Hedelmästä huonekasvi - Ananas

perjantai 15. toukokuuta 2020



Tervetuloa seuraamaan uutta postaussarjaani Hedelmästä huonekasviksi.

Nämä postaukset tulevat päivittymään kasvun edistyessä. Tarkoitus siis olisi palata lisäilemään uusia kuvia ja kasvien kuulumisia mahdollisesti vielä vuosienkin päästä.

Toivottavasti sinäkin innostut tästä hauskasta harrastuksesta. Aloitetaan A:sta 😊

A niin kuin Ananas


Jos et vielä tiennyt, että ananas ei kasva puussa vaan maassa, niin älä huoli – Ei tiennyt Käteväkään.
Itseasiassa katsoi minua hetken kuin olisin ollut järjiltäni, kun selitin miten ananaksen latvasta voisi joskus kasvaa oikea pikkuananas. 

No katsotaan, pääsemmekö siihen vaiheeseen tämän anaksen kanssa. 
Toivottavasti, sillä nyt olen vaihtanut taktiikkaa vuosien takaisen kokeiluni viisastuttamana. Edellinen kokeilu ei siis päättynyt ananaksen eikä minun kannalta hyvin.
Ananas mätäni ruukkuun ja muistaakseni kärpäsiltäkään ei vältytty.
Tosin tuolloin (aikana ennen Googlea) vaan leikkasin latvan veitsellä irti ja tyveen jäi reilu siivu hedelmälihaa kiinni. Väärin tehty.

Aakkoset ananaksen huonekasviksi kasvatukseen


A. Osta ananas, jonka latva näyttää mahdollisimman vihreältä ja elinvoimaiselta.
Irrota latva vääntämällä – Älä leikkaa sitä irti. Otat vaan ananaksesta kaksin käsin kiinni. Toinen käsi hedelmässä, toinen latvassa ja pyöräytät latvaa varovasti. latva irtoaa helposti.

B. Nypi alimmat lehdet noin 3 cm matkalta pois. Lehdestä kiinni ja väännät alaspäin.
Laita pieneen kapeakaulaiseen lasipurkkiin tai muuhun astiaa sen verran vettä, että latvan tyvi on noin reilun sentin veden alla.

C. Vaihda vettä parin päivän välein ja katso, ettei latvan tyvi pääse kuivumaan vaan on aina hieman vedessä. Jos vesi alkaa haista niin peli saattaa olla menettetty. 
Jotkut laittavat nypityn latvan suoraan multaan, mutta aikaisemmasta epäonnistuneesta kokeilustani johtuen - haluan nähdä, että latva oikeasti alkaa kasvattamaan juuria, ennen istutusta.

D. Kun tyveen on kasvanut juuret (saattaa mennä kaksikin kk) – Istuta latva hiekkapitoiseen multaan. Monet lähteet suosittavat, että lasittamaton saviruukku olisi ananakselle paras valinta. Alkuvaiheessa ananasta kastellaan useammin (mullan pitää olla kosteaa, mutta ei läpi märkää). Myöhemmin noin kerta viikossa riittää.

Valitse mahdollisimman vihreälatvainen anannas.

Pyöräyrä latva irti hedelmästä ja nypi alimmat lehdet pois.

Olisikohan tuolla jo pieniä juuren alkuja valmiina?

Laita latva juurtumaan kapeaan pieneen lasipurkkiin tai vastaavaan. Vetta sen verran, että tyvi on hieman veden peitossa.

Muista vaihtaa vettä usein.


Onnea oman ananaksen kasvatukseen. Laitapa sinäkin oma ananas juurtumaan ja seuraillaan kasvua yhdessä.
Itseasiassa taidan hakea huomenna vielä yhden ananaksen lisää. Hedelmä lähtee grilliin ja latvatupsu edellisen kaveriksi juurtumaan.

Lisää istutusjuttuja tulossa ainakin kuvan hedelmistä ja juurakoista.


Seuraava ananasta koskeva päivityspostaus tulee tähän alle, kun edistystä tapahtuu.

PS. Ainahan voi ajatella jo vaikka joulua. Mitäs jos istutat useamman ja viet tänävuonna ystäville joulukukkaseksi ananaksen ruukussa?

Mukavaa viikonloppua toivotellen:

//tiina

6 kommenttia

  1. Joulukukka-ananas - hauska idea! Nyt grillaamaan ananaksia ja joulukukkia kasvattamaan. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ideasta ja ohjeista! Tätä häätyy kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kuvan ananas sai eilen vielä luomuananaksen kaverikseen. Mukavampi yhdessä juurtua :)

      Poista
  3. Tänään lähti multaan kardemumma, Passionin- ja pajaijansiemenet odottavat talouspaperin päällä. Lohikäärmehedelmän siemenet myös mullassa. (tuossa olikin vähän hommaa näin ikänäköiselle :)
    Vielä olisi tarkoitus saada kurkuma ja inkivääri ruukkuihin. Mukavasti menee sadepäivä :)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista! Jään odottamaan jo seuraavaa postausta "hedelmästä kasviksi".
    Kivaa viikonloppua Tinsku <3

    VastaaPoista