Tinsku testaa: Helpot toscaleivokset mikrossa vaiko sittenkin uunissa?

sunnuntai 14. helmikuuta 2016


Ensinnäkin, hyvää ystävänpäivää!

Selailin vanhaa keittokirjaa Herkkujen pikkujättiläinen. Löysin sieltä varsin mielenkiintoisen reseptin: Toscaleivokset mikrossa.

Tätähän tietysti piti heti kokeilla. Tein leivoksista 2 versiota. Viljattoman ja vähähiilihydraattisen, sekä reseptin mukaan normi viljallisen version. Ja tottahan toki, nämä piti kokeilla vertailun vuoksi vielä uunissakin valmistettuna.

No mikä sitten oli lopputulema. Onnistuuko leipominen mikrossa vai onko uuni parempi?

No mikä jottei onnistuu, mutta leivonnaiset jäävät ainakin minun mielestä häiritsevän vaaleiksi. Kuorrutukseen tietenkin väriä olisi voinut viimeistellä kaasu ”tohottimella”, mutta tuskin sellaista ihan joka taloudesta löytyy.
Uuni myös kaunistaa ja leivonnaiset näyttivät nousevan uunissa paremmin.

Hyvä puoli mikrossa on nopeus. paistoaikaa säästyy puolella + uunin lämmitysaika. Varmasti kokeilen mikroleivontaa jatkossakin, mutta valitsen ehkä suklaisen tai muuten tummemman leivonnaisen. Kuppikakkukuorrutuksella tietysti myös saa ruskistumatonta pintaa piiloon.

Vielä sananen vähähiilihydraattisesta versiosta mikrossa. Käytin makeutukseen erytritolia (kauppanimi Karppisokeri). 
Ilmeisesti koska toscaleivos on niin miedon makuinen, niin tässä tuo maistui hieman ikävästi läpi. Veikkaan, että uunissa paistaen maku ei olisi ollut niin vahva. Seuraavalla kerralla käyttäisin osaksi jotain muutakin makeutusainetta karppisokerin rinnalla. 
Olen tosiaan karppisokeria käyttänyt monissa leivonnaisissa ja yleisesti ottaen tuote on loistava. Tähän se ei nyt vaan sopinut.

Toscaleivosresepti itsessään oli nopea, helppo ja kaiken kaikkiaan loistava.  Alla reseptit viljattomaan ja viljalliseen leivontaa. Vhh:sti ja ilman. Maidottomat leivokset saat vaihtamalla voin kasvirasvaan ja kerman kasvikermaan tai maitoon. Olkaapa hyvä J

Toscaleivokset n. 7-10 kpl (normiversio sekä gluteeniton)


Tarvitset:
  • 100g voita
  • 1 ¼ dl sokeria
  • 1 muna
  • 2 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta (laita gluteenitonta jauhoseosta ensin vähän vähemmän ja lisää tarvittaessa)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ dl kermaa

 Kuorrutus:
  • 50g voita
  • ½ fariinisokeria tai muuta tummaa sokeria
  • 1 rkl kermaa
  • 1.5 dl mantelilastuja


Vaahdota pehmeä voi ja sokeri.
Lisää muna ja vatkaa.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan.
Lisää lopuksi kerma.
Jaa taikina muffinivuokiin (paperinen tai silikoni. Kumpikin käy)

Mikrossa paistaminen: Nosta vuuat mikroon isolla lautasella ja paista täydellä teholla noin 4 min.

Uunissa paistaminen: Paista 200*C noin 10-15 min muffinivuokien koosta riippuen.

Tee kuorrute
Sulata voi pienessä kattilassa tai mikrossa.
Lisää joukkoon sokeri ja sekoita.
Lisää mantelilastut, kerma ja anna kiehahtaa.
Levita kuorrutetta leivosten päälle ja paista mikrossa täydellä teholla 1.5 min tai uunissa 180*C noin 7 min.

Viljattomat toscaleivokset noin 10 kpl


Tarvitset:
  • 100g voita
  • 1 ¼ dl sokeria tai samassa suhteessa makeutusainetta pakkauksen muunto-ohjeen mukaan
  • 1 muna
  • 1 ½ dl kookosjauhoja esim. Risenta (jos hiilihydraateilla ei ole väliä niin riisijauhokin toimii varmasti yhtä hyvin)
  • 1 dl kermaa tai maitoa
  • 1 tl leivinjauhetta

 Kuorrutus:
  • 50g voita
  • ½ fariinisokeria tai muuta tummaa sokeria esim. kookos. Vhh versioon haluamaasi makeuttajaa pakkauksen muunto-ohjeen mukaan.
  • 1 rkl kermaa
  • 1.5 dl mantelilastuja

Tee kuorrutus kuten yllä, mutta tarvittaessa korvaa sokeri makeutuksella.


Valmista ja paista kuten viljallisetkin versiot yllä.


Alla vielä vertailun vuoksi kuvat lopputuloksista eritavoin valmistettuna.

Viljalliset versiot valmistettuna mikrossa

Viljattomat ja vähähiilihydraattiset toscaleivokset valmistettuna mikrossa

Alkuperäinen viljallisen versio uunissa.

2 kommenttia

  1. Näyttäisi uuni olevan parempi näissä, tuo pinta näyttää niin hyvältä.
    Ihanaa ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empiriset testini kallistuvat uunin suuntaan. Hauska testi sinäänsä. kukahan nää kaikki syö? :D Ihanaa ystävänpäivää myös <3

      Poista