Koronaneuloosia - Sulo Vilen -pipon ohje ja arvonta

maanantai 13. huhtikuuta 2020



Onko sinuun iskenyt jo koronaneuloosi? Itse tunnustan potevani tällä hetkellä koronaneuloosin melko vaikeaa muotoa. Käsityö on saatava hyppysiin välittömästi kun istahdan vaikkapa katsomaan telkkaria. Pystyn kyllä vielä ainakin toistaiseksi silti suoriutumaan päivittäisistä työ- ja kodinaskaretehtävistäni.

Onneksi koronaneuloosi ei ole vaarallinen, mutta tutkittua tietoa asiasta ei vielä ole – Jääkö tila pysyväksi.
Se mikä on varmaa niin koronaneuloosi aiheuttaa ainakin hetkellisiä, jopa hallitsemattomaksi yltyviä hamstrausoireita lankahyllyillä ja lankojen verkkokaupoissa. (VC paperin hamstraus on vielä lasten leikkiä pahimpien oireiden rinnalla)

Mitkä koronaneuloosin lopulliset vaikutukset väestöömme tulevat olemaan – Voimme vain arvailla.
Enustettavissa kuitenkin on selkeästi enemmän lieviä sormi- ja rannevaivoja ja todennäköisesti tulevana talvena (ehkä myös jo juhannuksena) neuloosiin sairastuneiden lähipiirin päitä ei palele.

Vertaistukea on saatavissa

Onneksi perusneuloosin ja jopa koronaneuloosin kanssa ei tarvitse olla yksin. Esim. Facebookissa on useampikin neulomiseen suuntautuva ryhmä, jossa voi keskustella muiden kohtalotovereiden kesken ja saada hyviä vinkkejä ja ohjeita neuloosin omahoitoon.
Suosittelen ehdottomasti liittymään, vaikka oireesi olisivat vielä vähäiset.

Oireita voit myös omahoitaa pienillä ja helpohkoilla neuletöillä. alkuvaiheen omahoito-ohjeeksi olenkin lisännyt tähän postaukseen selkokielisen ohjeen Sulo Vilen -malliseen peruspipoon. Oleppa hyvä.

Mitä tehdä kun oireet alkavat olla parisuhdetta haittaavia?

Varsinkin hankalan koronaneuloosin aiheuttama lankahamstraus saattaa kiristää tunnelmaa kotona ja moni joutuukin miettimään – Minne piilottaa taas uudet hankitut langat, kun vanhojakin on kaikki kaapit täynnä?

 - Näin omakohtaisesta kokemuksesta vastaisin, että mahdollisimman näkyville. Tämä toimii yhtä hyvin kuin makkarapaketin piilottamin jääkaapin vihanneslaatikkoon. Etsijä ei varmasti löydä.

*kuva YLEn sivuilta

Ikoninen Sulo Vilen -pipo – Kätevän luottopäähine

Ensimmäsien Sulovileenin neuloin Kätevälle Isännälle jo vuosia sitten.
Miksikö? Ehkä siksi, että olen koko yhteiselomme ajan tuntenut suurta samaistumista 70-luvun loppupuolella alkaneeseen Tankki täyteen -sarjan Emmi Viléniin.
Omalla tavallaan Kätevä on kuin Emmin mies Sulo – Ostaa kun halvalla sai.

Ehkäpä ensimmäinen mieleenpainuvin ostos oli vanha sininen Leyland merkkinen traktori. Mitään järkevää käyttöähän meillä ei traktorille ollut – Mutta kun halvalla sai.
Halvalla saatu traktori ei myöskään ollut ihan priima ja sitä piti hakeakkain vähän kauempaa. Kun kätevä ylpeänä kaartoi traktori lavetilla kotipihaan, niin huomattiin, että siitä oli katto irronnut jonnekin matkan varrelle.
Kattoahan sitten lähdettiin etsimään ja jostain puolesta välistä matkaa se sitten tienposkestä löytyikin.
Traktori sittemmin kunnostettiin ja kutsuin sitä tuttavallisesti Leilaksi.

 Sulo Vilen -mallinen peruspipo -ohje


Lanka: Noita 7 veljestä vihreä. Tupsuun esim. keltainen ja luonnonvalkoinen
Puikot: 3 ½ 40 – 50 cm pyöröpuikot tai 3 ½ sukkapuikot

