Ruoka- ja juoma-aktiviteettien Ahvenanmaa - Vastuullista matkailua

tiistai 27. lokakuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö Visit Åland ja Silja Line

Kuulutko sinä niihin matkailijoihin, jotka ovat käyneet Ahvenanmaalla, mutta eivät sittenkään? Eli ainoa kosketuksesi tähän saareen on Maarianhamina, jossa olet huomannut laivan pysähtyneen ja katsonut sujuvasti laivan kannelta tai ikkunasta, kun ihmisiä valuu ulos laivasta ja uusia tulee sisälle?

Älä huoli, sillä et todellakaan ole ainoa. Minäkin nostan käpäläni ylös ja tunnustan kuuluneeni tähän kategoriaan – Kunnes……..

Syyskuun lopulla sain postilaatikkooni viestin Ahvenanmaalle suuntauvasta pressimatkasta.

Miten matkustaa korona.aikana?

Päässäni pyöri miljoona ajatusta. Korona-ajan matkustaminen ja vieläpä laivalla. 

Onkohan tuo ihan mahdoton viruslinko? Pystynköhän millään irtautumaan pariksi päiväksi töistä….. Mitähän muutkin ajattelevat, jos lähden tällaisena aikana matkoille? Onkohan se nyt ihan oikeasti turvallista?

Samaan aikaan päässä takoi matkustuskaipuu, uuden kokeminen ja pettymys kevään peruuntuneesta matkasta Espanjaan. Töissäkin oli ollut melkoista painetta, joten pikku irtiotto ei olisi ollenkaan pahitteeksi. Lopulta päätin, että hei – Jos uskallan matkustaa julkisillakin, niin miksi ihmeessä jättäisin tämän reissun väliin? 

Ahvenanmaalla koronatilanne on hyvä ja varsinkin verrattuna tänne pääkaupunkiseudun tilanteeseen – saan todennäköisemmin tartunnan ihan täältä kotikulmilta kuin tältä matkalta.

Elämäni ensimmäinen matka ihan oikeasti Ahvenanmaalle alkaa – päivä 1

Kohti Ahvenanmaata lähdimme Turun satamasta Silja Galaxylla. Vietyämme päällysvaatteet ja matkatavarat hyttiin, suuntasimme heti aamiaiselle Grande Buffetiin. Olipa mukava päästä pitkästä aikaa niin herkkuja notkuvaan aamupalapöytään.

Buffetissa turvavälejä pystyi hyvin noudattamaan ja tarjoiluottimiin sai koskea ainoastaan kertakäyttöisin kumihanskoin. Myös käsidesiä oli joka linjaston päässä saatavilla. Tunsin oloni oikein turvalliseksi ja nautin aamiaisesta ja ihanasta saaristomaisemasta täysin siemauksin.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme minnepä muuallekaan kuin Taxfree-ostoksille. Ostoksia tuli hamstrattua niin paljon jo menomatkalla, että aloin sadattelemaan matkalaukkuvalintaani. Miksi ihmeessä piti kuitenkin valita se pienempi? Ensi kerralla olen ehdottomasti viisaampi.

Koska laivalla ollessa nyt aina kuuluu syödä hyvin – niin mehän söimme.

Ankaran shoppailusession jälkeen nautimme vielä aivan pökerryttävän mahtavan lounaan Happy Lobster-ravintolassa. Menynä oli Västerbotten pannacottaa, siianmätiä ja punasipulia. Halstrattua nieriää, ecrasséperunaa, korvasienikastiketta ja syksyn vihanneksia. Ihanana jälkkärinä maistui vielä Creme Brulée. Niin ja emme tietenkään unohtaneet aperitiivia ja mikäpä sopisi alkuun paremmin kuin laivan samppanja.

Hyvän ruoan, juoman ja loistavan seuran äärellä aika vierähtää aina niin nopeaan, että en meinannut edes ymmärtää olevamme jo lähes perillä. Oli aika hakea tavarat hytistä ja suunnata maihinnousukannelle.


 Hotelli Arkipelag – Viihtyisät tilavat huoneet ja omat parvekkeet

Satamassa seurueemme jakautui kolmeen ennalta suunniteltuun ryhmään valitsemiemme aktiviteettien mukaan, joko lapsiperheille suunnattuihin, liikunnallisiin aktiviteetteihin tai Ahvenmaalaisiin ruoka- ja juoma aktiviteetteihin. (kellään ei varmaan ole mitään epäselvää, missä minä olin?)

Jokainen ryhmä myös majoittautui eri hotellissa. Meille oli varattu huoneet Hotelli Arkipelagista.

