Neljän ruokalajin illallinen Marcos Goisin tapaan

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019


Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Maldonin ja Tabascon kanssa.

Kesäkuisena maanantai-iltana askeleeni suuntasivat yhdeksän muun bloggarin tavoin Helsingin Sofiankadulle korttelihenkiseen ja ihastuttavan intiimiin Gohan Wine Bar-ravintolaan.

Illan ohjelmassa olisi drinkkikoulu baarimestari Juri Kauton johdolla, sekä neljän ruokalajin illallisen valmistaminen master chef meinigillä huippukokki Marcos Goisin ”valvovan” silmän alla.

No miten kaikki meni – niin kuin omasta mielestäni?  
No Loistavasti! Ilta oli ikimuistoinen ja täynnä iloista puheensorinaa, naurua ja hassuttelua.
Skrollaa ihmeessä alaspäin ja heittäydy mukaan illan tunnelmiin.

Lisäsin tähän postaukseen myös kaikki Marcos Goisin suunnittelemat reseptit ruoista, mitä illan aikana valmistimme.

Mukaan lukien henkäsalpaavan hyvän Red Snapper-drinksun ohje baarimestari Juri Kauton itse kehittämällä Tabascolla maustetun tomaattimehun kera.

Illan kaikissa annoksissa, drinkit mukaanlukien -  käytettiin Maldonin suolaa sekä erilaisia Tabasco-kastikkeita.


Ensin rikotaan jää –  sitten sheikataan



Ilta siis alkoi sananmukaisesti jäitä rikkomalla – Tällä kertaa kuitenkin cocktailia varten.
Pääsimme testaamaan sheikkaustaitojamme ja valmistamaan tutun Bloody Maryn gin-version eli Red Snapperin.

Tässä kohtaa pitää tunnustaa, että en ollut ennen kuullut Bloody Maryn gin-versiosta, mutta pidän Bloody Marysta ja pidän ginistä - joten se ei voi olla muuta kuin hyvää.

Myös käyttämämme Etelä-afrikassa valmistettu KWV Cruxland Gin oli aivan uusi tuttavuus. Gin oli niin mausteinen, että edes reilulla kädellä Tabascolla maustettu tomaattimehu ei jyrännyt sen hienoja makuja alleen.

KWV Cruxland Ginin valmistuksessa on käytetty Kalaharin tryffeliä, sitruunaa, mantelia, kardemummaa, korianteria, tähtianista, sekä makua antavat myös rooibois ja katajanmarja. (Kävin tämän lunttaamassa kollegani ja suuren ginin ystävän Kimmon Kulinaari –blogista J )

Red Snapper


Tarvitset:
  • 4 cl KWV Cruxland giniä
  • Jurin tomaattimehua (katso resepti alta)
  • muutama tippa Tabascoa
  • muutama tippa suolalientä

koristeluun:
  • kurkkusiivu

Tee näin:
Sekoita ainekset ja sheikkaa nopeasti jäiden kanssa.
Siivilöi lasiin jäiden päälle.
Koristele kurkkusiivulla.
Vinkki:
Voit myös halutessasi koristella lasin reunan Maldon-suolan ja rouhitun mustapippurin seoksella.
Pyyhkäise ensin lasin reunaa limettisiivulla ja kasta lasin reuna mausteseokseen.

Juri Kauton Tabascolla maustettu tomaattimehu

Tarvitset:
  • 1 l kaupan tomaattimehua
  • 1,5 dl soijaa
  • 1,5 dl punaviinietikkaa (luomu)
  • 1,5 dl Luomusokeria
  • 3 kpl fermentoitua valkosipulinkynttä
  • 2 kpl fermentoitua chiliä
  • 8-10  tippaa Tabasco Chipotlea
  • suolaa ja pippuria

Lisäksi:
  • punaista Tabascoa oman maun mukaan maistaen

Tee näin:
Sekoita kaikki aineet keskenään kattilaan.
Keitä  noin 20 min välillä sekoittaen.
Jäähdytä ja siivilöi mehu.




