kolmen raaka-aineen maapähkinävoikeksit

tiistai 23. kesäkuuta 2015


Löysin hauskan kolmen raaka-aineen maapähkinävoikeksi reseptiin internetin ihmeellisestä maailmasta ja pakkohan niitä oli heti kokeilla.

Koska maapähkinävoi on suht vähähiilihydraattista se sopii kohtuudella karppaajallekkin ja lisäksi se on viljaton. Tarkista kuitenkin viljattomuus ja gluteenittomuus aina tuotteen kyljestä, koska tänä päivänä ei voi olla enää varma siitä, että esim. edes mehujää olisi gluteenitonta saatika laktoositonta.

Vhh tyylini mukaan vaihdoin tavallisen sokerin hiilarittomaksi karppisokeriksi eli erytritoliksi, jota tehdään tavallisesta rypälesokerista käyttämällä. Näin ollen koko taikinan hiilihydraatti määräksi tuli noin 20 hh ja yhden keksin hh määräksi noin 1.

Laskin vielä paljonko hiilihydraattimäärä olisi tavallisella sokerilla leivottuna niin hh määrä on reilusti kymmenkertainen.

Kekseistä tuli oikein rapeita ja hyviä, mutta ehkä minun makuuni turhan makeita vaikka karppisokeri ei edes ole ihan niin makeaa kuin tavallinen kidesokeri. Suosittelen silti kokeilemaan. Tässä on loistava perusresepti muunneltavaksi.

Seuraavalla kerralla jätän sokerin määrää hieman pienemmäksi ja saatan lisätä esim sokerijuurikaskuitua ja raakakaakaonibsejä... katsotaan.


Tarvitset:

  • 2.5 dl maapähkinävoita. Valitse sellainen missä on myös pähkinän palasaia mukana.
  • 2.5 dl karppisokeria YesDeli (tai samanverran tavallista kidesokeria)
  • 1 kananmuna
Sekoita kaikki aineet keskenään ja nostele taikinasta pieniä kasoja leivinpaperilla vuoratulle pellille.



Paina haarukalla keksejä tasaisemmiksi.
Paista uunissa 175*C noin 8 min.

Allrecipies.com youtube videon kekseistä löydät täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=m5hrrzbyl9Y








6 kommenttia

  1. Kiitos ohjeesta. Mutta. Mä käytin Nutellaa ja karppisokeria munan kera. Mun omat möhkäleet levisivät ja nyt on toffeemainen pellillinen piparia. Mitä maapähkinävoita Sä näytit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. (poistin edellisen kommentin vahingossa...)

      Vastaan nyt vaikka en ole bloginpitäjä :D Mutta nutellahan ei ole maapähkinävoita, vaan hasselpähkinä-suklaa levitettä, joten ei ihme että epäonnistui. Maapähkinävoi on vaaleanruskeaa ja paksua, sitä saa esim. lidlistä, mutta pitäisi löytyä kyllä ihan tavallisestakin kaupasta.

      Poista
    3. Kiitos Kaisa vastauksesta. Ritiikin kommentti oli minulta jäänyt vallan huomaamatta. Pahoittelut. Juurikin näin. Nutellan koostumus on niin erilainen kuin maapähkinävoin, joten siinä varmasti syy.

      Poista
    4. Maapähkinävoita on ihan helppo tehdä itsekin: Paahda uunipellillä pähkinöitä jonkin aikaa. Mutta varo ettet polta. Anna jäähtyä, ovat tosi kuumia. Laita joko tehosekoittimeen tai murskaa sauvasekoittimella. Suolaa pikkasen. Alla koneen surrata, kestää, kestää ja jonkin ajan kuluttua lisää hiukan rypsiöljyä tai oliiviöljyä. Kun aikansa on antanut koneen surrata on sinulla valmis itsetehty maapähkinävoi.

      Poista
    5. Kiitokset Raija ihanasta vinkistä ja ohjeesta <3

      Poista