Pekonilla tuunatut muna- riisipasteijat

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Muna- riisipasteijoita tuli joskus kasariajalla tehtyä useastikin, jonka jälkeen nuo ovat vaipuneet unholaan.

Pasteijat ovat kuitenkin helppo ja maukas tarjottava suolaisenapalana vaikka vapun kahvipöydässä, joten herätelläänpä vanha resepti henkiin, mutta hieman tuunattuna.

Riisin ja kanamunan lisäksi täytteeseen sujahti paistettua pekonia. Hieman sipulia ja tuoreita yrttejä.



Pekonilla tuunatut muna- riisipasteijat


Tarvitset:
  • 500 g valmista torttu- lehtitaikinaa
  • kananmunaa voiteluun

Täyte:
  • 1 dl puuroriisiä
  • 1 paketti pekonia (n. 180g)
  • 3 kovaksi keitettyä kananmunaa
  • 1 pieni sipuli silputtuna
  • 1 valkosipulinkynsi murskattuna
  • muutama lehti tuoretta basilikaa
  • ½ tl rouhittua mustapippuria
  • (hieman suolaa)

Tee näin:
Ota torttutaikinalevyt sulamaan.
Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi väljässä vedessä.
Kaada riisistä ylimääräinen vesi pois, mutta älä huuhtele.
Pilko pekonit pieniksi ja paista kuumalla pannulla rapeiksi.
Laita pekonit talouspaperin päälle valumaan.
Säästä pannulle tilkka pekonirasvaa ja kuullota hienonnetut sipulit.
Silppua basilika pieneksi.
Kuori ja pilko keitetyt kananmunat hienoksi silpuksi ja sekoita kaikki täytteen aineet keskenään.
Tarkista suola.

Leikkaa torttutaikinalevyt keskeltä kahdeksi neliöksi.
Kauli taikinaneliöitä hieman isommiksi.
Laita jokaisen taikinaneliön keskelle reilu ruokalusikallinen täytettä ja nipistä reunat yhteen huolellisesti niin että, pasteijoista tulee kolmion mallisia.
Voitele pasteijat kananmunalla ja ripottele päälle halutessasi hieman esim. seesaminsiemeniä.

Paista 220*C uunin keskitasolla noin 15 min tai niin kauan, että pasteijat ovat saaneet kauniin värin.







2 kommenttia

  1. Kylläpä on hyvännäköisiä.
    Mun suosikkeja on feta-pinaattipasteijat, niitä teen välillä viikonloppuisin.

    VastaaPoista
  2. Todellakin tulee muistoja mieleen! Ihana muuten tuo Arabian ampparipurkki ;-)

    VastaaPoista