Mausteinen linssi-papukeitto - tuunattuna tai ilman

maanantai 11. maaliskuuta 2019



Vegeilyt jatkuu. Vielä on monta reseptiä testaamatta Marttojen iltaan.

Tein siis viikonloppuna myös mausteisen linssi-papukeiton. Innoittaja tähän keittoon tuli taannoiselta lounaalta kollegani kanssa Helsingin Elimäenkadulla sijaitsevasta lounasravintolasta.

Tarjolla oli tyyliin kreikkalaisen linssi – chorizo -keiton nimellä tituleerattu ruoka. Keitto oli tosi mausteinen ja herkullinen. Keitossa oli selkeästi melko pitkässä liemessä paljon sipulia, jonkin verran chiliä, paprikaa, tomaatteja ja linssejä – Siis sen chorizon lisäksi.

Tästä keitosta lähdin hakemaan vähän täyteläisempää, paksumpaa ja täysin vegeä.

Tein keittoa itseasiassa kahtena kertana viikonloppuna. Ensimmäisen vähän tuon Elimäen ravintolan tyyliin runsaampaan liemeen. 
Laitoin hieman omaankin makuuni liikaa chiliä ja taitoin sitä sitten pikkutetralla (2dl) kookoskermaa. Lisänä tarjosin kikherneitä keiton joukkoon lisättäväksi.

Sunnuntain versiossa tein ensin perus pohjan (näette sen sitten reseptissä. Kuva on tästä versiosta) ja soseutin sen sauvasekoittimella. Lisäsin linssit ja hauduttelin noin 20 min. 
Sen jälkeen tölkillinen kookosmaitoa ja erilaisia esikäsiteltyjä papuja. Kiehautus ja se oli siinä.

Ai että, mutta molemmat versiot olivat hyviä.

Voit siis mainiosti jättää kookosmaidon/kerman pois. 
Lisäät vain vähän enemmän vettä ja tarvittaessa lihaanimpaan makuun vaikkapa kypsää broileria tai chorizoa, mutta nyt ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että vegeversionakin keitto on varmasti täyttävä ja maukas.
Jos et usko niin kokeile :)

Ps. tämä keitto pääsi Kätevän isännän lempikeitoiksi ihan siihen siskonmakkarasopan rinnalle, niin ei voi olla huono!


Mausteinen linssi-papukeitto tuunattuna tai ilman


Tarvitset peruspohjaan :
  • 2 dl punaisia linssejä liotettuna ja huuhdeltuna
  • 1 iso sipuli silputtuna
  • (½ suippopaprikaa pieninä kuutioina)
  • 2 (tai enemmän) valkosipulinkynttä murskattuna
  • 400 g tomaattimurskaa
  • (pieni palsternakka ja/tai porkkana pieninä kuutioina)
  • 1 kasvisliemikuutio
  • maun mukaan chiliä
  • n. 2 tl currymaustetta
  • ½ tl juustokuminaa eli jeeraa
  • maun mukaan mustapippuria
  • noin. 6-8 dl vettä
  • maun mukaan suolaa.
  • tilkka öljyä
  • (hieman sokeria. Mielellään ruoko tai muu tummempi tai esim. siirappi)

***
Lisäksi:
  • 400 g tölkki/tetra säilöttyjä papuja esim. kikherneitä
  • 2 dl kookos tai muuta kasvikermaa (peruspohjan vesimäärä huomioiden 6-8 dl)
  • ainakin kourallinen silputtuja tuoreita yrttejä, kuten korianteri, ruohosipuli, lehtipersilja, timjami tai basilika. tai vaihtoehtoiset vähän sitä-sun-tätä kuivattua yrttejä teelusikka meiningillä.

Tee näin:
Laita linssit likoamaan veteen ja esikäsittele kasvikset.
Kuullota sipulit tilkassa oljyä.
Lisää muut kasvikset ja mausteet ja kuullota hetki.
Lisää tomaattimurska, kasvisliemikuutio ja vesi keitä hiljalleen noin 5 min.
Jos haluat soseuttaa pohjan esim. sauvasekoittimilla niin tee se nyt.
Lisää liotetut ja huuhdellut linssit ja keitä hiljalleen noin 20 min välillä sekoitellen.
Jos teit pelkän peruskeiton niin tarkista suolan, mausteiden ja nesteen määrä ja halutessasi pavut tai muut kypsät brotskut ja kiehauta.
Lisää yrtit ja tarjoile
***
Pidennetty versio:
Lisää pavut, kookos/kasvikerma / kookosmaito ja kiehauta. Tarkista maku ja nesteen määrä.
Lisää tarvittaessa tilkka vettä.
Sekoita tuoreet yrtit joukkoon ja tarjoile.

*kuvan linssit ja pavut saatu tuotenäytteenä Sevanilta.

Ps. Kikherneiden tai muidenkaan säilöttyjen papujen lientä ei kannata heittää hukkaan. Tee niistä vaikka vegaanisia marenkeja. Reseptiin klikkamalla Tästä.

 //tiina


8 kommenttia

  1. Ootpas sä ollut ahkera koko viikonlopun Tiina <3. Herkullisen näköinen linssikeitto ja juu varmasti tulen keittämään, mutta ehkä sen chorizon kera, onhan se niin paljon parempaa :D.
    Kiitos ohjeesta ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uppos kyllä miesväelle ilman chorizoakin. Hetkessä kattila tyhjä :)

      Poista
  2. Onpa taas herkullisen näköinen annos. Minä aina kaipaan pakkaspäivinä keitto- ja pataruokia, jotka lämmittävät koko kropan ja tämä näyttää juuri sellaiselta keitolta.
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Tinsku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitot on hyviä, yleensä halpoja ja helppoja. Keittoja tehdään meillä kyllä suht usein. Itseasiassa oikeastaan aina kun kysyn Kätevältä, että mitä ruokaa laitetaan niin vastaus on - joku keitto :)

      Poista
  3. Pavuista saa kyllä mielettömän hyviä ruokia! Jo pelkät kuvat saa tässä kuolan valumaan. :-P Jospa kaivaisi omastakin kaapista mustapapupussin ja pistäisi likoamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tässä on vähän uusi maailma avautunut tän Martta-projektin myötä. Olen aina pitänyt erilaisista pavuista, mutta hyödyntänyt niitä ruoanlaitossa hävyttömän vähän. oppia ikä kaikki :)

      Poista
  4. Kiitos, tämä kokeiluun. Olen löytäny papumaailman pikkuhiljaa nam nam

    VastaaPoista