Murean mehevä Härkäruukku

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Tein tämän ruukun naudan sisäfileestä ja halusin jättää lihapalat mediumiksi, koska silloin ne ovat mureimmillaan. Jos käytät härkäruukkuun paistia tai muuta osaa niin kypsennä lihoja pidempään. Voit myös hauduttaa lihat mureaksi ruskistuksen jälkeen tilkassa lihalientä.

Arkeen ja juhlaan

Härkäruukku toimii aina. Arkena paistista ja juhlavammin fileestä. Jos tarjoilet härkäruukun ruokajuomana viiniä niin valitse tumma, tuhti ja täyteläinen. 

Viinivinkki postauksen lopussa. 



Murean mehevä Härkäruukku

Tarvitset:

  • n. 500 g naudanlihasuikaleita (mielellään filee)
  • 1 iso sipuli silputtuna
  • 2 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 1 lihaliemikuutio tai fondia
  • 1 rkl siirappia tai hunajaa
  • 1 rkl worcestershirekastiketta (tai soijakastiketta)
  • 1 rkl sinappia
  • 2 dl kermaa
  • n. 200 g smetanaa
  • n. 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 2 tl kuivattua rakuunaa
  • 2 tl roseepippureita murskattuna
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • suolaa maun mukaan
  • n. 2 rkl silputtua tuoretta persiljaa
  • 1 rkl konjakkia (voi myös jättää pois, mutta tuo ihanan aromin)

Lisäksi:

  • voita tai öljyä lihojen ruskistukseen. Mustapippuria ja suolaa maustamiseen.

Tee näin:

Ruskista lihat ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Jos käytät muuta lihaa kuin fileetä, niin kypsennä lihat kypsiksi ja mureiksi. Voit myös hauduttaa lihoja tilkassa lihalinetä.

Tee kastike: Kuullota sipuleita hetki tilkassa öljyä tai voita.

Lisää mausteet, worcestershirekastike, siirappi, lihaliemikuutio, kerma ja smetana ja sinappi – sekoita hyvin.

Keitä hetki kasaan lisää konjakki ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa.

Lisää ruskistetut/kypsennetyt lihat joukkoon ja anna kiehahtaa.

Lisää persilja.

Vinkki: Härkäruukkuun sopivat myös hillosipulit ja/tai ruskistetut sienet.

Tarjoile: riisin ja patongin kanssa 

Viinivinkki - LAB Signature 2016

LAB Signature 2016 on tumma ja mehevä viini Portugalista.

Makumaailmassa vaniljaa, karhunvatukkaa, mausteisuutta ja hentoa mokkaa. Maussa voit maistaa aavistuksen myös kirsikkaa.

Runsas ja täyteläinen viini, mutta vain vähän tanniinisuutta.

LAB Signaturessa on suhteellisen paljon alkoholia – kokonaiset 15%, mutta viinin paahteisuus ja ryhdikkyys peittää alkoholin hienosti alleen.

Sokeria tässä viinissä on taas suhteellisen vähän. Ainoastaan 3 g/l.

Rypäleet: Castelão, Syrah, Tinta Roriz ja Touriga Nacional

LAB Signature 2016  on hinta-laatu-suhteeltaan erinomainen ruokaviini mausteisille liharuoille. Kokeile myös valkosipulilla ja mintulla maustetun karitsan ja erilaiset lihaisten pata- tai grillattujen liharuokien- tai mausteisten makkaroiden kaverina.

Hinta Alkossa: n. 15€

*viini saatu tuotenäytteenä

9 kommenttia

  1. Mielettömän herkullisen oloinen resepti! Samoin tuo punaviini vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Jos vielä haluaa mennä ihan retrotunnelmiin niin tarjoilee jokaiselle ruokailijalle ruoan omassa pienessä vuoassa tai ruukun mallisessa astiassa :)

      Poista
  2. Herkulliselta näyttää ja reseptin raaka-aineet ovat maukkaita! Tuo vinksuvinkki on myös hyvä - täydellinen makukombo eli enää kauppareissua ja valmistamista vaille valmista 👍

    VastaaPoista
  3. Onpa taas hyvän näköistä ja kuuloista ruokaa! Ihanaa uutta viikkoa sinulle Tiina <3

    VastaaPoista
  4. Vau....ihanmielettömän hyvä setti...10+

    VastaaPoista
  5. Kokeilin vaihtaa härän hirveksi, kun sitä sattui olemaan ja kypsensin kunnolla. Kyllä toimi tosi tosi hyvin tuolla ohjeella ja maustekompolla. Kiitos ohjeesta!
    - Pekka

    VastaaPoista