Rouhean rapeat lohkoperunat uunissa valmistaen

sunnuntai 7. tammikuuta 2018


Lohkoperunat ovat sellainen kolmen H:oon lisuke. Hyviä, Halpoja ja Helppoja.

Ripeimmin ne tietysti valmistuvat pakastealtaan kautta koukaten, mutta eipä niiden itse tekemisessäkään kovin kauaa nokka tuhise.
Pakastepussien lohkikset on houkuttelevasti esivalmisteltu niin, että niihin tulee kiva rapsakka pinta. Rapsakan ja rouheisen pinnan saa silti ihan itse tehdenkin, kun perunat öljyää kevyesti ja leivittää ne mausteisella korppujauhoseoksella.

Ehdottomasti parhaimman makuiset ja kauneimman väriset perunat saa käyttämällä punaista palmuöljyä, mutta toki ihan mikä tahansa kasviöljy käy.

Rapeimman pinnan saa leivittämällä perunat japanilaisilla pankojauhoilla ja tietenkin tässäkin kohtaa totean, että ne tavan korppujauhotkin ajavat asian. Ei ehkä niin rouskuvan rapeasti, mutta lähes yhtä maukkaasti kylläkin. Perus korppujauhoja saa myös gluteenittomina, jos ruokailijoina on keliaakikkoja.

Murskatut maissihiutaleet olisivat myös kokeilemisen arvoinen idea. Ensi kerralla siis mennään niillä.



Rapeat lohkoperunat uunissa valmistaen


Tarvitset:
  • 1 kg perunoita
  • 4 rkl punaista palmuöljyä (tai muuta kasviöljyä)
  • 1 ½  dl pankojauhoja (tai tavallisia- tai gluteenittomia korppujauhoja)
  • 1 tl mustapippurirouhetta
  • 2 tl valkosipulijauhetta
  • 2 tl sipulijauhetta
  • 3 tl grillausmaustetta (huom. tarkista tarvittaessa gluteenittomuus)
  • 1 tl kuivattua timjamia tai rakuunaa
  • 1-2 tl suolaa

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Pese perunat ja leikkaa ne kuorineen lohkoiksi.
Kuivaa perunat huolellisesti talouspaperilla.
Kaada öljy perunoiden joukkoon ja sekoita niin, että jokaisessa perunalohkossa on varmasti öljyä pinnassa.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita se hyvin perunoiden joukkoon.
Kaada perunat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista heti. Jos omistat kiertoilmauunin niin levitä perunat mieluimmin kahdelle pellille niin, että perunat ovat hieman erillään toisistaan. Näin lopputuloksesta tulee kaikista rapein.
Paista uunin keskitasolla 200*C 30-40 min.

Vinkki: Jos tarjoilet perunat riistan tai lampaan lisukkeena, korvaa timjami kuivatulla ja murskatulla rosmariinilla.
Reseptin mausteita voi tietenkin vaihdella mieltymysten mukaan. Tässä nyt sellainen melko varmasti jokaisen suuhun sopiva. Lisätä voi esim. chiliä tai savupaprikaa. Näiden kanssa kuitenkin varovaisesti. Laitoin yhteen erään 2 tl savupaprikaa ja se jo vähän tuppasi puskea hallitsevasti makuna läpi.

Ai niin. Jos pankojauhot ovat vielä tuntematon käsite niin ne ovat tosiaan rapsakoita japanilaisia leivitysjauhoja, jotka on tehty kylläkin ihan vehnästä. Pankojauhoja löytyy yleensä ainakin isompien kauppojen hyllyistä aasialaisten maustesekoitusten ja kastikkeiden vierustoilta. Itse olen käyttänyt Yutaka- merkkistä. Muita ei ainakaan minun kauppareissulla ole vielä silmään sattunut.

Ps. Rapeat lohkoperunat muuten maistuvat ihan sellaisenaan lämpimänä leffaeväänä vaikkapa mietoon chili-jogurttikastikeeseen dippailtuna.





11 kommenttia

  1. Tosiaankin nopeaa ja herkullista! Nämä menee ehdottomasti kokeiluun. Mitä perunalajikketta muuten käytit näissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kuule joku ihan peruskiinteä ja pesty pussissa tällä kertaa. Jauhoisesta voisi itseassa tulla vielä parempi. Pitääpä testata.

      Poista
  2. Kuulostaa herkulliselta. Pankojauhojen määrä? 1 1/2 mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kiitokset huomiosta. Vaikka kuinka yrittää oikolukea niin sitä vaan tulee sokeaksi omalle teksilleen. 1 1/2 dl. Korjattu reseptiin.

      Poista
    2. Todellakin, kieroilmauuni ja keksitaso :) Kiitokset hauskasta ja herkulliselta vaikuttavasta reseptistä, joka menee kokeiluun!

      Poista
  3. Näyttääpääs hyvältä, pitää ehdottomasti ottaa kokeiluun. Kuinka monelle syöjälle tästä suunnilleen tulee jos tekee lisukkeeksi? Liotitko perunoita kylmässä vedessä ennen uuniin laittamista tärkkelyksen poistamiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reseptissä on 1 kilo perunaa niin kyllä tästä nyt 4:lle aikuiselle pitäisi ainakin lisukeperunat riittää. En liotellut perunoita. Ihan vaan talouspaperilla hyvin kuivasin.

      Poista
  4. Kiitos vinkistä, nämä menee testiin. En muuten tiennyt, että palmuöljystä tulee tuollainen punertava pinta, kannatti siis tulla sun reseptiä lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisesta nimenomaan. Kannattaa muutenkin käydä esim BonRedin sivuilta käydä ammentamassa lisää tietoa punaisesta palmuöljystä. Siinä valtaisa määrä terveyshyötyjä.... varsinkin näin oman ikäisilleni :) Ja tuotahan ei pidä sekoittaa milläänlailla pahamaiseen teollisuuden käyttämään öljyyn. Tuotteiden erot ja valmistustapa ovat kuin yöllä ja päivällä.

      Poista
  5. Lohkoperunoiden puitteissa törmäsin tänne, huomion kiinnitti tuo palmuöljy joka sai niskavillani kohoamaan monelta eri kannalta. Mutta sehän taitaakin olla ihan ok https://www.ruohonjuuri.fi/punainen-palmuoljy-amanpr-5425013640923

    VastaaPoista
  6. Meillä on keliaakikko perheessä ja meillä käytetään pankon korvikkeena nimenomaan Kelloggsin gluteenittomia maissihiutaleita huhmareessa murskattuina. Toimii myös mainiosti muuhun gluteenittomaan leivitykseen. On mielestäni parempaa kuin gluteenittomat korppujauhot.

    VastaaPoista