Vähäkalorisemmat ja alkoholittomat viinit - kasvava trendi

maanantai 30. tammikuuta 2017

Suomeen on rantautunut vähäkalorisempi ja -alkoholisempi viinitrendi.
Trendi on vahvassa nousussa maailmalla. Laadusta ja mausta ei haluta tinkiä vaikka kalorit ja promillet pienentyvät.

Alkossa on ilahduttavasti reagoitu asiaan tuomalla kevyemmät- ja alkoholittomat viinit näyttävämmin esille.
Viimeksi käydessäni kyseisessä liikkeessä esillepano ainakin omien havaintojeni perusteella herätti kiinnostusta. Asiakkaat selkeästi pysähtyivät alkoholittoman hyllyn eteen tutkimaan mielenkiinnolla tuotteita. Tuskin kovinkaan moni heistä olisi muutoin valinnut koriinsa myös alkoholittoman vaihtoedon. 
Tämä jos mikä on hienoa vastuullisuutta ja onhan tuo myös hieno huomionosoitus tarjota ruoan kanssa ja juhlissa vastaavaa juomaa heille jotka eivät käytä alkoholia iänikuisen pommacin ja omenamehun sijasta.

Valkoviineistä löytyy tänä päivänä oikein mainioita alkoholittomiakin versiota. Punaviinit ovatkin sitten astetta haasteellisempia. Alkoholi antaa punaviinille lämpöä ja luonnetta.
Alkoholittomana ne muistuttavatkin lähinnä enemmän hieman käyneiltä marjamehuja.
Asiasta keskustelin Klaukkalan pisteen myyjän kanssa ja hän antoi oikein hyvän neuvon.
Älä ajattele alkoholitonta punaviiniä viininä vaan hyvänä ruokajuomana. Tätä neuvoa testaan seuraavassa kokeilussani J

Alla pari esimerkkiä maistamistani ja hyviksi havaitsemistani alkoholittomista ja vähempialkoholillisista viineistä. Yksi kummastakin.


McGuigan Delight Moscato Alcohol free.

Viherkeltainen, puolimakea, keskihapokas, kypsän sitruksinen, persikkainen, kukkainen.
Puolimakea.
Tässä oiva pirskahteleva alkoholiton viini vaikka Babyshowereihin. Tarjoile kylmänä ja tilanteen mukaan tuoreiden mustikoiden tai vadelmien kera. 
Sopii myös mausteisen ruoan kaveriksi. 
Hinta Alkossa n. 7€


McGuigan Private Bin Sémillon Sauvignon Blanc.

Pirteä ja hedelmäinen.
Puolikuiva, keskihapokas, sitruksinen, päärynäinen, kevyen aprikoosinen, hennon mausteinen.
Alkoholia 9%
Salaateille, kalaruoille ja seurusteluun. Tyylikäs ja vähäkalorisempi valinta ruokapöytään myös arkena.
Hinta Alkossa n. 11€

*Viinilasit lahja- ja sisustustavaraliike Pussukasta Klaukkalasta.


Mitä mieltä sinä olet kevyemmistä ja alkoholittomista viineistä?
Sana vapaa kommenttikentässä.

Mukavaa alkavaa helmikuuta. Sieltä se kevät pikkuhiljaa tulee <3

//tiina


3 kommenttia

  1. Alkohilittomat drinksut on ainakin hyviä, miks ei siis nömä viinitkin.
    Ihanaa viikkoa Tiina <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että kevyemmät ja alkoholittomat on nostettu omaksi ryhmäkseen Alkossa. Pari kertaa olen saanut tutkailla pullojen etikettejä loputtomiin etsiessäni kevyempiä vaihtoehtoja. Edes Alkon myyjillä ei ole aiemmin ollut helposti löydettävissä vaihtoehtoja alkoholiprosentin perusteella. Punaviineistä en ole löytänyt oikein onnistunutta vaihtoehtoa, mutta pari ihan kivaan keveään valkkariin olen törmännyt.

    VastaaPoista
  3. Kevyempiä, vähemmän alkoholia sisältäviä viinejä olen jo pitkään harrastanutkin, mutta alkoholittomia en ole ostanut ainakaan alkosta, mielestäni vähän liian arvokkaita, joten silloin satsaan mielummin johonkin toiseen juomaan, tosin voisihan noita edes kerran maistaa. Aurinkoista päivää Tinsku :)

    VastaaPoista