Arkipelag sijaitsee Maarianhaminan keskeisellä paikalla meren läheisyydessä. Erikoisuutena mainittakoon, että hotellin perushuoneetkin ovat erittäin tilavia, viihtyisiä ja jokaisessa huoneessa on oma parveke. Itselleni kävi vielä sellainen tsäkä, että sain huoneen ylimmästä kerroksesta aivan ihastuttavalla merinäköalalla.

Huoneissa on myös tilavat kylpyhuoneet erillisellä suihkulla ja kylpyammeella. Erityismainintana vielä kiitokset makoisista unista erinomaisessa sängyssä ja kahvin/teenkeittomahdollisuudesta huoneen varustukseen kuuluvalla vedenkeittimellä.

Kävin myös uteliaisuuttani kurkkaamassa hotellin sviitin ja meinasin loksauttaa leukani. Sviitti koostui takallisesta olohuoneesta, pienemmästä makuuhuoneesta ja päämakuuhuoneesta. 

Koko komeuden kruunasi aivan mieletön poreallas upealla valaistuksella – parvekkeita ja merinäköalaa unohtamatta. Tiedustellessani sviitin hintaa – totesin sen olevan huomattavasti edukkaampi kuin olisin kuvitellut.





OpenWaterBrewery – pienpanimo, Amalian limonaditehdas ja Mercedeksen suklaa

Majoittaumisen jälkeen meitä odottelikin jo Visit Ålandin järjestämä kuljetus kohti Ahvenanmaan ruoka- ja juoma-aktiviteetteja.

Ensimmäinen etappi oli Lemlandissa sijaitseva 2016 perustettu paikallisia käsityöläisoluita ja siideriä valmistava OpenWaterBrewery-pienpanimo. Panimon yhteydessä toimii myös pieni suolakurkkutehdas.

Oluen maistelun lomassa meidät johdateltiin panimon syntyyn, oluen panemisen saloihin ja panimon kuulumisiin.

Muutamaa OpenWaterBreweryn olutta saa jo meiltä mantereeltakin Alkosta ja hyvin varustelluista ruokakaupoista, mutta pakkohan sieltäkin oli tuliaisia kotiin ostaa. (sadattelin edelleen laukkuvalintaani)

Panimon tuotteista erityisesti haluaisin nostaa esille American pale alen  ja Paradoxalen



Seuraavana vuorossa oli Amalian limonaditehdas, ja Mercedeksen suklaa. Molemmat siis samassa rakennuksessa ja tuotteita voi myös ostaa idyllisestä tehtaan myymälästä.

Vaikka limonadien tuotantotilat ovat nykyaikaiset niin itse limonadipullojen ulkonäkö ja etiketit ovat kuin aikahyppy lapsuuteen ja tuovat nerokkuudellaan hymyn huulille. Minun olisi yksinkertaisesti tehnyt mieli fiilistellä ja maistaa jokaista makua. Limonadien maut ovatkin perinteikkäitä ja raaka-aineina on käytetty aitoja kotimaisia marjoja ja hedelmiä ilman keinotekoisia lisäaineita.

Ps. Amalian mustikkalimonadia on tarjoiltu jopa linnan juhlissakin.

Amalian Limonaditehdas valmistaa myös lonkeroita ja muita alkoholipitoisia juomia. Näistä erityisen ihastuttava oli Vintervita – Glögimäinen juoma, mitä voi nauttia kylmänä tai kuumana.

Samalla kertaa pääsimme siis tutustumaan myös Mercedeksen käsintehtyyn suklaaseen ja maistelemaan nykyistä valikoimaa, mutta myös jo tulevaa uutuutta ginillä ja yuzulla maustettua konvehtia. Voi hyvät hyssykät miten ihanaa! Konvehtien next level!

Arvatkaapa kuka taas osti tuliaisia?



Ravintola Compagniet Hotelli Arkipelagissa

Ahvenanmaan reissun ensimmäinen päivä huipentui yhteiseen illalliseen Hotelli Arkipelagin yhteydessä olevaan juuri avattuun ravintola Compagnietiin.

Kun astuin ravintolan ovesta sisään niin en hetkeen käsittänyt mihin olin tullut. Ihan toiseen maahan? Intiaan? 

Niin paljon eri materiaaleja, värejä ja yksityiskohtia, mutta kuitenkin hyvällä maulla. Teki mieli vain kierrellä katsella ja ihastella. Ihan käsittämätöntä miten lopputulema on kuitenkin kaikessa moninaisuudessaan niin rauhoittava.

Tästä ”alkujärkytyksestäni” toivuttuani päästiin itse asiaan eli illalliseen….