Kimmo on tarkkana kuin porkkana.

Cohanin idyllinen takapihan terassi <3

Maldon kesäpuvussa.
Nämä pienen pienet Tabasco-pullot ovat syötävän söpöisiä.

Vegaanien valmistamaa karitsatartaria – Siis anteeksi kuinka?


Meidät oli jaettu kolmeen ryhmään. Sillä aikaa, kun pääruokatiimi (mihin myös itse kuuluin) sheikkasi elämänsä kyllyydestä – oli jo alkuruokatiimi työn täydessä touhussa. 

Mainittakoon vielä, että alkuruokatiimin bloggarit olivat vegaaneja ja ruokalistalla karitsatartar. Kieltämättä tämä combo vähän minuakin hymyilytti, mutta hienosti likat vetivät ja itseasiassa söin juurikin tuona päivänä tähän astisen elämäni parhaan tartar-annoksen.

Iso hatun nosto mimmit!

Luomukaritsa- tai punajuuritartar , isomaksaruohoa, samettikukkkamajoneesia ja lehtikaalisipsejä.


Vaihtoehtoisesti vegaaninen punajuuritartar

Tartar (4:lle)
Tarvitset:
  • 300g luomukaritsan ulkofilettä tai paistia
  • 100g lehtikaalia
  • pari samettikukan vartta
  • 2,5dl öljyä
  • 1 luomu kananmuna
  • 2 dl isomaksaruohoa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 2 rkl Maldon suolaa
  • 3 rkl Tabasco originalia

Tee näin:
Poista lihasta kalvot ja säikeet.
Jauha kylmät/kohmeiset lihat lihamyllyssä tai raaputtamalla.
Vaihtoehtoisesti voit käyttää punajuurta, paahda punajuuri 160 asteessa n. 1-1,5h koosta riippuen kunnes punajuuret ovat kypsiä ja hiillostuneita.
Kuori hiillostunut pinta ja leikkaa sisus pieneksi hakkelukseksi. Tarjoile tartar-lihan tapaan.

Sekoita samettikukan varret/vihreät rypsiöljyn kanssa (2dl) hienoksi öljyksi ja valuta siivilän läpi.
Riko kananmuna sauvasekoittimen mentävään lasiin, lisää 1tl sormisauolaa, ja 2dl samettikukkaöljyä. Sekoita sauvasekoittimella kunnes seos on emulgoitunut majoneesiksi.
Renssaa (poista) lehtikaaleista kannat ja puisevat varret pois. Voit kuivata nämä uunissa 50°C ja ajaa hienoksi jauheeksi kuivaamisen jälkeen jolloin vältät hävikin syntymisen.
Sivele lehtikaalin palat lopulla samettikukkaöljyllä ja mausta suolalla.
Paahda uunissa 150°C n. 20min kunnes kaalit ovat oikein rapeita.

Mausta karitsanliha tai punajuuri Tabascolla, Maldonilla ja sitruunan mehulla.
Kasaa päälle majoneesia, isomaksaruohoa ja lehtikaalisipsejä.
Tarjoile hapanjuurileivän kanssa.
Oiskohan lehtikaalisipsit jo valmiita?




Under his eye .....

Marcos Gois toteaa, että majoneesi on täydellistä


Paras tartar newerewer!

Makrillia, makrillia


Kun alkuruoka oli kadonnut parempiin suihin ihastuneen huokailun kera – Oli pääruokatiimin aika teroittaa veitset. 

Itseasiassa pääruoan lisäksi pyöräytimme vielä väliruoankin – tai siis Kaikki Äitini Reseptit –blogin Nanna pyöräytti (sananmukaisesti).
Väliruoaksi oli Marcos suunnitellut tarjottavan Jalotofutortelliineja, Pecorino-lientä ja Fermentoitua tomaattia ja karhunlaukkaa.

