Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoat. Näytä kaikki tekstit

Mehevä vaniljainen omenapiirakka

keskiviikko 13. marraskuuta 2024

 

Mehevä vaniljainen omenapiirakka

Vietimme taannoin ”Nasun” kanssa äiti-tytäraikaa ja päätimme leipoa pellillisen omenapiirakkaa. Ensimmäistä kertaa kokeilin yhdistää vaniljakastikkeen suoraan piirakkaan ja kokeilu oli varsin onnistunut.

Tätä tehdään taatusti toistekin.

 

Mehevä vaniljainen omenapiirakka

(pellillinen)

Päällinen:

n. 8 isoa omenaa
2 pussia Vanhan ajan Vaniljakastiketta (käytin Blå Band)
4 dl maitoa
kanelia

Pohja:

4 kananmunaa
3 dl sokeria
200 g voita sulatettuna
2 dl maitoa
n. 7 ½ dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

2 tl kardemummaa
ripaus suolaa


 Tee näin

Vispaa maito ja kastikejauhe hyvin. Nosta jääkaappiin odottamaan.
Vatkaa pohjan kanamunat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan vuorotelen voin ja maidon kanssa.
(Kuori) ja viipaloi omenat.
Levitä taikina uunipellille ja sen päälle varovasti vaniljakastike.
Painele omenaviipaleet pystyyn vaniljakastikkeen päälle.
Ripottele pinnalle vielä kanelia.
Paista 200*C n. 30 min.

Vinkki

Voit varioida piirakkaa jollain toisellakin hyväksi havaitsemallasi pohjalla, kunhan se on kuitenkin sen verran paksu, että saat vaniljakastikkeen levitettyä taikinan päälle.

Aiotko kokeilla? ❤️


Tässä vielä ohjevideo. Ohjevideon löydät myös Youtube -kanavaltani @tinskunkeittiossa



Pullavanukas - Helppo hävikkiherkku

maanantai 3. toukokuuta 2021

 


Köyhien ritareiden ohella myös pullavanukas on mitä parhainta hävikkiruokaa. Pullavanukkaassa kuivahtaneetkin pullansiivut tai vaikkapa korvapuustit saavat vielä ihan uuden elämän.

Voit käyttää pullan sijasta myös vaaleaa leipää tai vaikkapa vapusta jääneet kuivahtaneet munkit.

 

Pullavanukas


Tarvitset:

  • Noin 500 g pullaa tai vaaleaa leipää
  • marjoja tai hedelmiä (kuten omena tai päärynä)
  • hilloa tai sosetta
  • tarvittaessa maun mukaan sokeria (varsinkin jos käytät leipää)
  • 3 dl maitoa
  • 2 dl kermaa
  • 2 kananmunaa
  • 2 tl vaniljasokeria

Lisäksi:

  • marjoja ja tomusokeria koristeluun

Tee näin:

Siivuta pulla tai leipä ja painele noin puolet siivuista uunivuoan pohjalle.

Levitä päälle hilloa ja marjoja (sosetta, hedelmiä) Lisää myös tarvittaessa sokeria

Painele päälle kansi pulla/leipäsiivuista ja levitä vielä hieman hilloa ja marjoja. Lisää vielä muutama pulla/leipäkuutio koristeeksi.

Sekoita maito, kerma, munat ja vaniljasokeri hyvin ja kaada uunivuokaan. (Jos kaikki neste ei mahdu kerralla, niin odota hetki, että neste imeytyy ja voita kaataa sitä vielä pikkuhiljaa lisää)

Ripottele tarvittaessa vielä hieman sokeria päälle.

Paista 200*C noin 35 min.

