaa ikkunaa, ja tekee mieli jotain lämmintä, täyttävää ja vähän mausteista? Sellaisina päivinä minä käännyn tämän reseptin puoleen.
Unkarilainen nakkikeitto on vähän kuin gulassin ja arkisen nakkikeiton rakkauslapsi
– helppo tehdä, mutta täynnä makua ja lämpöä.
Tämä keitto syntyi alun perin ystävän vinkistä ja jääkaapin jämistä.
Tästä tuli niin hyvää, että se jäi pysyvästi meidän perheemme suosikkiruokalistalle ja saa paikkansa myös syksyllä -25 julkaistavaan Tinskun Keittiössä -kirjassa.
Tässä
keitossa yhdistyvät savupaprika, tomaatti, pavut ja nakit – ja lopputulos on
jotain, mitä tekee mieli ottaa vielä toinenkin lautasellinen.
Ja katsokaa nyt tätä lautasta! Tämä on ehkä kaunein ja puhuttelevin lautanen mitä koskaan olen nähnyt.
Juuri täydellinen tälle keitolle! Lisää lautasesta reseptin alla.
Unkarilainen nakkikeitto
Ainekset, joilla hurmaat:
- n. 1
litra vettä
- 1 kg
perunoita
- 400 g nakkeja
- 1
prk tomaattimurskaa
- 1
prk kidneypapuja
- 2
sipulia + 3–4 valkosipulinkynttä
- 3
porkkanaa
- 1 suippopaprika
- (palsternakka
tai selleri tuo kivaa syvyyttä)
- 2
lihaliemikuutiota
- 2 tl
mustapippurirouhetta
- 1
rkl savupaprikajauhetta
- 1
rkl persiljaa
- ½ tl
chilijauhetta
- 1 prk crème fraîchea tai 2 dl kermaa
- nokare voita tai loraus öljyä paistamiseen
Näin syntyy sielua lämmittävä keitto:
- Aloita
pilkkomalla kaikki kasvikset ja nakit. Tässä vaiheessa keittiö
alkaa jo tuoksua kodilta.
- Paista
nakkeihin vähän väriä – se tuo makua.
- Kuullota
sipulit ja valkosipulit voissa tai öljyssä. Lisää mausteet ja anna niiden
herätä eloon pannulla.
- Lisää
porkkanat (ja palsternakka/selleri, jos käytät) ja pyörittele niitä
hetki mausteissa.
- Kaada
sekaan tomaattimurska, lihaliemikuutiot ja vettä sen verran, että
kasvikset peittyvät kunnolla.
- Keitä noin 5 min ja lisää sitten perunat ja vettä taas sen verran, että perunat peittyvä kunnolla.
- Kun perunat ovat kypsiä, lisää nakit, pavut, paprika ja crème fraîche tai kerma. Lisää tarvittaessa myös taas hieman vettä.
- Kiehauta, tarkista maku ja säädä tarvittaessa.
- Koristele keitto tuoreella persiljalla.
Vinkki:
Tämä keitto vain paranee seuraavana päivänä. Tee siis iso
satsi ja lämmitä uudelleen – maut syvenevät ja keitto lohduttaa vieläkin
enemmän.
Ja vinkin vinkki:
Korvaa nakit makkaralla tai jauhelihalla. Hyödynnä keittoon myös sulate- tai tuorejuuston jämät. Pilko joukkoon nuupahtaneet tomaatit.
Jos tortillaillasta jäi salsakastiketta, niin hyödynnä nekin tähän keittoon. Jäikö cheddarjuustodippiäkin? Sinne joukkoon vaan.
Tarina kattauksen takana
Ja jos sinäkin ihastuit kuvan lautaseen, niin kannattaa
käydä tsekkaamassa shop.olpak.fi/ -verkkokauppa.
Minulla on ilo ja kunnia tehdä yhteistyötä
keittokirjaprojektini tiimoilta juurikin heidän kanssaan.
Niin kauniita, puhuttelevia ja persoonallisia astioita.
Tämäkin lautassarja ja monta muuta ihanuutta saatavilla ihan
just sulle.
Vaikka Olpak toki myy toki tuotteitaan myös ravintoloille ja
yrityksille - tekevät he myös vähittäiskauppaa.
Ihan fyysisesti heidän astioitaan pääsee hypistelemään
Olpakin -showroomilla Helsingin Kalasatamassa.
Jokainen heidän astioistaan suorastaan huokuu ajatonta
muotoilua ja inspiraatioita.
Jos siis kaipaat kotiisi jotain, mikä tekee arjesta vähän
kauniimpaa – käy ihmeessä kurkkaamassa.
Suosittelen ottamaan myös heidän Instagram -tilinsä
seurantaan. Sieltä näet aina kaikki uutuustuotteet, mitä on tullut saataville.
Tässä vielä suora linkki --> https://www.instagram.com/olpak.fi/
Ihanaa ja kaunista kesää sateisesta säästä huolimatta
//tiina
![]() |
| Olpak kuplalasi |



