Pääruokana hiillostettua makrillia ja uutta sipulia, mätimajoneesia, sekä villiyrttisalaattia.
Kuten arvannette - Hetken meinasi päätä huimata kun kuulin suunnitelman, mutta reseptiikka oli itseasiassa selkeä ja konstailematon. 
Pecorino-liemi kylläkin valmistettiin lähinnä vielä ammattikeittiöstä tutulla Thermomixillä, mutta jos haluat kokeilla reseptiä, niin repsun yhteydessä on myös perinteinen kattilaversio.

Erityisesti mieltäni ilahduttavaa menyyssä oli illan kalaruoka. En ole koskaan vielä päässyt käsittelemään tuoretta makrillia. Työnjaossa olikin heti käsi pystyssä kohdassa kun kalankäsittelijää huudeltiin. Ja siis APUA miten helppo kala makrilli oli fileoida. Vaikka kalan liha on napakkaa – ovat kalan ruodot suht pieniä ja pehmeitä.
(Nm. muutaman kuhan kanssa meinannut itku päästä.)

Makrilli on myös melko rasvainen kala, joten se sopii mainiosti grillaukseen. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos vaan saat jostain makrillia t
uoreena käsiisi. Loveit!!!

Vaikka vähän pääsin pätemään fileointitaidoillani, niin illan mestari oli kyllä Kaikki Äitini Reseptit -blogin Nanna! Nanna pyöräytteli niin kauniita ja täydellisiä torteliineja kuin italialainen Mama konsanaan.

Ai niin. Piti vielä mainita, että japanilainen hiiligrilli, millä makrillit vartaissa kypsennettiin – Näytti lähinnä saviselta parvekeruukulta. Hauska ja toimiva kapistus!

Jalotofutortelliineja ja Pecorino-lientä


Pastataikina
Tarvitset:
  • 680g 00-jauhoa
  • 90g semolina-jauhoja
  • 280g kananmunia
  • 120ml vettä

Tee näin:
Sekoita jauhot yleiskoneessa, lisää kananmunat joukkoon, lisää lopuksi vesi ja vaivaa n. 6min.
Alusta taikinaa hetki käsin ja jaa se kahteen osaan. Kelmuta ja anna vetäytyä kylmässa n. 1h, mielellään yön yli ennen työstämistä.
Aja taikina pastakoneen läpi ensin muutama kerta 1. asetuksella, sitten aina kerta per asetus aina 7. asetukseen asti.
Stanssaa (ota pyöreallä muotilla paloja) pastataikinat sopivan kokoisella muotilla ja täytä tortellinit.
Keitä n. 2min reilussa suolavedessä.

Jalotofutäyte
Tarvitset:
  • 2 pkt Jalotofua (marinoitu)
  • 1 tl Maldon sormisuolaa
  • 1rkl valkosipuliöljyä
  • 30g karhunlaukkaa
  • 30g basilikaa
  • 2 rkl Tabasco originalia

Tee näin:
Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi.
Laita pursotinpussiin tortellinien täyttöä varten.

Pecorino kastike
  • Tarvitset:
  • 500ml vettä
  • 250g pecorino
  • 1tl Maldon sormisuolaa

Tee näin:
Pilko pecorino pieniksi n. 3cm x 3cm paloiksi, lisää veden kanssa Thermoon ja sekoita 5min /60c, siivilöi ja mausta suolalla.
Tee ”kakkosvesi”, lisää pecorinomassa thermoon ja 100ml vettä

Kattilaversio ilman Thermoa:
Raasta pecorino hienoksi, kiehauta vesi kattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita pecorino ja suola joukkoon. Anna tekeytyä 5min ja siivilöi. Keitä tortellinit "al dente" ja keitä loppuun toisessa kattilassa pecorinoveden kanssa.
Tarjoile tortellinit fermentoitujen tomaattien ja karhunlaukkaöljyn kanssa. Raasta päälle vielä hiukan pecorinoa.