Koristele marjoilla ja tomusokerilla.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa


 Katso TeeNäin video YouTube -kanavaltani



Aurinkoista toukokuun alkua toivotellen:

Tiina

 


Ps. Seuraa Tinskun keittiötä myös:

 

FB:ssä  https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

 

Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/

 

YouTubessa: Tinskunkeittiö

 

TikTokissa: @tinskuskitchen 

 

 

 

 

Täydellinen pannukakku – Kylmän uunin tekniikalla

tiistai 6. huhtikuuta 2021

 

Tässä aivan loistavan ja hyvin kohoavan pannarin ohje - onnisuu takuulla.


Ei turvottamista - Ei rasvaa taikinaan ja kylmän uunin taktiikalla


Tätä pannaritaikinaa ei turvoteta ja kaikki rasva kaadetaan pellille, jotta sitä jää vähän pohjaan ja pyörähtää sopivasti pannarin päälle antaen hieman rapean ja todella maistuvan lopputuloksen. Tämä pannari laitetaan myöskin kylmään uuniin ja säädetään lämpö vasta sitten. Pannarilla on aikaa nousta kauniisti ja kypsyä tasaisesti.

Ihan takuulla paras lopputulos! 


Täydellinen pannukakku – Kylmän uunin tekniikalla


 Tarvitset:

  • 1 l maitoa
  • 5-6 kpl kananmunia
  • 5 dl vehnäjauhoja tai muunto-ohjeen mukaan gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (jos käytät gluteenitonta jauhoseosta niin kannattaa valita mahdollisimman hienoksi jauhettu lähes ”puuterimainen jauho”)
  • 2 rkl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria tai hieman aitoa vaniljaa
  •  1 tl suolaa
  • n. 75 -100 g voita sulatettuna

Tee näin:

Vatkaa kevyesti kaikki muut aineet keskenään paitsi voi sulatettu voi.

Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja kaada voi pellille.

Kaada pannukakkutaikina pellille.

Laita kylmään uuniin ja säädä sitten lämpötilaksi 220 *C. Paista noin 30 -35 min. tai kunnes pannari on saanut kauniin tummahkon ruskean värin.

Tarjoile hillon ja kermavaahdon kera.




Katso TeeNäin -video YouTube-kanavaltani 


Ps. Seuraa Tinskun keittiötä myös:

FB:ssä  https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/

YouTubessa Tinskunkeittiö

TikTokissa: @tinskuskitchen

  

//tiina


Kahden raaka-aineen jäätelö – Ilman jäätelökonetta

lauantai 27. maaliskuuta 2021


Noniin! Tässä tulee helpoista helpoin ja tosi maistuva kahden raaka-aineen jäätelöpohja, mistä voi lähteä maustamaan sitten ihan mitä haluaa ja oman mielen mukaan.

Sokerina pohjalla – Et tarvitse edes jäätelökonetta.


Jep, omistan jäätelökoneen

Jäätelökonekin on tosiaan tullut hankittua ja jokusen kerran sitä käyttänytkin, mutta tuolla se nyt lojuu kaapin perukoilla.

Olen aina ennen tehnyt jäätelön jotenkin hankakasti – Suurustanut massaa keltuaisilla, keittänyt jäähdyttänyt jne. Ihan älyttömästi turhaakin turhempia työvaiheita, koska kaiken voi tehdä taas oikomalla mutkat ja mennä sieltä mistä aita on matalin – Tietenkin lopputuloksen kärsimättä.

 

Kaiken takana on TikTok

Törmäsin aivan ihanaan ja todellakin makeavoittoiseen TikTok-tiliin @sonjamelina0

Sonja Melinan TikTokista löytyy vaikka mitä ihanampia jäätelöohjeita. Niitä katsellessani minäkin vihdoin tajusin, että jäätelöön ei oikeasti tarvitse kuin 2 raaka-ainetta:

Kerma ja kondensoitu maito.

Siitä sitten voi lähteä maustamaan miten itse kukin haluaa. Ihan on vaan mielikuvitus rajana ja lopputulos on ihan kuin kaupan kalleimmat purkkijäätelöt.