Illalliseksi nautimme alkuun hummerihampurilaisia, pääruoaksi ahventa rapukastikkeessa ja jälkiruokana kahvia ja Mercedeksen suklaata.

Ginin ystäville tiedoksi, että Compagnietissa on aivan mieletön Gin-valikoima. 

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Åland Distillery'in Giniä ja Amalian limonaditehtaan tälle ravintolalle suunitelemaa tonicia tyrnimarjoilla maustettuna.


Aivan mieletön Gin-valikoima.

Päivä 2.  - Matka jatkuu

Aamu lähti käyntiin hotellin aamiaisella, joka oli tosi runsas ja monipuolinen. Hyvää kahvia, perinteiset pekonit ja nakit, lohta, juustoja, virkistäviä shotteja yms. yms. yms. Ahvenanmaalaisia erikoisuuksia ja tietenkin Ahvenanmaan omenoista tuorepuristettua mehua.

Tiesitkö muuten, että kaikista kaupoissa myytävistä kotimaisista omenoista yli 70 % kasvatetaan Ahvenanmaalla? Minä en tiennyt, mutta nyt ehdottomasti haluisin keväällä tulla näkemään tuon kukkivien omenapuiden loiston.

 Stallhagenin olutpanimo ja tehdasputiikki

Stallhagenin olutpanimo on Ahvenanmaan vanhin ja suurin panimo. Tuotteita saa myös Suomesta, mutta niitä viedään myös Japaniin ja varsinkin Belgiaan.

Miksikö Belgiaan? Muistatko kun Ahvenanmaan edustalta löydettiin 1840-luvulla uponneen laivan hylky, josta löytyi vielä yli 100 pulloa samppanjaa ja 5 pulloa olutta? Oluen resepti jäljiteltiin Belgialaisessa yliopistossa useine harvinaisine villihiivoineen. Stallhagen valmistaa nyt tuota historiallista olutta nimikkeellä Historic Beer. Olut on viinimäinen, mutta minä maistoin myös sahtimaisia makuja. Oikeat oluentuntijat ehkä ampunevat minut, mutta pysyn vakaasti kannassani. Piste.

Erityisesti pidin myös hunajaoluesta. Ainakin Historic Beeriä, mutta muistaakseni myös hunajaolutta saa myös meillä mantereelta. Jos et vielä ole maistanut niin suosittelen kokeilemaan.

Panimon yhteydessä on myös putiikki ja ravintola.

Smakbyn ja Åland Distillery

Michael ”Micke” Björklundin tunnistavat kaikki, jotka ovat katsoneet tv-ohjelmaa Strömsö. Jos katsoit Ruotsin Robinson-sarjaa, niin tunnistat Micken sieltäkin. Björklund on valittu sekä Suomen että Ruotsin Vuoden kokiksi ja hän on sijoittunut viidenneksi Bocuse d’Or -maailmanmestaruuskilpailuissa. Micen ravintola Smakbyn ja Åland Distillery sijaitsee autenttisen kauniissa maisemissa aivan Kastelholman linnan kupeessa. Ravintolan yhteydessä on myymälä, josta voi ostaa Ahvenanmaalaisia tuotteita ja myös todella näkemisen arvoinen viinikellari.

Tämä on ruokamatkailijan ehdoton must see ja must feel!

En tiedä kannattako edes enempää hehkuttaa, vaan mene, näe ja koe. Et pety.

Ai niin. Åland Distillery valmistaa myös erinomaista appelsiinilonkeroa, jota ei ainakaan vielä saa meiltä mantereelta. Arvatkaapa, kuka osti taas tuliaisia.


Takaisin kotiin

Kaikki kiva loppuu aikanaan – Niin myös tämäkin reissu. Haikein mielin astelimme Baltic Princessille jatkamaan matkaa kohti Turkua ja sieltä takaisin koteihimme.

Laivamatka meni leppoisasti ensin buffassa ruokaillen, ja yllätys, yllätys vähän lisää vielä Taxfreessa shoppaillen. 

Laivan vaatekauppa toki koluttiin pariinkin otteeseen läpi ja käsilaukkuvarastoni kasvoi taas parilla uudella yksilöllä. Noh löytyi sieltä ”pari” muutakin ”juttua” 😊

Ihailimme taas Suomen saariston kauneutta ja kilistelimme Dioriina-blogin Marinan kanssa kuoharit ikimuistoiselle reissullemme.

Karanteenivapaata lähimatkailua

Jos kaiken tämän koronakurjuuden keskelläkin voisimme ajatella mitä hyvääkin olemme oppineet.

Ehkäpä silmämme ovat avautuneet kaikelle sille, mikä on mikä meitä lähellä. Miten voimme tyydyttää matkustuskaipuutamme turvallisemmin ja karanteenivapaasti.

