Ihana viljaton mustikkapiirakka vhh

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015



Maistuisiko mustikkapiirakka ?
Saaressa viikonloppuna katselin toiveikkaina mustikan varpuja. Aurinkoisissa ja suojaisissa paikoissa sai maistaa jo kesän ensimmäiset maistiaiset.

Tässä perheessä mustikkaa kuluu lähes rasian päivävauhtia, joten todellakin toivon, runsasta mustikkasatoa. Lupaavalta ainakin näyttää.

Parhaiten mustikan terveyshyödyt tietenkin saa syömällä mustikkaa ihan sellaisenaan tuoreeltaan tai pakastettuna, mutta kyllä mehevä mustikkapiirakka vaan myös on niin hyvää !



Tämä piirakkaohje on sarjasta ylihelppo kaikki aineet sekaisin malli ja minimoi tiskin määrä.
Ohje on muunnos varmasti eniten käyttämästäni marjapiirakka reseptistäni ennen viljatonta aikaa.
Tyylilleni uskollisena valmistamani piirakka on siis viljaton ja vähähiilihydraattinen, mutta laitan myös samaan julkaisuun reseptini mistä tämän olen viljattomaksi muunnellut. Jokaiselle siis jotakin :)

Jos ihmettelette miksi viljallisessa reseptissä on enemmän voita, niin syy on siinä, että mantelijauho itsessään on rasvaisempaa ja viljaton taikina ei "ime" niin paljon rasvaa itseensä kuin normi jauhoista tehty.

Mustikkapiirakka pyöreään piiras- tai irtopohjavuokaan:

Pohja:

  • 125 g sulatettua voita
  • 1,5 dl karppisokeria eli erytritolia YesDeli 
  • 2 dl mantelijauhoja
  • 1 dl pofiber perunakuitua ( Sempper )
  • 1 kananmuna
  • 0,75 dl maitoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • hieman vaniljaa jauheena, nesteenä tai sokerina


Piirakan päälle:

  • n. 4 dl mustikoita
  • 200g kermaviiliä
  • 0,5 dl tai maun mukaan karppisokeria eli erytritolia YesDeli 
  • 1 kanamuna
  • 1 rkl sitruunamehua
  • vaniljaa mausteeksi

Huom ! Maidottomaksi reseptin saa muuneltua käyttämällä kasvipohjaista "maitoa" ja vaihtamalla kermaviilin esim. soijajogurttiin.

Sekoita kaikki pohjan aineet sekaisin keskenään. Kaada taikina piirakkavuokaan.
Esipaista pohjaa noin 10 min. 200 *C uunissa.

Levitä mustikat esipaistuneen pohjan päälle.
Sekoita muut täytteen ainekset keskenään ja kaada mustikoiden päälle. Tiskin minimoimiseksi sekoitan täyteen aina samassa kulhossa missä sekoitin pohjankin. Yhden tiskattavan kulhon taktiikalla :)

Paista uunin alatasolla 180 -200* C noin 25 min tai niin kauan kun täyte on hyytynyt. Täyte saa olla vähän "tutisevaa"se jähmettyy vielä jäähtyessään.

Varo käräyttämästä piirakkaa kuten minun kuvissa olevalle hieman kävi. Mantelijauho ottaa väriä melko helposti :) Maku oli kuitenkin loistava ja sehän on pääasia.



Normaali viljallinen versio:

Pohja

  • 200 g sulattetua voita
  • 1,5 dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 muna
  • 0,75 dl maitoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vanilliinisokeria


Piirakan päälle:
  • n. 4 dl mustikoita
  • 200g kermaviiliä
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 kanamuna
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 tl vaniljasokeria
Normaaliversiota ei tarvitse esipaistaa.
Paista 200* C 30 min. Muuten valmistus kuten viljattomassakin yllä.





6 kommenttia

  1. Testattu on ja hyväksi havaittu! :) En vaan huomannut lukea ohjetta ihan täysin loppuun saakka ja mullakin vähän reunat pääsi tummumaan, mutta eipä tuo makua haitannut, päinvastoin! :) Kiitos reseptistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Mantelijauholeivonnaiset ottavat väriä melkoisen hanakasti :)

      Poista
  2. Hei! Kysyisin pystyisikö maidon korvamaan kuohukermalla?

    VastaaPoista
  3. Hei! Kun esipaistat vhh-pohjaa, niin pitääkö pohjan hyytyä täysin esipaiston aikana? Tein mantelijahoista pohjan ja esipaiston reilu 10 min ja pohja oli vielä keskeltä "hyllyvä". Laitoin silti mustikat + päällisen, mutta pohja ei kunnolla paistunut loppuaikanakaan. Jääkaappikylmänä tämäkin menee, mutta jotain meni nyt pieleen.

    VastaaPoista
  4. Mulle kävi samoin,ei kypsynyt noilla asteilla ja ajoilla. Muuten olisi voinut olla hyvääkin.

    VastaaPoista