Hiillostettua makrillia ja uutta sipulia, mätimajoneesia, sekä villiyrttisalaattia (4:lle)


Tarvitset:
  • 800g makrillia
  • 1dl Maldon sormisuolaa

Tee näin:
Fileoi makrillit ja leikkaa seläkkeet ja vatsapalat erikseen (poista samalla selkäruoto).
Suolaa palat reilulla sormisuolalla ja anna suolautua vähintään 10min.
Pujota varrastikkuihin (liota tikkuja yön yli) ja grillaa hiiligrillillä muutama min kunnes nahkapuoli on kauniin värinen.

Mätimajoneesi

tarvitset:
  • 40g mätiä
  • 2dl rypsiöljyä
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1/2 tl suolaa

Tee näin:
Lisää mäti sauvasekoittimen mentävään lasiin, lisää sormisuola ja sitruunamehu.
Lisää rypsiöljyä ja sekoita tasaiseksi emulsioksi.

Hiillostetut uudet sipulit

Tarvitset:
  • 300g uusia sipuleita
  • 2rkl rypsiöljyä
  • 1rkl Maldonia

Tee näin:
Painele haarukalla pieniä reikiä sipulin mukuloihin.
Valele sipulit rypsiöljyllä ja mausta suolalla. Aseta sipulit 2-3 sipulin nyyteiksi ja suojaa foliolla vihreät osat.
Paahda hiilien päällä välillä käännellen n. 4-5min kunnes sipulit ovat kypsiä. 

Villiyrttisalaatti ja vinegrette


Tarvitset:
  • 5dl erilaisia villiyrttejä esim. suolaheinää, litulaukkaa, vesiheinää, valkopeippiä, siankärsämöä, saksankirveliä)

Vinegrette:
  • 1dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
  • 3 rkl omenaviinietikkaa
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 3rkl vihreää Tabascoa
  • 1tl Maldon suolaa
  • mustapippuria myllystä

Tee näin:
Sekoita Vinegreten ainekset keskenään tai ravista esim. lasipurkissa.
Sekoita yrtit keskenään vinegreten kanssa ja tarjoile grillatun makrillin ja uusien sipuleiden sekä mätimajoneesin kanssa.




.... Ja näin me sekoitamme villiyrttisalaatin.

Valmiit makrillivartaat ja villiyrttisalaatti. Mätimajoneesi on piilossa salaatin alla.


Mama Nanna ja täydellinen torteliini <3

..... Hieman myös kokkisotaa.




Jälkruoka – kaiken suola


Jokaisessa täydessä vatsassa on kuulemma kuitenkin vielä se pieni varavatsa jälkiruoalle.
Niin oli meilläkin.

Crack-Buns - tuulihattuja ja Raparperi-Tabasco "froyo" & ketunleipää ja keto-orvokkia (10:lle)


Tuulihatut
Tarvitset:
180g maito
70g voi
1 tl Maldon
30g sokeri
100g jauho
3 muna
Tee näin:
Mittaa kattilaan maito, voi, suola ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi.
Ota pois levyltä ja sekoita jauhot puulusikalla sekoittaen kunnes seos on tasainen.
Anna jäähtyä muutama minuutti ja lisää kananmunat.
Sekoita kunnes massa taas tasainen. Lämmitä uuni 230°c.
Lisää massa pursotinpussiin ja pursota tuulihattuja (n. 5cm halkaisija) silikonimatolle.
Lisää sokeritaikina "kiekot" jokaisen tuulihatun päälle.  (sokeritaikinan resepti alla)
Laita tuulihatut uuniin ja laske lämpö heti 170°C. Paista n. 30 min.  

Sokeritaikina
50g huoneenlämpöistä voita
70g sokeri
70g jauho
Sekoita kulhossa lusikalla ainekset keskenään kunnes saat tasaisen massan.
Kauli taikina tasaiseksi (n. 3-4mm paksuiseksi) kahden leivinpaperin välissä tai vakuumipussin sisällä. pakasta.
Leikkaa stanssilla pieniä kiekkoja (n.4cm halkaisija) pakastetusta taikinasta ja asettele tuulihattujen päälle ennen paistamista.