 

Kahden raaka-aineen jäätelö – Ilman jäätelökonetta

Tarvitset:

  • 4 dl kermaa
  • purkillinen kondensoitua maitoa (tavallinen tai karamellisoitu)

Tee näin:

Vatkaa kerma vaahdoksi.

Lisää kondensoitu maito ja vatkaa vielä hetki.

Mausta mieleiseksi.

Laita jäätelömassa pakastimen kestävään rasiaan (vetoisuus noin 2 l) ja jäädytä ainakin 4 h.


 Katso TeeNäin -video YouTube-kanavaltani


Ps. Seuraa Tinskun keittiötä myös:

FB:ssä  https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/

YouTubessa Tinskunkeittiö

TikTokissa: @tinskuskitchen

  

//tiina



Mämmin valmistus - Tinskun tapaan

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

 


Voihan mämmi! Kaikkea tämä korona-aika teettää. En ole aikaisemmin ollut kummoinen juhlapyhäihminen, mutta kas kummaa – Viimeisen vuoden olen repinyt jokaisesta pienestäkin juhlimisen aiheesta täyden ilon irti…ihan kotona…koska korona.

 

Mämmi jakaa mielipiteet

Mämmiä inhotaan, mämmiä rakastetaan. Sitten on väliinputoajat, jotka eivät oikein tiedä mitä koko mämmistä pitäisi ajatella. Ei suosikki – Ei inhokki, mutta yksi pieni annos kerran vuodessa riittää kiitos. (itse olen kuulunut tähän kategoriaan)

Viimeisenä, mutta ei vähäisinpänä ovat ryhmä, jotka eivät koskaan ole mämmiä maistaneet, mutta vihaavat sitä ihan periaatteesta, koska se näyttää … No kaikki tietävät miltä se näyttää ja kaiken lisäksi se kuulostaakin niin oudolta. (tiedän myös ihmisiä tästä ryhmästä)

 

Ja taas menin sorkkimaan…

Jep, kyllä. Käytin pohjana Marttojen ohjetta (kuinkas muuten), mutta halusin mämmiini vähä uusia tuulia, joten lisäsin siihen vaniljauutetta. Jälkeenpäin ajatellen myös sitruunan- tai limen raastettu kuori toimisi maustamisessa hienosti. Mikä jottei myös jos kaapissasi lojuu kuivattuja marjajauheita kuten puolukkaa, mustikkaa tai karpaloa, niin sanoisin, että sekaan vaan!

Lisäksi halusin kypsentää mämmini pitkään ja hartaasti, joten laskin reilusti lämpötilaa Marttojen ohjeeseen nähden ja vastaavasti pidensin huomattavasti kypsennysaikaa.

Lopputuloksesta tuli erittäin pehmeän makuinen ja herkullinen perinteinen mämmi – Pienellä Tinskumaisella twistillä.

 

Mämmin valmistus - Tinskun tapaan

1. vaihe

  • 1½ l vettä
  • 250 g mämmi- ja leipämaltaita (hienoksi jauhettu) = n. 4 dl
  • 400-500 g ruisjauhoja = n. 7 dl

2. vaihe

  • 2 l vettä
  • 250 g mämmi- ja leipämaltaita (hienoksi jauhettu) = n. 4 dl
  • 400-500 g ruisjauhoja = n. 7 dl

3. vaihe

  • n. 2 dl siirappia
  • 2 rkl jauhettua pomeranssinkuorta
  • 3 tl vaniljauutetta tai 1 ½  rkl vaniljasokeria
  • (sitruunan- tai limen raastettua kuorta)
  • (pakastekuivattua puolukka-, mustikka- tai karpalojauhetta)
  • 1 tl suolaa

Mämmin päälle ennen paistoa:

  • siirappivettä (1 dl vettä/1/2 dl siirappia)

1. vaihe -Tee näin

Kuumenna vesi poreilevaksi. = n. 60 *C.  Huom. kannattaa heti valita noin 6 litran vetoinen, paksupohjainen kattila jos mahdollista

Sekoita veteen maltaat ja ruisjauhot.

