Paistettua maksaa ja helppo rosepippurikastike

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Maksa jos joku jakaa mielipiteet. Toiset rakastavat ja toisilla nousee kylmät väreet pelkästä ajatuksesta.
Jännää sinäänsä, että maksalaatikko on tutkimusten mukaan edelleenkin eniten ostettu eines.
Maksaa kuitenkin kannattaa silloin tällöin syödä muodossa tai toisessa sillä maksan ravintoarvot ovat erittäin hyvät. Maksa sisältää paljon A-, B2-, B3-, B6-, B12- vitamiineja. Tietenkin rautaa, sinkkiä, seleeniä ja folaattia. Varsinainen monivitamiinipilleri siis.



Maksaa tulee itsekin valmistettua hävettävän harvoin vaikka se mielestäni varsinkin pihveiksi paistettuna erittäin herkullista.
Maksan paistamisessa kannattaa olla tarkkana. Maksan kypsyy nopeasti ja siksi sen helposti paistaa ylikypsäksi. Maksan kuuluu olla kypsää, mutta kuitenkin sisältä hieman rosee. Omalla näppituntumalla kaupan valmiiksi siivutettua maksaa kannattaa paistaa kuumalla pannulla korkeintaan noin 2 min per puoli. Halkaise yksi pala ja tarkistaa kypsyys. Paistetun maksan voi vielä hetkeksi jättää folion alle levähtämään jossa se vielä jälkikypsyy.
Parhaaseen lopputulokseen pääset, kun valmistelet kaikki aterian muut ainekset ensin ja paistat maksan vasta ihan viimeisenä

Varaa maksaviipaleita syöjämäärän mukaan 150-200g per nuppi
Halutessasi poista viipaleiden reunoista ohut kalvo. Juurikin tuon kalvon takia ostan aina valmiita siivuja, koska kokonaisesta palasta tuo kalvon poistaminen on mielestäni ikävää puuhaa.

Maksan lisukkeiksi sopii ehdottomasti perinteen mukaan paistetut sipulirenkaat ja puolukkasurvos.
Lisäksi paistelin pakkasen kätköistä viimevuoden huiman tattisadon antimia

Paistettu maksa:

Otan maksa huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistoa.
Mausta maksaviipaleet mustapippurilla ja halutettasi vaikka rosmariinilla.
Paista viipaleita kuumalla pannulla voissa noin 2 min. per puoli. Rouhi myllystä suolaa aina vasta paistetun pinnan päälle.

Rosepippurikastike 4. lle

Tarvitset:

  • 3 dl kermaa
  • 1 dl vettä tai maitoa
  • puolikas lihaliemikuutio
  • mustapippuria
  • 2 tl tai maun mukaan roseepippuria
  • rakuunaa
  • (tilkka soijakastiketta)

Laita kerma ja vesi kattilaan. Murenna joukkoon liemikuutio. Rouhi sekaan myös hieman mustapippuria. Murskaa rosepippureita vaikka kämmenessäsi, jotta niistä irtoaa makua paremmin. Lisää rosepippurit ja rakuuna kastikkeen joukkoon. Anna kastikkseen kiehua hiljalleen hieman kasaan. Voit käyttää myös tarvittaessa suurustetta.
Tarkista maku. Jos kastike vaatii suolaisuutta, niin lorauta joukkoon tilkka soijakastiketta.

Tarjoile maksa paistettujen sipulirenkaiden ja puolukkasurvoksen kera.

Lisäkevinkki: Karppaajan valkosipuliperunat retikasta

Lähetä kommentti