Raparperi "Froyo"
700g raparperia kuutioituna
400g vuohenmaito yoghurttia (Turkkilainen yoghurtti käy)
75g sokeria
500g vettä
3-4 rkl hunajaa
2rkl Tabasco Habaneroa

Keitä raparpereita kattilassa sokerin ja veden kanssa muutama minuutti kunnes ne ovat hiukan pehmenneet.
Nosta leivinpaperilla vuorattuun astiaan ja siirrä pakkaseen jäätymään.
Laita blenderin kulho myös pakastimeen jäätymään.
Kun raparperi on jäätynyt laita tehosekoittimen ja sekoita tasaiseksi, lisää yoghurtti, hunaja ja Tabasco ja sekoita tasaiseksi.
Laita hetkeksi Froyo vielä pakkaseen ennen tarjoilua, jos tuntuu liian löysältä.
Leikkaa tuulihatut auki, lusikoi väliin froyota, viimeistele ketunleivän lehdillä.




Maldon ja Tapasco - huippu- ja kotikokkien luottotuotteita


Kuten jo tuolla ihan alussa kirjoitinkin niin Illan kaikissa annoksissa käytettiin Maldonin suolaa sekä  Tabasco-kastikkeita
Molemmat brändit omaavat tinkimättömät laatuvaatimukset, sekä pitkän historian.

Maldon-suolaa on valmistettu jo vuodesta 1882.
Se valmistetaan Englannin Maldonissa edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on vaalittu jo sukupolvien ajan.

 Maldon-suola on peräisin Blackwater-joesta, joka virtaa Maldonin kaupungin läpi. Maldonin keveyden salaisuus piilee suolakiteiden muodossa; jokainen suolakristalli on pyramidin mallinen.

Tabascoa taasen valmistaa McIlhenny Company, joka on perustettu jo vuonna 1868 Louisianan Avery
Islandille ja tehdas on edelleen samalla paikalla.

Perhelegendan mukaan yrityksen perustaja Edmund McIlhenny sai tuliaisiksi chilinsiemeniä Keski-Amerikassa käyneeltä matkailijalta.
McIlhenny istutti siemenet Avery Islandille ja testasi chilikastikkeita kunnes keksi reseptin, johon oli tyytyväinen. 
Näin syntyi kaikkien tuntema ja varmasti ikonisin chilikastike.

Lisää tietoa ja vinkkejä löydät helposti maukkaampaa sivuilta klikkaamalla TÄSTÄ


Kiitos vielä, kun jaksoit lukea koko tämän megapostauksen. Ilta ja ruoat olivat niin huikeita, että en osannut päättää mitä karsisin pois, joten koitin tuoda tähän läpileikkauksen koko illasta.

Nappaa ihmeessä repsut talteen ja kokeile rohkeasti.

Maistuvaa ja aurinkoista kesää toivotellen:

//tiina

7 kommenttia

  1. Ihana postaus! Superkiva ilta ja kaikki annokset todella herkullisia.

    VastaaPoista
  2. Teillä näyttää olleen tosi hauskaa ja annoksetkin näyttävät oikein herkuilta!
    Kivaa viikkoa sinulle Tinsku <3

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus ja kuvista välittyy se, että teillä on ollut hauskaa!
    Kulinaarikin hymyilee kuin Naantalin aurinko :) Annokset näyttävät myös
    syntisen hyviltä.
    Kivaa loman jatkoa ja viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa oli kyllä ja ruoka tosiaan syntisen hyvää. Oikein mukavaa ja aurinkoista kesää ja toivottavasti myös lomaa sinulle <3

      Poista
  4. Höpöhöpö!
    Fileointi voittaa totellinin vääntämisen...mut ihana kuva!
    Kiitos seurasta ja seuraavaan kertaan!

    VastaaPoista