Ripottele pinnalle hieman ruisjauhoja.

Peitä kattila kannella ja anna imeltyä 2 ½ tuntia, lämpimässä paikassa, esimerkiksi uunissa 50°C lämmössä.


2. vaihe – Tee Näin

Kuumenna vesi poreilevaksi (taas noin 60*C) toisessa kattilassa ja lisää mämmiseoksen joukkoon.

Sekoita joukkoon maltaat ja jauhot.

Ripottele taas pinnalle hieman ruisjauhoja.

Peitä kattila kannella ja anna imeltyä taas toiset 2 ½ tuntia, lämpimässä paikassa, esimerkiksi uunissa 50°C lämmössä.


3. vaihe – Maustaminen ja keittäminen

Lisää mausteet hyvin sekoittaen.

Keitä seosta 10 minuuttia koko ajan sekoittaen.  Varo, ettei mämmiseos pala pohjaan.

Jäähdytä seos haaleaksi tai vaikka yön yli ihan kylmäksi.

Jaa leivinpaperilla vuorattuihin uuni- tai foliovuokiin. Huom. Jätä noin 1/3 osaa vuoan yläreunasta mahdollista kuohumisvaraa, mutta täytä vuokaan mämmiä korkeintaan 5 cm paksuudelta, jotta mämmistä haihtuu kosteutta ja se kypsyy tasaisesti.

Lisää mämmin päälle vuokiin 2 rkl siirappivettä kuorettumisen estämiseksi.

Paista uunissa 120°C lämmössä noin 5 tuntia.


Lopuksi 

Mämmi on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.

Mämmi säilyy jääkaapissa hyvänä reilun viikon. Mämmiä voi ja kannattaa pakastaa.

Tarjoa mämmi kylmänä kerman, maidon tai vaniljakastikkeen ja sokerin kanssa.


Katso lyhyt TeeNäin-Video YouTube -kanavaltani 


Katso myös muita mämmiaiheisia postauksia:

Dioriinan Mämmijäätelö

*Kuva: Dioriina -blogi

Kulinaarin Mämmiviinerit

*Kuva: Kulinaari -blogi

Kulinaarin Mehevä suklainen mämmikakku

Kuva: Kulinaari -blogi

 

Ps. Seuraa Tinskun keittiötä myös:

FB:ssä  https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/

YouTubessa Tinskunkeittiö

TikTokissa: @tinskuskitchen

  

Ihanaa pääsiäisen odotusta

 

//tiina

Paistettua Fetaa – Ihana jälkiruoka

perjantai 12. maaliskuuta 2021

 

Saganaki eli paistettu juusto on kreikkalainen alkupala. 

Juusto leivitetään ja paistetaan pannulla pinnaltaan rapeaksi ja kullanruskeaksi. Rapea pinta kätkee sisälleen ihanan pehmeän ja lämpimän juuston, joka tyypillisesti tarjoillaan sitruunalohkojen, leivän ja salaatin kera.

 

Suolaisen ja makean uskomaton liitto

Suolainen ja makea yhdessä toimii aina. Saganaki siis taipuukin mainiosti myös jälkiruoaksi.

Jos kaapissa ei ole juuri fetaa niin kokeile vastaavaa, vaikka perus Edamista tai muusta suht miedosta ja kiinteästä juustosta.

Tässäpä siis älyttömän helppo ja mutkattoman mahtava jälkiruokavinkki.

Niin ja erityisen hyvää mustaherukkahillon kanssa!

 

Makea Saganaki

Tarvitset:

  • Fetaa tai muuta mietoa ja kiinteää juustoa
  • kananmunaa
  • vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
  • panko- tai korppujauhoja (tai gluteenittomia korppujauhoja)
  • hieman öljyä paistamiseen

Tarjoiluun:

  • Esim. hilloa, marjoja, tomusokeria, siirappia tai hunajaa

Tee näin:

Kuivaa juusto ja leikkaa mieleisiäsi noin 2 cm. paksuisia tankoja tai paloja.