Luo vihreällä langalla 112 s. (silmukat kannattaa luoda pitkälle paksummalle puikolle (n. 6)  ja siirtää neuloen pyörö tai sukkapuikoille  Jos käytät sukkapuikkoja, jaa silmukat 4 * 28.
Neulo joustinneuletta suljettuna neuleena 2 oikein, 2 nurin, niin kauan, kunnes kappaleen pituus on noin 4 cm.
Neulo 1 kerros kaikki oikein. (tästä tulee taitos)
Jatka joustinneuleella, mutta aloita kerros nyt kahdella nurjalla silmukalla ja jatka sitten 2 oikein, 2 nurin jne.
Kun työn pituus taitoksesta (kerroksesta minkä neuloit kaikki oikein) ylöspäin on noin 14 cm voit aloittaa kavennukset. Kannattaa mitata pipon saajan päätä mittanauhalla ja jatkaa tarvittaessa halutun mittaiseksi. Työhön tulee ensimmäisen kavennuksen jälkeen pituutta enää noin 5 cm. (päälaki)
1.       Kavennus: Neulo 2 nurjaa silmukkaa nurin yhteen. Oikeat silmukat oikein, oikein ja taas 2 nurjaa silmukkaa nurin yhteen. Jatka näin kerroksen loppuun.
Jatka työtä joustinneuleena 1 nurin 2 oikein 4 kerrosta.
2.       Kavennus: Neulo nurja ja sitä seuraava oikea silmukka oikein yhteen. Neulo seuraava oikea oikein ja taas nurja ja sitä seuraava oikea silmukka oikein yhteen. Jatka näin kerroksen loppuun.
Neulo lopuilla silmukoilla sileää oikeaa n. 10 kerrosta.
Pujota lanka loppujen silmukoiden läpi ja kiristä reikä umpeen. Päättele hyvin.

Tee tupsu ja neulo se tukevasti kiinni pipon päälaelle Käytin Novitan tupsukehikkoa. Voit myös katsoa ohjeet pahviseen tupsukehikkoon ja tupsun tekoon vaikkapa Täältä

*Ohje mukailtu Minna Metsäsen ohjeesta.


Arvonta:

Jo pidempään jatkunut neuloosi ja koronaneuloosiksi yltyneiden oireiden vuoksi, on uusille langoille saatava tilaa edes yhden pipon verran.

Arvon yhden Sulo Vilen -pipon kaikkien arvontaan osallistuneiden kesken.
Voit osallistua kommentoimalla kommenttikentässä onko sinulla joku oman elämänsä Sulo Vilen, jolle haluaisit pipon vaikkapa suomen juhannuskelejä silmällä pitäen antaa päätä lämmittämään?
Vai pitäisitkö kenties pipon itse vai olisiko sillä parempaa käyttöä esim. kahvipannun myssynä?
Sana on vapaa.

Arvonta on käynnissä myös blogini Fb-sivuilla, joten jos haluat tuplata mahdollisuutesi niin käy osallistumassa Täällä à https://www.facebook.com/tinskunkeittiossa/

Muista jättää sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään niin saan tarvittaessa sinuun yhteyden.
Osoitteita ei käytetä mihinkään muuhun kuin tähän arvontaan.

Pipokilpailu alkaa nyt ja päättyy 26.4. 20 klo: 12:00.

Huomioithan tarvittaessa, että pipo on neulottu koiratataloudessa.

Pipo ei varmasti myöskään ole täysin virheetön. Siinä on varmasti neuloessa ja samalla telkkua katsoessa jossain kohtaa eksyä nurja- oikean silmukan tilalle, mutta haittaakos tuo kun halvalla sai :)

Kätevä Isäntä pyysi vielä lisäämään, että ulkonäkö paranee ja itsetunto kohenee, kun vetäisee Sulovileenin päähän. :)

Onnea arvontaan!

//tiina

17 kommenttia

  1. Toi on saatava omaankin päähän, varsinki ku halvalla sais! 😃 kulinaariblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Oman elämäni Sulo Vilen pyysi neulomaan itselleen tällaisen pipon. Jos voitan tämän, pääsen helpommalla ;)

    unisposti(at)mail.com

    VastaaPoista
  3. itselle tahdon MÄ, tän ihanuuden

    VastaaPoista
  4. Poikaystävän vanha pipo on jo niin nyppyyntynyt että uudelle olisi tarvetta!
    tikkuihminen@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Olisi aika makea miehelle, kun tuosta sarjasta tykkää kovasti :)
    Postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Meillä asuu yksi Sulo Vilen :) uusi juhannuspipo kyllä kelpaisi varmasti hänelle!

    VastaaPoista
  7. Käyttäjä löytyy!
    fisunen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kyllä, oma mies ilahtuisi varmasti.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Sulo on meidän perheen suosikkihahmo eli pipolle on käyttäjä ja se olen minä.
    aiholapp lailanet.fi

    VastaaPoista
  10. Miehelleni menisi hän katsookin niitä vanhoja sarjoja taas. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Oi, onpas hiano! Käyttöä löytyis. (: saraana.makela(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Omalle miehelle :)
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Pitäisin itse noin söpön pipon!
    -saya
    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. Kyllä meiltä yks Sulo Vilen löytyy! ;D

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  15. Itselle tai miehelle menisi käyttöön.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  16. Olisi käyttöä vallankin kun halvalla saisi.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista