Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista

Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Esikoiskeittokirjani on nyt julkaistu! Kirja on rakkaudella koottu kokoelma reseptejä, jotka ovat mutkattomia, täynnä makua, helppoja toteuttaa ja muunneltavissa – juuri sellaisia, joita jaksaa ja ehtii tehdä arjen keskellä. Hanki nyt itselle tai lahjaksi. Pääset kuvaa klikkaamalla suoraa verkkokauppaan. Stressittömiä kokkaushetkiä just sulle toivotellen -Tinsku

Korvasieni- tuorejuustokeitto

sunnuntai 14. toukokuuta 2017


Korvasienien sesonki alkaa yleensä siinä äitienpäivän tienoilla. Toinen vanhankansan sääntö sadon nousemiselle on silloin kun koivut ovat hiirenkorvalla.

Aikaisimmillaan olemme löytäneet korvasieniä jo reilusti huhtikuunkin puolella, mutta tänä vuonna ne tuntuvat olevan kovasti myöhässä.

Onneksi pakkasessa on vielä jonkin verran edellisvuosien satoa, joilla pärjäämme hätätapauksessa vielä ensi kevääseen jos tänä vuonna uutta satoa ei saadakaan.

Alla oleva korvasienikeiton resepti on melko perusresepti millä hieman fiiliksen mukaan muokaten korvasienikeiton yleensä teen.
Tuorejuuston voi mainiosti vaihtaa esim. Koskenlaskijajuustoon. Varsinkin savuporo- koskenlaskija toimii keitossa erinomaisesti.

Juhlavamman keitosta saa, kun lorauttaa sekaan hieman valkoviiniä ja vatkaa keiton pinnalle löysää kermavaahtoa.
Juhlavamman keiton tarkkaan reseptiin palaan sitten kun saan ne ensimmäiset tuoreet korvasienet tälle vuodelle.


Korvasieni- tuorejuustokeitto 4.lle


Tarvitset:
  • n. 200 g esikäsiteltyjä korvasieniä
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • ½ valkosipulinkynsi
  • 5 dl vettä
  • 2 dl kermaa
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • ½  kasvis- tai kanaliemikuutio tai vastaava määrä fondia.
  • kourallinen tuoretta persiljaa silputtuna
  • musta- tai valkopippuria myllystä
  • voita paistamiseen
  • (n 1 rkl maissijauhoja vesitilkkaan sekoitettuna suurustamiseen)
HUOM. Muistathan, että käsittemättömät korvasienet ovat pahimmassa tapauksessa tappavan myrkyllisiä! Jos valmistat keiton tuoreista korvasienistä, katso sienien esikäsittely esim. Eviran sivulta klikkaamalla Tästä.

Tee näin

Valuta ja hienonna esikäsitellyt korvasienet.
Hienonna sipuli ja murskaa valkosipuli.
Kuumenna voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sienet ja sekoittele kunnes sienistä irtoava vesi on haihtunut.
Lisää tarvittaessa hieman voita, lisää sipulit ja kuullota hetki sekoitellen.
Lisää kerma, vesi, liemikuutio paloiteltuna ja anna keiton kiehua ilman kantta n. 10 min kokoajan sekoitellen, ettei keitto pala pohjaan.
Lisää tuorejuusto ja anna keiton vielä kevyesti kiehahtaa.
Suurusta tarvittaessa esim. maissijauhoilla
Mausta pippurilla, tarkista suola ja viimeistele keitto persiljasilpulla
Tarjoile tuoreen patongin kera


Juomasuositus:

Kumala Chenin Blanc Chardonnay.
Maistelin korvasienikeiton kanssa Kumalan Chenin Blanc Chardonnay valkoviiniä ja totesin viinin olevan oiva makupari korvasienikeitolle.

Kumalan hapokkuus, hedelmäisyys ja aavistus yrttisyyttä kannatteli hyvin kermaista keittoa jyräämättä kuitenkaan alleen korvasienen omaa hienoa aromia.

Voin myös lämpimästi suositella Kumalaa kesän juhlien noutopöydän valkoviiniksi.
Sopii hyvin seurustelujuomana, salaattien seurana ja pärjää hienosti myös kana- ja kalkkunaruokien kaverina.

Maa: Etelä-Afrikka
Rypäleet: Chenin blanc ja Chardonnay

Alkon määritelmä: Pehmeä ja kepeä. Kuiva, keskihapokas, keltaomenainen, kevyen sitruksinen, hennon yrttinen.

3l hanapakkaus.
Hinta Alkossa n. 29€



Hyvää Aitienpäivää <3




1 kommentti