Riko kananmunan rakenne rikki.

Pyörittele juustopalat ensin vehnäjauhoissa, sitten kanamunassa ja lopuksi panko- tai korppujauhoissa.

Paista pannulla suht miedolla lämmöllä tilkassa öljyä pinnoiltaan kullan ruskeaksi.

Tarjoile heti.

Vinkki: Kokeile myös valuttaa kypsän juuston päälle hieman sitruunaa ja tarjoile hunajan ja tuoreen timjamin kanssa.

Maistuisko sulle? 

Ps. Seuraa Tinskun keittiötä myös:

FB:ssä  https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/

YouTubessa Tinskunkeittiö

TikTokissa: @tinskuskitchen

Maailman helpoin omenapiirakka /paistos

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

 

Tässä takuulla maailman helpoin herkullisen omenapiirakan/paistoksen ohje.

 

Ei vaivaamista ei vispaamista – onnistuu helposti myös gluteenittomana ja/tai vegaanisena

Tämän omenapiirakan idea on laittaa aineet kerroksittain. Mitään ei siis vispata, vatkata eikä nostateta.

Vehnäjauhot voi korvata gluteenittomilla ja voin margariinilla.

Voin/margariinin sulaessa jauhojen läpi -tulee pinnasta ihan  lohkeavan rapea.

Yksinkertaisempaa ja nerokkaampaa reseptiä ei vaan voi olla….

 

Maailman helpoin omenapiirakka/paistos

Tarvitset:

  • muutama omena
  • kanelia
  • kardemummaa
  • sokeria
  • mantelilastua tai pähkinärouhetta (ei pakollinen)
  • vehnäjauhoja (gluteeniton käy myös mainiosti)
  • voita (vegaaniseen versioon maidotonta margariinia)
  • siirappia

Tee näin:

Lohko omenat neljään osaan, poista siemenkodat ja pilko palasiksi. (katso tee näin video postauksen lopusta)

Laita omenapalat uunin kestävään vuokaan. Ripottele päälle kanelia, kardemummaa ja maun mukaan sokeria.

Levitä päälle vehnäjauhoja (gluteeniton vaalea jauho käy myös hyvin) suht reilusti, niin että pinta peittyy kunnolla.

Ripottele päälle mantelilastuja tai pähkinärouhetta.

Veistele juustohöylällä voista ohuita siivuja ja peitä niillä kauttaaltaan koko vuoka (teet siis piirakalle/paistokselle ”kannen”

Valuta päälle vielä siirappia.

Paista uunissa 220* C noin 20 -30 min tai niin kauan, että pinta on kauniin ruskea ja lohkeavan rapea.

Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.


 Katso Tee Näin Video YouTubesta 



Ps. Seuraa Tinskunkeittiötä myös:

FB:ssä  https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/

YouTubessa Tinskunkeittiö

TikTokissa: @tinskuskitchen

 

 //Tiina

Ne vähän paremmat ”köyhät” ritarit - Talven täsmäjälkkäri

lauantai 13. helmikuuta 2021

Köyhät ritarit, rikkaat ritarit - mitä niitä nyt sitten on?

No mennään varmaan jotain tuosta puolivälistä, eli ne vähän paremmat köyhät ritarit….

Back to 70's – 80’s  - Hävikistä herkuksi

Olen elänyt ajan kun ruisleivän lisäksi oli suurin piirtein ainoastaan ranskanleipää… ja kas, jos ranskanleipä jollain ilveellä olisi saattanut mennä kuivaksi… jopa homeeseen… (ihan todella harvoin tuohon aikaan olisi tälläistä saattanut käydä) niin parempi oli kipittää kauppaan - Ostaa purkki kermaa ja hilloa (toki lähes kaikki tekivät hillonsa tuolloin itse) ja tehdä lopuista siivuista köyhiä ritareita, jotta varmasti tuli joka murunen ranskanleivästä käytettyä. 

Noh, ehkä tämä oli vähän liioiteltua, mutta tosiaankaan …   ei paljoa.

Ps. En hiihtänyt kouluun. Yleensä kävelin. Joskus menin jopa bussilla ;)

 Rikkaita vai köyhiä?

Perinteisesti (silloin joskus) Köyhät ritarit tehtiin leivästä… kostutettiin ujosti maitoon, jopa maito - kananmunaseokseen, paistettiin ja tarjoiltiin sokerin tai/ja hillon kanssa.

Rikkaat ritarit taas tehtiin pullapitkon siivuista tai jopa kanelipullasta… kastettiin kerman, maidon ja kananmunan seoksessa. Tarjoiltiin hillon ja jopa kermavaahdon kanssa!

Mun ritareissa oli kuivaa ranskanleipää, maitoa, kermaa, kananmunaa, hilloa ja jopa sen kermavaahdon lisäksi siirappia ja marjoja. Ehkäpä tämä oli joku hybridimalli.

Talven täsmäjälkkäri

Niin tai näin, mutta erityisen hyviltä köyhät- tai rikkaat ritarit maistuvat juurikin talvella.

Tässähän olisi varsinainen täsmäisku laskiaiseen. 


Ne vähän paremmat ”köyhät” ritarit

Tarvitset:

  • vaaleaa leipää (ranskanleipää tai pullaa siivuina)
  • 2 dl maitoa
  • 1 dl kermaa
  • 2 kananmunaa
  • ½ dl sokeria
  •  2 tl kanelia
  • (1 tl kardemummaa)
  • ( 1 tl vaniljasokeria)

Tarjoiluun:

  • hilloa
  • kermavaahtoa
  • marjoja

Tee näin:

Siivuta leipä/pulla

Sekoita maito, kerma, munat, sokerit, kaneli, kardemumma ja kastele leipä/pullasiivut hyvin molemmin puolin seoksessa. Anna levätä hetki.

Voitele vohvelirauta ja paista noin 3 min. tai paistin pannulla noin 2 min per puoli.

Tarjoile:

Hillon/sokerin kermavaahdon ja/tai marjojen kera


Katso Tee Näin Video:



Ps. Seuraa Tinskunkeittiötä myös:

FB:ssä  https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/

TikTokissa: @tinskuskitchen

Tinskunkeittiöllä on kanava myös YouTubessa <3



Ihanaa viikonloppua!


Kaakao- ja vaahtokarkkiyllätys suklaamunassa

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

 


Tässä ihan mahtavan hauska idea pieneksi joulutervehdykseksi. Suklaamunan sisälle kätketään kaakaota ja vaahtokarkkeja. Kun suklaamunan laittaa kuumaan maitoon niin siitä tulee herkullinen kaakao. Sokerina pohjalla…vaahtokarkit nousevat kaakaon pintaan.

Ihana syötävä vietävä

Idean näihin täytettyihin suklaamuniin sain TikTokista ja innostuin ajatuksesta niin, että pakkohan näitä oli itsekin kokeilla. Suklaamunina käytin kaikille tuttua Kinderiä ja kokeilin myös Lidlin vastaavaa, missä toinen suklaamunan puolisko on maitosuklaata ja toinen valkoista. Jälkimmäiset toimivat mielestäni paremmin. Kuorenpuoliskojen yhteenliittäminen meni huomattavasti helpommin kuin Kinderissä.

Kaakao- ja vaahtokarkkiyllätys suklaamunassa

Tarvitset:

  • suklaamunia
  • kaakaojauhetta (ei tumma)
  • pieniä vaahtokarkkeja

Tee näin:

Halkaise suklaamuna varovasti saumoistaan kahdeksi puoliskoksi.

Täytä toinen puoli kaakaojauheella (n. 2-3 tl) ja laita päälle vielä muutama pieni vaahtokarkki.

