Lakkaliköörillä maustettu vegaaninen kinuskikastike

tiistai 9. huhtikuuta 2019



*yhteistyössä Juomavinkki

Kinuskikastike on helppo jälkiruokakastike, joka oikeastaan valmistuu melkeinpä itsekseen. Perus kinuskikastikkeeseen yksinkertaisimmallaan tarvitset vain 2 ainesosaa – Kerman ja fariinisokerin.
Toki kastiketta voi maustaa monin tavoin ja tämä versio onkin maustettu Lapponia Lakkaliköörillä – eli vähän aikuisempaan makuun.

Kinuskikastike maustaa arjenkin

Jäiset karpalot ja kuuma kinuskikastike ovat kuin tehty toisilleen. Tämä yhdistelmä on retro, mutta kuitenkin tänä päivänäkin vielä erittäin toimiva. Jos pakastimessa ei ole karpaloita – Voit käyttää vaikka puolukoita, punaisia viinimarjoja tai vadelmia.

Perus hedelmäsalaatti tai jäätelö saavat loppusilauksen, kun päälle valuttaa itsetehtyä kinuskikastiketta.

Kinuskikastike maustaa tietenkin monet leivonnaiset kuten kakut. Vadelma-kinuskikakku taitaa olla se joka ensimmäiseksi tulee mieleen, mutta sopii loistavasti myös marenkikakkuun/pavlovaan.
Pääsiäisen aikaan sopiva kinuskinen pavlova onkin tulossa blogiin hyvissä ajoin ennen tulevia pyhiä <3

Lapponia Lakka - Marjoja Suomesta – Käsin poimien

Lapponia Lakka on pehmeän täyteläinen premium-likööri, jossa makeutta tasapainottaa syvä, hunajaisen neilikan vivahde ja ripaus sokeroitua hedelmälientä. Täyteläinen ja tasapainoinen, mutta myös hieman salaperäinen. Hunajainen jälkimaku.

Lapponia premium-liköörit valmistetaan pohjoisen puhtaassa luonnossa kasvaneista käsin poimituista marjoista, joista liköörit saavat aidot värinsä, makunsa ja tuoksunsa.
Niiden premium-laatu perustuu vuosisatoja vanhoihin liköörinvalmistusperinteisiin. Niiden valmistus alkoi virallisesti 1867, jolloin Tsaari Aleksanteri II myönsi turkulaiselle kauppiaalle Anders Nordforsille luvan valmistaa alkoholipitoisia juomia, mm. liköörejä. Tänäkin päivänä Lapponia-liköörit valmistetaan Suomen Turussa.

Marjat luovuttavat Lapponia-likööreihin kaiken makunsa ja arominsa kiireettömän valmistusmenetelmän, uuttamisen ansiosta. Lapponia-likööreissä tiivistyvätkin puhtaimmat ja aidoimmat maut sen kallisarvoisista raaka-aineista. Marjauutteen tuottaminen kestää marjasta riippuen kolmesta kuuteen viikkoon, jonka jälkeen sitä kypsytetään säiliössä noin kaksi kuukautta. Uutteesta valmistetaan likööriä lisäämällä alkoholia ja sokeria optimaalisen aromin ja koostumuksen aikaansaamiseksi. Suodatuksien jälkeen likööri on valmista pullotettavaksi.

Lapponia Lakka on erinomainen sellaisenaan, upea kahvin avec ja maistuu myös jälkiruokien kera.”

Lakkaliköörillä maustettu vegaaninen kinuskikastike


·         Tarvitset:

  • 2 dl kookos tai muuta keittämiseen soveltuvaa kasvikermaa. (voit toki käyttää tavallistakin kermaa, jos lopputuloksen ei tarvitse olla vegaanien)
  • 2 dl fariinisokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 4 rkl Lapponia Lakkalikööriä
Tee näin:
Laita paksupohjaiseen ja mielellään pinnoitettuun kattilaan kaikki muut aineet paitsi lakkalikööri.
Kiehauta seos koko ajan sekoittaen
Anna seoksen kiehua hiljalleen vielä noin 20 min aina välillä sekoitellen.
Ota kattila liedeltä, kaada joukkoon lakkalikööri ja sekoita kastike tasaiseksi.
Tarjoile lämpimänä esim. jäätelön, marjojen tai hedelmien kanssa.

Vinkki: Voit ripotella annoksiin kinuskikastikkeen päälle hieman sormisuolaa. Suolainen ja makea toimii aina.
Kinuskikastike kestää myös uudelleen lämmityksen.





* Suomen alkoholilainsäädäntöä kunnioittaen - Odotan innolla kommenttejasi, mutta alkoholia koskevat kommentit poistan. Muuten sana on vapaa. 

Mukavaa viikkoa toivotellen :) 
Pienestä takatalvesta huolimatta. Kyllä ne kelit taas kohta iloksi muuttuu.

//tiina

4 kommenttia

  1. Olen jotenkin aina vieroksunut lakan makua, mutta nyt pari kertaa viime aikoina, olen yllättänyt itsenikin tykkäämällä lakan mausta. Kinuskistahan tälläinen herkkupeppu on aina tykännyt :D

    VastaaPoista
  2. Voi miten herkullisen näköinen jälkiruoka ja nuo sun ottamat kuvat ihan taivaallisen ihania.
    Onnistuiskohan mistään muusta likööristä, lakkaa kun tulee niin harvoin ostettu.

    VastaaPoista
  3. Aww thanks! I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site, genuine guard post Keep making such stunning post,


    Thanks for sharing.



    Dermatologist in jaipur

    VastaaPoista