Uunissa paahdettua cheddar-parsaa ja helppo hollandaisekastike

lauantai 15. huhtikuuta 2017


Parsa-aika sen kuin paranee ja lähikaupassa parsapuntin hinta oli jo alle 2 euroa! Niitähän piti sitten hamstrata useampi ja arvanette varmaan mitä meillä syödään pääsiäisenä.

Kokeilin tällä kertaa valmistaa parsaa uunissa. Päälle ripottelin vielä cheddarjuustoa lisämakua antamaan ja kylkeen väsättiin todella helppo ja takuulla onnistuva hollandaisekastike.

Molemmista ohjevideot reseptien alla.

Syödään parsaa!


Uunissa paahdettua cheddar-parsaa (alkupala 4. lle)


Tarvitset:
  • puntti parsaa
  • kourallinen raastettua cheddarjuustoa
  • loraus punaista palmuöljyä tai oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria

Tee näin:
Kuori parsat tarvittaessa noin reilu puolesta välistä kantaa kohden alaspäin.
Leikkaa puinen kantaosa pois.
Pilko parsat noin 5 cm palasiksi.
Laita uunikestävään vuokaan ja lorauta päälle vähän öljyä, Rouhi suolaa ja pippuria myllystä. Ripotele päälle cheddarjuustoraastetta.
Paista uunissa 200*C noin 10-15 min.
Tarjoile hollandaisekastikkeen kanssa.

Tee näin video:

Helppo hollandaisekastike ilman vesihaudetta


Tarvitset:
  • 3 kananmunan keltuaista
  • 150 g sulatettua kuumaa voita
  • 1 rkl vaaleaa balsamietikkaa tai mietoa viinietikkaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • (mausteeksi hieman pippuria myllystä ja ripaus yrttejä esim. rosmariini)

Tee näin:
Laita kapeaan korkeareunaiseen astiaan kaikki muut aineet paitsi voi.
Sulata voi höyryävän kuumaksi.
Laita sauvasekoitin astiaan ja ”surauta” parikertaa.
Lisää kuumaa voisulaa ohuena nauhana seoksen joukkoon koko ajan sauvasekoittimella surautellen.
Katso ohjevideo alta.
Tarjoile heti.

Tee näin video:






Ihanaa ja rauhallista pääsiäistä!

//tiina



6 kommenttia

  1. Kevät ja parsa kuuluvat yhteen :) Mä NIIN rakastan parsaa plus sen kanssa hyvää hollandaise kastiketta. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Minullakin odottaa taas parsapuntti tuolla keittiössä. Huomenna herkutellaan taas!

    VastaaPoista
  3. Teimme tänään tällä ohjeella erittäin hyvää hollandaisekastiketta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Tämä on kyllä helppo ohje ja mitä mainioin koostumus ja maku. <3

      Poista