Käytä toisen puoliskon reunoja kuumalla pannulla niin, että suklaa hieman sulaa. Liitä sitten puoliskot nopeasti kiinni toisiinsa ja paina niitä hetki yhteen kevyesti.

Vinkki:

Pakkaa pieneen sellofaanipussiin yksi kaakaoyllätys-suklaamuna, pipari, hieman karkkia ja piparminttu karkkikeppi, Koristele pussi kauniisti ja kirjaa myös käyttöohjeet mukaan. Anna joulutervehdyksinä ystäville.

Huom. Jos teet näitä yhdessä lapsien kanssa, niin huomioi, että aikuinen sulattaa suklaamunan puolikkaan reunat pannulla. koska tässä on tosiaan pieni palovammavaara ainakin hieman hätäisellä ja innokkaala kokilla <3

Katso vielä tee-se-näin -video Youtube -kanavaltani klikkaamalla TÄSTÄ

 

Ihanaa joulunodotusta toivotellen:

 

//tiina




Pipariposset - Joulun jälkiruoka on tässä!

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

 

Posset – nuo brittien lahja maailmalle taipuu hienosti myös jouluun. Mausta posset piparkakkumausteella ja käytä fariinisokeria niin jouluinen jälkiruoka on siinä.

Posset – Anatomia

Posset valmistat suht pienillä raaka-aineilla. Perus posseen tarvitset kermaa, sokeria ja jotain hyvin hapanta ja sokeroimatonta – Kuten sitruuna/limemehua tai tyrnimehua.

Perusohje onkin sitten oikeastaan siinä. Lopputulos on samettisen pehmeä ja kermainen jälkiruoka, mitä voit maustaa sesongin mukaan

Pipariposset 6.lle

Tarvitset:

  • 4 dl kermaa
  • 1 dl sokeria
  • ½ dl fariinisokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 tl piparkakkumaustetta
  • 1 dl sitruuna- tai limemehua

Koristeeksi:

  • Lime- tai sitruunankuoriraastetta, fariinisokeria, jouluisia koristeita, marjoja

Tee näin:

Laita kattilaan kerma, sokerit ja piparkakkumauste. Sekoita hyvin ja anna kiehua hiljalleen 5 min.

Nosta kattila liedeltä ja lisää joukkoon sitruuna- tai limemehu

Jaa seos annosastioihin ja hyydytä jääkapissa ainakin 4 h.

Koristele posset fariinisokerilla, limen- tai sitruunan kuoriraasteella ja muilla jouluisilla koristeilla.


Rauhaisaa joulun odotusta toivotellen:

 

//tiina

 

Koristeet: Dr Otker Sugar Degoration. * saatu tuotenäytteenä

Ps. seuraa myös:

FB:ssä  https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/

TikTokissa: @tinskuskitchen

Kardemummalla maustettu kaneli-omena-kaurapaistos

tiistai 3. marraskuuta 2020


Omena-kaurapaistos toimii aina vuodenajasta riippumatta. 

Tuunasin omani kanelilla, kardemummalla ja vaniljasokerilla. Lisää makua ja vuodenaikojen vaihtelua saat käyttämällä omenoiden lisäksi hieman puolukoita, rusinoita tai kuivattuja hedelmiä/marjoja. 

Voit maustaa paistoksen myös vaikkapa piparkakkumausteella.


Kardemummalla maustettu kaneli-omena-kaurapaistos

6-8 annosta

Tarvitset:

  • 5 -6 kpl reilun kokoista omenaa
  • 1 rkl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl sokeria

Tarvitset lisäksi:

  • 4 dl kaurahiutaleita (ei mielellään pikahiutaleita) Jos haluat paistokset gluteenittoman, niin käytä gluteenittomia kaurahiutaleita.
  • 150 g voita (vegaanisen paistoksen saat korvaamalla voin kasvimargariinilla)
  • n. 1 dl sokeria

Tee näin:

Pese omenat hyvin, puolita, ota siemenet pois ja viipaloi.

