Kahden raaka-aineen jäätelö – Ilman jäätelökonetta

lauantai 27. maaliskuuta 2021


Noniin! Tässä tulee helpoista helpoin ja tosi maistuva kahden raaka-aineen jäätelöpohja, mistä voi lähteä maustamaan sitten ihan mitä haluaa ja oman mielen mukaan.

Sokerina pohjalla – Et tarvitse edes jäätelökonetta.


Jep, omistan jäätelökoneen

Jäätelökonekin on tosiaan tullut hankittua ja jokusen kerran sitä käyttänytkin, mutta tuolla se nyt lojuu kaapin perukoilla.

Olen aina ennen tehnyt jäätelön jotenkin hankakasti – Suurustanut massaa keltuaisilla, keittänyt jäähdyttänyt jne. Ihan älyttömästi turhaakin turhempia työvaiheita, koska kaiken voi tehdä taas oikomalla mutkat ja mennä sieltä mistä aita on matalin – Tietenkin lopputuloksen kärsimättä.

 

Kaiken takana on TikTok

Törmäsin aivan ihanaan ja todellakin makeavoittoiseen TikTok-tiliin @sonjamelina0

Sonja Melinan TikTokista löytyy vaikka mitä ihanampia jäätelöohjeita. Niitä katsellessani minäkin vihdoin tajusin, että jäätelöön ei oikeasti tarvitse kuin 2 raaka-ainetta:

Kerma ja kondensoitu maito.

Siitä sitten voi lähteä maustamaan miten itse kukin haluaa. Ihan on vaan mielikuvitus rajana ja lopputulos on ihan kuin kaupan kalleimmat purkkijäätelöt.

 

Kahden raaka-aineen jäätelö – Ilman jäätelökonetta

Tarvitset:

  • 4 dl kermaa
  • purkillinen kondensoitua maitoa (tavallinen tai karamellisoitu)

Tee näin:

Vatkaa kerma vaahdoksi.

Lisää kondensoitu maito ja vatkaa vielä hetki.

Mausta mieleiseksi.

Laita jäätelömassa pakastimen kestävään rasiaan (vetoisuus noin 2 l) ja jäädytä ainakin 4 h.


 Katso TeeNäin -video YouTube-kanavaltani


Ps. Seuraa Tinskun keittiötä myös:

FB:ssä  https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

Instassa: https://www.instagram.com/tinskunkeittiossa/

YouTubessa Tinskunkeittiö

TikTokissa: @tinskuskitchen

  

//tiina



5 kommenttia

  1. Noniin! Nyt lähtee kyllä jätskin tekeminen lapasesta. Superhelppoa ja makujen loihtimisessa on vain mielikuvitus rajana. Taidanpa tehdä erilaisia marjajätskejä,niin saavat pakasteessa olevat marjat kyytiä - ja silloinhan tämä jätski on suorastaan terveystuote, eikö totta? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin kanssasi samoilla linjoilla! Varsinkinkin kun käyttää itsepoimimia marjoja niin tulee liikuntapisteet samalla. Tosiaan... Mulla lähti jo lapasesta. Pari makua taas odottelemassa kuvausta :D

      Poista
  2. Minäkin tämän jipon huomasin tiktokissa (olen ihan koukussa) ja miehellekin näytin, että kato, ei tarvita konetta jäätelön tekoon. Eikä tule edes kalliiksi tehdä näin pari litraa jätskiä.
    Herkullista sunnuntaita sinulle Tinsku <3

    VastaaPoista