Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista

Uutuuskirja: Tinskun keittiössä – Helposti herkullista
Esikoiskeittokirjani on nyt julkaistu! Kirja on rakkaudella koottu kokoelma reseptejä, jotka ovat mutkattomia, täynnä makua, helppoja toteuttaa ja muunneltavissa – juuri sellaisia, joita jaksaa ja ehtii tehdä arjen keskellä. Hanki nyt itselle tai lahjaksi. Pääset kuvaa klikkaamalla suoraa verkkokauppaan. Stressittömiä kokkaushetkiä just sulle toivotellen -Tinsku

Kermainen juurespaistos - Vaihtelua valkosipuliperunoille

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017


Idea juurespaistokseen lähti vähän pakon sanelemana. 

Ajatuksena oli tehdä lounasvieraille paahtopaistin kaveriksi valkosipuliperunoita, mutta kasvislaatikon pohjalla ei pyörinyt kuin pari hassua perunaa ja kauppaan ei viitsinyt lähteä.
Palsternakkaa, porkkanaa, bataattia ja sipulia sen sijaan taas oli reilusti.

Tuumasta toimeen siis.
Käytin paistokseen todella paljon sipulia ja palsternakka toi hyvää makua, joka sopi paahtopaistin punaviinikastikkeen kanssa loistavasti.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Vaihtelu virkistää.


Kermainen juurespaistos 4.lle


Tarvitset:
  • reilun kilon erilaisia juureksia ohuina siivuina

Kuten:
  • retikka
  • bataatti
  • lanttu
  • porkkana
  • palsternakka
  • maa-artisokka
  • mukulaselleri
  • nauris
  • peruna
Lisäksi:
  • 1-2 sipulia renkaina
  • maun mukaan valkosipulia murskattuna
  • 1-2 purkkia kermaa tai kasvikermaa
  • suolaa ja mustapippuria maun mukaan myllystä
  • 1 tl kuivattuja yrttejä, kuten timjami


Mausta juuressiivut ja sipulirenkaat valkosipulilla, mustapippurilla, suolalla ja yrteillä.
Laita uunikestävään vuokaan.
Kaada kerma päälle ja paista uunin alatasolla 180*C noin 60 min tai niin kauan, että juurekset tuntuvat haarukalla pistettäessä kypsiltä.


Vinkki: Lisämakua paistokselle saat sekoittamalla kourallisen parmesaani juustoraastetta juuresten joukkoon. Muista silloin vähentää suolan määrää.

Lisää paistoksen joukkoon kinkkusuikaleita, härkkistä yms. niin saat kokonaisen päaruoan.







2 kommenttia

  1. Mä olen kanssa jo pitkään suosinut näissä paistoksissa muuta kuin pelkkää perunaa. Saa makuakin enemmän ja just vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Juureksista tulee ihan mahtavaa pientä kirpeyttä ja makeutta. Sopii mainiosti varsinkin lihan kylkeen.

      Poista