Tarjolla on esim. seuraavia vaihtoehtoja:

  • Reittimatka kotimaiseen kohteeseen Ahvenanmaalle Turusta
  • 11 h Saaristoristeily (Galaxyllä aamulla Turusta, laivanvaihto Maarianhaminassa, ja paluu Baltic Princessillä samana iltana Turkuun)
    • Ps. Galaxy toimii Ruotsin lipun alla, joten tältä laivalta on mahdollisuus ostaa myös niitä tuotteita mitä normaalisti myydään vain Ruotsin aluevesillä.
  • Baltic Princessin 23 h -risteily Turusta
  • 5 h ostosristeily Megastarilla tai Starilla Helsingistä
  • Yön yli risteily Itämerellä, Victorialla Helsingistä (noin 22h)

Huom.  Ennen joulua Victoria-laiva risteilee suoraan Helsingistä perjantaina 4.12. lähdöllä päiväksi Maarianhaminaan. Kurkkaa lisätiedot --> https://www.tallinksilja.fi/maarianhamina-ja-muu-ahvenanmaa

Ennen kaikkea haluan muistuttaa, että laivayhtiöt tekevät kaikkensa mahdollistaakseen koronasuositusten noudattamista. On paljolti meistä itsestämme kiinni, miten toimimme turvataksemme kaikille mieluisan ja turvallisen lähimatkailukokemuksen.

Katso kaikki karanteenivapaat risteilyreitit: https://www.tallinksilja.fi/paras-hinta

Lue lisää Tallink Siljan toimenpiteistä: https://www.tallinksilja.fi/vastuullisesti-luottavaisin-mielin-laivalle

Huom: Poikkeusaikana laivojen palvelut saattavat toimia supistetusti, mutta perus ruoka- juomapalvelut, sekä ostosmahdollisuudet toimivat hyvin.

Ahvenanmaalta Turkuun matkaavat saavat Å-tarrat. Tarra kertoo rajaviranomaisille, että matka on suuntautunut kotimaan rajojen sisäpuolelle ja karanteenivapaasti. 
Laivalla oli helppo pitää käsihyginieasta huolta. Käsipesupaikka Fast Line -ravintolan sisäänkäynnin luona. Käsidesiä oli myös hyvin saatavilla pitkin laivan tiloja.

Kivipaaseja Ahvenanmaalla. Kuva: Marika Nöjd

Hei Ahvenanmaa. Saaristoa ja merta rakastavana ihmisenä veit sydämeni. Niin paljon jäi vielä kokematta. Nähdään pian uudestaan!

Kiitos Silja Line ja kiitos Visit Åland <3


Onko sinulla matkustuskaipuu? Oletko sinä löytänyt ihan uusia kohteita maamme rajojen sisäpuolella?

Sana on vapaa.

Ihanaa syksyä kaikille. Kun matkustetaan niin matkustetaan vastuullisesti <3


//tiina

2 kommenttia

  1. Kuulostipa hyvältä, miten Galaxylla oli buffet järjestetty. Voisin ajatella, että ilman varotoimenpiteitä buffetruokailu voisi olla yksi pahimmista tartuntapaikoista. Ja tuo siianmäti erityisesti näyttää todella herkulliselta, mutta kelpaisi kyllä nieriäkin! :P

    Ja minä kuulun myös niihin, jotka eivät ole käyneet oikeasti Ahvenanmaalla, en vaikka olen asunut elämäni 28-ensimmäistä vuotta länsirannikolla Porissa ja Turussa.

    Ja ei, en tiennyt, että kaikista kaupoissa myytävistä kotimaisista omenoista yli 70 % kasvatetaan Ahvenanmaalla. Tiesin kyllä, että Ahvenanmaa on kuuluisa omenistaan, mutta en olisi arvannut, että luku on noin korkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Galaxy toimii Ruotsinlipun alla ja siellä on siis Ruotsin säännöt. Buffassa oli pakollista käyttää kumihanskoja. Baltic Princes toimii Suomenlipun alla ja siellä hanskat oli suosituksena, mutta kaikki näkemäni käyttivät. Mä niin liputan tälle, että pidettäisiin pyörät pyörimässä toisemme huomioiden. Olipa kiva kuulla, että tuli uuttakin tietoa. Meri- ja saaristoihminen minäkin ja 50v ekaa kertaa ahvenanmaalla (suorastaan hävettää tunnustaa) No, mutta elämä on oppimista ja opeimpa minäkin uutta. aina ei kannata tähyillä niin kauas, kun läheltäkin löytyy paljon koettavaa. :)

      Poista