Levitä omenaviipaleet leivinpaperilla päällystetylle pellille tai isoon uunivuokaan.

Sekoita kaneli, kardemumma, vaniljasokeri ja 2 rkl sokeria sekaisin ja ripottele omenoiden päälle.

Sekoita kaurahiutaleet ja 1 dl sokeria keskenään. Sulata voi ja sekoita kaurahiutaleiden joukkoon.

Levitä kaurahiutaleseos omenoiden päälle.

Paista 200 *C uunissa keskitasolla noin 20 min tai niin kauan, että pinta saa kauniin värin ja omenat ovat haarukalla pistettäessä pehmeitä.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

Vinkki: Korvaa osa tai kaikki sokeri tummalla ruokosokerilla tai fariinisokerilla.

Vinkki 2: Ripottele omenalohkojen päälle hieman puolukoita, rusinoita tai kuivattuja hedelmiä/marjoja pieninä paloina. Jouluisan paistoksen saat käyttämällä omenoiden maustamiseen 1 tl kanelia ja 2 tl piparkakkumaustetta.






Raparperi-vadelmakiisseli ja vaniljakastiketta

tiistai 26. toukokuuta 2020



Tänä vuonna ainakin meillä on erityisen hyvä raparperivuosi. Varret eivät ole mitään laihoja luiruja vaan jo heti maasta ponnistettuaan ne olivat paksuja ja mehukkaita.

Olenkin käynyt tarkkaan katkomassa kaikki alkavat kukkavarret pois voimaa viemästä ja ihan näillä näppäimillä ajattelin katkoa jo kaikki raparperi ja pilkkoa ne pakkaseen talven varalle.

Katsotaan alkaako raparperi kasvaa vielä uudestaan yhtä innokkaasti tälle vuodelle.

Kaikkea hyvää raparperista


Meillä on jo tehty kakkua, piirakkaa, kiisseliä ja vaikka mitä.
Yleensä olen käyttänyt raparperin kaverina mansikkaa, mutta sitä ei enää ollut pakkasessa, joten tällä kertaa raparperin kaveriksi kiisselin muodossa pääsi vadelma ja makupariksi vielä vaniljakastike. Toimii.
Syksymmällä kun mustaherukat kypsyvät, kaivelen sitten kevään raparperisatoa pakkasesta ja kokeilen miten nämä sopisi yhteen - Uskon että sopii.
Postauksen lopusta löydät vielä linkkejä muihin maukkaisiin raparperiherkkuihin.

Raparperi-vadelmakiisseli


Tarvitset:
  • n. 4 paksua raparperin vartta pilkottuna (n. 6-8 dl)
  • n. 200 g vadelmia (käytin pakaste)
  • 6 dl vettä
  • 1 dl sokeria (tai maun mukaan)
  • 2 rkl perunajauhoja + n. ½ dl vettä

Tarjoiluun:
vaniljakastiketta (oikaisin ja tein suoraan pussista)
Tee näin:
Kuori ja pilko raparperit.
Lisää kattilaan vesi, raparperit ja sokeri. Keitä niin kauan, että raparperi pehmenevät ja rakenne hajoaa.
Sekoita perunajauhot veden joukkoon ja kaada ohuena nauhana kiisseliin koko ajan sekoittaen. Kun kiisseli alkaa hieman kuplia, nosta se pois keittolevyltä ja lisää vadelmat joukkoon.
Jäähdytä. Voit halutessasi ripotella hieman sokeria kiisselin päälle.
Tarjoile vaniljakastikkeen kera.



Kurkkaa myös nämä ihanat raparperilinkit:

Kuva alla.


Kuva alla.
Kuva: Kimmo Ollilla - Kulinaari -blogi
Kuva alla.
Kuva: Kimmo Ollilla - Kulinaali -blogi

 Satoisaa raparperikevättä toivotellen:


//tiina