Kaakao- ja vaahtokarkkiyllätys suklaamunassa

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

 


Tässä ihan mahtavan hauska idea pieneksi joulutervehdykseksi. Suklaamunan sisälle kätketään kaakaota ja vaahtokarkkeja. Kun suklaamunan laittaa kuumaan maitoon niin siitä tulee herkullinen kaakao. Sokerina pohjalla…vaahtokarkit nousevat kaakaon pintaan.

Ihana syötävä vietävä

Idean näihin täytettyihin suklaamuniin sain TikTokista ja innostuin ajatuksesta niin, että pakkohan näitä oli itsekin kokeilla. Suklaamunina käytin kaikille tuttua Kinderiä ja kokeilin myös Lidlin vastaavaa, missä toinen suklaamunan puolisko on maitosuklaata ja toinen valkoista. Jälkimmäiset toimivat mielestäni paremmin. Kuorenpuoliskojen yhteenliittäminen meni huomattavasti helpommin kuin Kinderissä.

Kaakao- ja vaahtokarkkiyllätys suklaamunassa

Tarvitset:

  • suklaamunia
  • kaakaojauhetta (ei tumma)
  • pieniä vaahtokarkkeja

Tee näin:

Halkaise suklaamuna varovasti saumoistaan kahdeksi puoliskoksi.

Täytä toinen puoli kaakaojauheella (n. 2-3 tl) ja laita päälle vielä muutama pieni vaahtokarkki.

Käytä toisen puoliskon reunoja kuumalla pannulla niin, että suklaa hieman sulaa. Liitä sitten puoliskot nopeasti kiinni toisiinsa ja paina niitä hetki yhteen kevyesti.

Vinkki:

Pakkaa pieneen sellofaanipussiin yksi kaakaoyllätys-suklaamuna, pipari, hieman karkkia ja piparminttu karkkikeppi, Koristele pussi kauniisti ja kirjaa myös käyttöohjeet mukaan. Anna joulutervehdyksinä ystäville.

Huom. Jos teet näitä yhdessä lapsien kanssa, niin huomioi, että aikuinen sulattaa suklaamunan puolikkaan reunat pannulla. koska tässä on tosiaan pieni palovammavaara ainakin hieman hätäisellä ja innokkaala kokilla <3

Katso vielä tee-se-näin -video Youtube -kanavaltani klikkaamalla TÄSTÄ

 

Ihanaa joulunodotusta toivotellen:

 

//tiina




4 kommenttia

  1. Ihan superhyvä idea ❤ Näitä teen ja todellakin! Teen joulutervehdykseksi ja saattaapi yksi jos toinenkin kerta olla suklaayllätysmuna löytyä omastakin kupista 😊

    VastaaPoista
  2. Oi miten herkullinen idea. Olenkin tiktokissa nähnyt näitä munia. Pakko varmaan testata itsekin.
    Mukavaa viikkoa sinulle Tinsku <3

    VastaaPoista
  3. Ihanan herkullinen jouluidea ♥ Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista