Grillilohta ja parsaa tiskikoneessa valmistettuna sekä sitruuna-voikastiketta

torstai 26. maaliskuuta 2015

Kyllä luit oikein!

Äkkiseltään ajateltuna urbaani legenda, mutta totta se on. Valmistin tämän aterian tiskikoneessa samalla kun pesin astiat!




Tämän aamu tänään oli vähän huono. Huonosti nukuttu yö. Viime tingassa töihinlähtö. Ajatus siitä, että koko päivä on palaverejä täynnä. Hyvä, jos ehtii pikaisesti syömään jossain välissä, tai sitten ei. Työmatkalla autokin alkoi pitämään kummallista kolinaa, joten ei siinä muuta kuin tien sivuun ja soitto kätevälle isännälle.
Totesimme, koska tässä muutenkin on ollut hieman enennän huonoa onnea autojen kanssa viimeaikoina, niin hän tuo minulle toisen auton ja ajaa omani kotiin.

Siinä isäntää odotellessani kuuntelin radiota. Radio Novan aamutiimi oli jostain bongannut idean tiskikoneessa kypsentämisestä. Muistan kyllä itsekiin kuulleeni tuosta joskus vuosia sitten ja niitä salmiakkikossun turkinpippureita on varmaan useampikin ikäluokastani tiskikoneessa sulatellut.
Tuo ruuan ihan oikea kypsentäminen oli niin hauska juttu, että päätin kokeilla sitä heti.
Eikä muuten ollut paskempi idea.

Lohesta tuli oikeasti loistavan kypsyistä. Kosteaa ja mehevää ja parsoille jäi mukava, hieman rapsakka suutuntuma. Jos et usko, niin kokeile itse.


Grillilohta ja parsaa tiskikoneessa valmistettuna, sekä sitruuna-voikastiketta 4. lle


Tarvitset:
  • noin 800g ohuehkoa lohifilettä
  • Puntti tai 2 tuoretta parsaa
  • grillausmaustetta
  • suolaa ja mustapippuria
  • 100 g voita
  • 1 rkl siruunamehua
  • ripaus kookossokeria tai muuta tummaa sokeria
  • ruohosipulia
  • 4 kpl isoja minigrip pusseja
  • astianpesukoneen


Leikkaa lofifile kahteen osaan, jotta mahtuu paremmin pussiin. Mausta lohi reilusti grillausmausteella. Muita mausteita et tarvitse.



Laita lohi ensin yhteen minigrip-pussiin. painele ilmaa pois ja sulje pussi hyvin. Taita pussin suljettava pää lohen alle. Laita vielä toiseen minigrip-pussiin niin että sulkukohdat ovat eri päin ja käännä taas sulkukohta lohen alle, jottei vettä mitenkään pääse pussiin sisälle.

Poista parsoista kova kanta ( noin 1 cm) ja kuori parsat ohuelti kuorimaveitsellä noin puolesta välistä alaspäin.
Mausta parsat suolalla ja mustapippurilla. Pakkaa parsat minigrip-pusseihin samoin kuin lohi.

Laita lohi ja parsat tiskikoneen yläkoriin ja täytä kone muuten normaalisti. Voit siis oikeasti pesta tiskit samalla kun ruoka kypsyy.
Valitse ohjelma jonka pesulämpotila on ainakin 65 astetta. Käytä konetta ohjelman loppuun asti.



Valmista kastike:
Sulata voi pienessä kattilassa ja lisää joukkoon sitruunamehu ja kookossokeri.
Anna hieman jäähtyä ennen tarjoilua.

Koristele annokset silputulla ruohosipulilla.





9 kommenttia

  1. Muiks. Astianpesukonelohen takana lienen minä ja Turkka Huhtala sekä Yle Puoliseitsemän viime vuonna.
    Tein Turkalle 4 kalankäsittelyohjelmaa jonka viimeiseen hän pyysi jtn tajunnan räjäyttävää, ehdotin em. tapaa valmistaa lohta. Näin tapahtui suorassa lähetyksessä ja arvosanalla Hyvää!
    Vedessä hauduttaminen on vanha tapa, mutta vakuumissa, lohta, en ole kuullut muualta. Koekaniineina toimivat Wilhemin grillimakkarat ja vakuumi ja testi meni hyvin, joten seuraavaksi meni lohi tunnetuin seurauksin :)
    Terveisin Mika "Haukikoira" Vornanen

    VastaaPoista
  2. ps. Kuvatiedostojen perusteella kyseessä oli vuosi 2012 :) Sorryt, NuDe iski taas ;)

    VastaaPoista
  3. Hienoa ! Kiva tutustua Mika "Haukikoira" Vornanen ! Minulla ei ole hetkeen ollut yhtä hauskaa keittiössä, kun olen tänään ihan vatsa kippurassa nauranut tätä yritelmää joka oikeasti onnistui helvekon hyvin ! Parsatkin olivat juuri sopivan aldente!

    VastaaPoista
  4. Meillä onneksi astianpesukone tuli tiensä päähän :D. En tiedä.. Jotenkin on itsellä, että en varmasti testaa, kun taas pää nostaa: miksen testaisi :D. (no ei ole konetta testata :))

    VastaaPoista
  5. Minäpä testasin kuitenkin, kun astianpesukoneen sain äitienpäivälahjaksi :D

    http://heidinhullutuksia.blogspot.fi/2015/05/astianpesukoneessa-valmistettua-lohta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputulos oli siis yllättänyt sinutkin positiivisesti. Nyt pitäisi ideoida mitä muutakin voi valmistaa astianpesukoneessa :D Ps. kiva blogi sinulla.

      Poista
  6. Wau! Ensinnäkin Turkinpippurien sulatuksesta astianpesukoneessa en ole kuullutkaan, mutta että sillä voi valmistaa ruokaakin. Niin, no miksipä ei. Pitäispä melkein testata!

    VastaaPoista
  7. Olen kyllä kuullut tuosta, mutta mielestäni kuulostanut vähintäänkin epäilyttävältä. Näyttää kuitenkin toimivan. Mielenkiintoinen kokeilu, mutta epäilen, että mieheni ei haluaisi syödä astianpesukoneessa tehtyä ruokaa...

    VastaaPoista