Maaliskuussa tuli kirjakauppoihin mielenkiintoinen uutuuskirja
Supersmoothiet mangosta mustikkaan.
Kirja sisältää herkullisten smoothie- ja mehureseptien
lisäksi matkakertomuksen. Osa kirjan smoothieista on kuvattu eksoottisten
hedelmien synnyinsijoilla Indonesiassa ja osa Joutsan suvisissa mökkimaisemissa.
Ihanien reseptien lisäksi kirjaa lukiessa voi siis kokea kaukokaipuuta ja samaan
aikaan haaveilla Suomen kesästä.
Supersmoothiet-kirjan ovat kirjoittaneet Hellapoliisin Kati
Jaakonen ja blogistaan Pinkit korkokengät tuttu Marjo (Maiju) Kauppila.
Pääsiäisenä annoin tehtäväksi kahdelle meillä vierailleelle
tytöntyllelörre Ellille ja Peppiinalle valita ja valmistaa joku kirjan
smoothie. Tytöt valitsivat raikkaan välipalajuoman ja aineksetkin löytyivät
sopivasti kaapista J
Raikas välipalajuoma
1 ananasrengas
1 dl mansikoita
1 dl maitorahkaa tai luonnonjogurttia
2 rkl kookospalmusokeria
2 rkl auringonkukansiemeniä
Laita ananas,
mansikat ja maitorahka tai luonnonjogurtti tehosekoittimeen.
Makeuta
kookospalmusokerilla ja lisää joukkoon auringonkukansiemenet.
Pyöräytä
kuohkeaksi juomaksi.
*Kirja saatu arvostelukappaleena
Kiitokset vielä Maijulle ja Katille nelkytplus blogiyhteisölle järjestämistänne herkullisista kirjan juhlajaisista.
5 kommenttia
varmaan tosi hyvää, niinkuin smoothiet yleensä nam, jospa illalla tekis :)
VastaaPoistaOn raikasta ja hyvää <3
PoistaKirja on täynnä kertakaikkisen hyviä reseptejä :)
VastaaPoistaNiinpä ja kaiken lisäksi nautein matkakertomuksista ja ihanista kuvista.
PoistaVoi Tinsku, nyt vasta huomasin tämän. Kiitos ihanasta kirjotuksesta. Nostan tämän meidän facesivulle ;)
VastaaPoista